Rokottamistahti uhkaa venyä THL:n uuden linjauksen seurauksena – nuorimmat joutuvat odottamaan piikkiä pitkälle kesään - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Rokottamistahti uhkaa venyä THL:n uuden linjauksen seurauksena – nuorimmat joutuvat odottamaan piikkiä pitkälle kesään

Nuoremmat joutuvat odottamaan koronarokotetta pitkälle kesään.

THL teki linjauksen, jonka mukaan 65–69-vuotiaat saavat itse valita koronarokotteensa.­

21.4. 21:14

Suomalaisten rokottamistahti uhkaa venyä noin kuukaudella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n uuden linjauksen seurauksena.

Linjauksen seurauksena AstraZenecan koronarokotteita jää suuret määrät käyttämättä.

Koronarokotteiden ikäraja muuttuu siten, että mrna-rokotteita voidaan antaa toukokuusta alkaen myös 65–69-vuotiaille, jos rokotettava niin toivoo.

Alkuperäisen arvion mukaan kaikki yli 16-vuotiaat olisivat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa.

THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio arvelee, että aikataulun hieman venyy.

– Todennäköisesti heinäkuun aikana, viimeistään elokuun alussa kaikki yli 16-vuotiaat ovat saaneet yhden rokoteannoksen.

Mia Kontio laskee, että vajaa neljä miljoonaa suomalaista on saanut ainakin yhden koronarokotteen kesäkuun loppuun mennessä, vaikka AstraZeneca ja Johnson&Johnson eivät olisi käytössä.

Yli 16-vuotiaita on 4,6 miljoonaa.

– Nuorempia ikäryhmiä jää rokottamatta.

Kontio muistuttaa, että vielä ei tiedetä, paljonko Pfizer toimittaa heinäkuussa rokoteannoksia. Pfizer on koko ajan nopeuttanut aikataulua.

Aiemmin yli 65-vuotiaille annettiin AstraZenecan rokotteita.

THL:n uuden linjauksen mukaan toukokuun alusta lähtien 65–69-vuotiaat perusterveet ihmiset voivat halutessaan saada mRNA-rokotteen.

Suomessa näitä rokotteita ovat Pfizerin ja Modernan koronarokotteet.

Mia Kontio laskee, että kaikki suomalaiset saadaan tänä vuonna kaksi kerta rokotettua, vaikka AstraZeneca ja Johnson&Johnson eivät olisi käytössä.

Johnson&Johnsonin koronarokote on saanut myyntiluvan Eurooppaan. Toimitukset on keskeytetty ilmenneiden riskien vuoksi.

Kontion mukaan Pfizeria on tulossa tänä vuonna Suomeen 7,4 miljoonaa ja Modernaa 2,1 miljoonaa annosta.

– Lisäksi odotetaan Curevacia, joka toivottavasti saa kesäkuussa myyntiluvan.

Suomeen on tulossa tänä vuonna 2,7 miljoonaa Curevacin rokoteannosta.

– Alussa oli hyvin pitkälle arvio, että saamme 5,7 miljoonaa rokoteannosta kesäkuun loppuun mennessä.

Kontion mukaan Pfizerin nopeutetun aikataulun ansiosta annoksia tulee enemmän.

Kesäkuun loppuun mennessä Suomeen on tulossa lähes 8 miljoonaa rokoteannosta.

Uuden linjauksen vuoksi AstraZeneca-rokotteita jää suuret määrät käyttämättä.

– Vielä ei tiedetä, mitä mahdollisesti ylijääville rokotteille tehdään. Sitä arvioidaan.

Suomeen on tulossa kesäkuuhun mennessä 1,2 miljoonaa AstraZenecan rokoteannosta.

AstraZenecan rokotetta on annettu tähän mennessä noin 300 000 annosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?