Yksi kuoli tukkirekan ja kahden henkilöauton kolarissa valtatiellä 12 - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Yksi kuoli tukkirekan ja kahden henkilöauton kolarissa valtatiellä 12

Yksi ihminen kuoli kolarissa valtatiellä 12 Lahden Haarankylässä lauantaina, kertoo poliisi.

17.4. 21:15

Aamupäivällä hieman yhdentoista jälkeen sattuneessa onnettomuudessa oli osallisena tukkirekka ja kaksi henkilöautoa.

Tukkirekan kuljettaja oli ajanut Kouvolan suunnasta kohti Lahtea, kun vastakkaisesta suunnasta tullut henkilöauto oli ajautunut tukkirekan käyttämälle ajokaistalle. Henkilöauto törmäsi tukkirekan keulaan, jonka jälkeen auto paiskautui törmäyksen voimasta Kouvolan suuntaan ajaneen henkilöauton keulaan.

Tukkirekan keulaan törmännyt henkilöauton kuljettaja, keski-ikäinen nainen kuoli kolarissa. Muissa autoissa oli yhteensä kolme ihmistä. Heistä kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?