IS vieraili kaikkien aikojen lottopotin pelipaikalla, piskuisella Palonurmen kylällä – Petriltä irtosi ohje tuleville miljonääreille

Ilta-Sanomat kävi aistimassa tunnelmia Palonurmella Kuopiossa, jonne osui lottohistorian suurin täysosuma.

15,7 miljoonan lottokuponki pelattiin Palonurmen kyläkaupassa.

12.4.2021 5:40

Palonurmen Kyläkaupan ovi pysyi sunnuntaina visusti kiinni. Näin siitä huolimatta, että lauantai-iltana oli paljastunut, että maamme suurin lottopotti 15,7 miljoonaa euroa oli myyty kyseisestä kaupasta. Ja kun kyläläiset tiesivät kaupan olevan sunnuntaisin kiinni, niin uteliaita kyläläisiä ei kylän keskustaan saapunut ruuhkaksi asti.

Palonurmen kyläkauppa sulkee ovensa alkavalla viikolla, joten jättipotti tuli kylälle ihan viime tipassa.

Seppo Vepsäläinen on aurinkoisena kevätpäivänä pistänyt pyöräilykypärän päähän ja lähtenyt nauttimaan auringonpaisteesta. Lottovoitosta mies ei kertomansa mukaan päässyt nauttimaan.

– Se oli ensimmäinen iso voitto tänne Palonurmeen, Seppo Vepsäläinen sanoo.

– En ollut porukassa. Kyllä tänä aamuna on kyselty Helsingistä ja Hämeenlinnasta asti, että olitko porukassa, eläkeläismies kertoo.

– Onhan se tuommoinen raha iso raha. Se oli ensimmäinen iso voitto tänne Palonurmeen, Vepsäläinen tietää.

Kylän suurin rahakasa

Puhelias savolaismies uskoo, että tieto tuoreista lottomiljonääreistä leviää kylällä aikaa myöten.

– Kohta sen näkkee kuka Mersulla ajjaa. Ei tartte polkupyörällä ajaa, vaikka terveempänä sitä silloin säilyy, kun tällä ajaa. Tässä oli Osuuspankki hirveän pitkään, se oli viimeinen kyläpankki Nilsiässä. Turvallisuuden takia sen lopettivat. Siellä on käsitelty ennenkin isoja rahoja, muttei varmaan näin isoja, valistaa kotikylänsä läpikotaisin tunteva Seppo Vepsäläinen.

Samoilla linjoilla kauppakiinteistössä tapahtuneen rahankäsittelyn suhteen on myös läheisen rivitalon pihamaalla mopoa poikansa Topiaksen kanssa kesäkuntoon laittava Petri Rossinen. Vaikka pankki on kyläkaupan kiinteistössä aiemmin ollut, niin tuskin sieltä on yli 15 miljoonan euron arvopaperia maailmalle laitettu.

–Työkaverit tuossa on viestitelleet ja kyselleet, että tuletko maanantaiaamuna vielä töihin, Petri Rossinen kertoo. Vierellä poika Topias.

– Tai ainakin on pitänyt olla tosi hyvät vakuudet, mies toteaa.

Syrjäinen kyläkulma

Suurella todennäköisyydellä lottovoiton kaikki viisi yli kolmen miljoonan euron osuutta on osunut oman kylän väelle. Palonurmen kautta ei mennä minnekään. Toki onnenkupongit kaupannut kyläkauppa sijaitsee kylän vilkkaimmin liikennöidyssä risteyksessä, mutta kun risteys on myös kylän ainoa sellainen, niin varsinaisesta turistirysästä ei voi puhua.

– Rauhallistahan täällä tähän aikaan vuodesta on. Kesäaikana täällä on kyllä vilkkaampaa, kun ihmiset tulee kesämökeilleen, Petri Rossinen kertoo.

Rossisen arki jatkuu ennallaan, vaikka kylälle lottopotti osuikin. Alkavan viikon ohjelmakin on tiedossa. Työt odottavat.

– Työkaverit tuossa on viestitelleet ja kyselleet, että tuletko maanantaiaamuna vielä töihin. Valitettavasti pitää mennä.

Ja yksi neuvo kylän uusille miljonääreille irtoaa.

– Älkää nyt ainakaan Mersuja laittako, Petri Rossinen opastaa.

Mikan lapussa ei täysosumaa

Koulun ja kyläkaupan naapurissa seisovalla jätepisteellä Mika Kuosmanen ei onnistunut ostamaan kyläkaupasta lappua, johon kaikki 7 numeroa olisivat osuneet.

Mika Kuosmanen lottoaa viikoittain kyläkaupassa. Tällä kertaa onnetar ei miestä suosinut.

– Kyllä piti illalla omakin lottolappu tarkistaa, mutta ei siinä voittoa ollut. Joka viikko lottoan tällä kaupalla, mutta ei osunut kohdalleen. Nyt joku onnellinen tälläkin kylällä on, Kuosmanen toteaa tyytyväisenä.

Kyläkauppa sulkee ovensa alkavalla viikolla, joten jättipotti tuli kylälle ihan viime tipassa.

– Kyllä tässä on itselläkin puhelin soinut, vaikkei voittoa tullut. On puhelin soinut ja viestejä on tullut. Tutut ovat soitelleet ja kertoneet, että meidän kylälle on potti tullut. Sukulaiset eivät ole onneksi vielä perään kyselleet, Mika Kuosmanen nauraa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?