Teho-osaston hoitajat paljastavat – tällaista hoitoa koronan saanut voi Suomessa kovimmillaan saada - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Teho-osastolla työskentelevien on tunnettava monia erikoisaloja. Hoitotoimenpiteiden vaikutukset näkyvät heti.

Teho-osaston hoitajat paljastavat – tällaista hoitoa koronan saanut voi Suomessa kovimmillaan saada

Tehohoito on raskas hoitomuoto ja vaatii potilaalta paljon. Sillä ostetaan aikaa.


11.4. 10:01

Kun koronapotilas tulee teho-osastolle, hän hengittää yleensä nopeasti. Usein hän tuntee hengenahdistusta ja hapennälkää, pelkoakin. Kokonaisten lauseiden puhuminen voi olla hankalaa.

Hoitaja on jo asetellut kaiken valmiiksi. Hengityskone on paikoillaan, happiletkut ja imulaitteet tarkistettu ja lääkkeet ruiskuissa.

Koronapotilaiden tehohoito poikkeaa muusta tehohoidosta siinä, että henkilökunta suojaa itsensä tarkoin.

Kuopion yliopistollisen sairaalan tehohoitaja Tiina Tiilikainen pukee ensimmäisenä FFP3-maskin. Se on tiukempi kuin tavallinen kansanmaski ja painaa ihoa. Korvantauksia, nenää, poskipäitä ja leukaa.

Maskin jälkeen tulee päähine. Se muistuttaa kypärämyssyä ja peittää hartiatkin. Sen jälkeen puetaan suojatakki ja visiiri.

Eristyshuoneessa käytetään tietynlaisia, crocsien tapaisia kenkiä. Ne on helppo pestä.

Niiden alla Tiilikainen käyttää mielellään kaksia sukkia. Alempien varret tulevat lahkeiden alle ja toisten päälle. Eristyshuoneesta poistuessa päällimmäiset on helppo heittää pois, kun vaihtaa kengät omiin sandaaleihin.

Myös käsineitä Tiilikaisella on kahdet päällekkäin. Päällimmäiset voi vaihtaa niin, ettei iho paljastu ollenkaan.

Varusteissa ollaan koko työvuoro taukoja lukuun ottamatta. Pisimmät vuorot covid-huoneessa kestävät Kuopiossa 12 tuntia.

Tehohoitaja Tiina Tiilikainen (etualalla) ja erikoislääkäri Martti Suokas Kuopion yliopistollisen sairaalan teho-osastolla.

Tehohoidolla ostetaan aikaa, jotta potilaan henkeä uhkaava elintoimintojen häiriö voi parantua.

Koronavirusinfektion saaneella tehohoitopotilaalla on useimmiten hankala keuhkojen toimintahäiriö.

Virusinfektio saa aikaan tulehdusreaktion, jonka seurauksena keuhkokudokseen kertyy nestettä. Silloin hapen siirtyminen keuhkoista verenkiertoon häiriintyy.

Professori Matti Reinikainen johtaa kansallista tehohoidon COVID-19-koordinaatioryhmää.

Tulehdus johtuu siitä, että elimistö itse laukaisee taudinaiheuttajaa vastaan epä­tarkoituksen­mukaisen voimakkaan reaktion.

– Kyse ei siis ole siitä, että virus söisi kudoksia. Vaan siitä, että elimistön oma vasta­reaktio on niin voimakas, että se aiheuttaa elin­toimintojen vaurioita, anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen selittää.

Sillä aikaa kun tulehdusta yritetään hillitä lääkkeillä, hengityksestä huolehditaan laitteiden avulla.

Sairaalan vuodeosastolla koronapotilaalle voidaan antaa lisähappea joko kevyellä happimaskilla tai niin kutsutuilla happiviiksillä, eli sieraimiin menevillä ohuilla letkuilla.

Teho-osastolla vaihtoehtona on myös hengityskone, joka voi avustaa hengitystä joko napakamman happimaskin tai hengitysputken kautta.

Laitteella annettavan hengitysilman happipitoisuutta ja keuhkoissa vallitsevaa painetta voi säätää potilaan kunnon mukaan. Lievä ylipaine edesauttaa hapen siirtymistä hengitysilmasta verenkiertoon.

Laite huomaa, milloin ihminen yrittää itse hengittää sisään, ja tukee siitä. Hyvin sairaalla potilaalla laite huolehtii hengittämisestä kokonaan.

Painemittari kertoo hengitysputkessa olevan, ilmalla täyttyvän kalvosimen paineen. Kalvosin tiivistää putken henkitorveen.

Maski on hengitysputkea kevyempi vaihtoehto. Vaikka maski puristaa, siihen tottuu yleensä pian. Aluksi voi tarvita kipulääkkeitä ja rauhoittavia lääkkeitä.

Jos happimaski ei riitä, potilas nukutetaan ja hänelle laitetaan hengitysputki. Se on pikkusormen paksuinen letku, joka viedään suun ja nielun kautta henkitorveen. Putken laittamista sanotaan intuboinniksi.

Putki on niin epämiellyttävä, ettei sitä kestä ilman voimakasta lääkitystä. Potilas saa kipulääkkeitä, unilääkkeitä ja vaikeimmissa tapauksissa myös lihastoimintaa lamaavia lihasrelaksantteja.

Hengityskonehoidossa on se huono puoli, että pitkän nukutuksen ja vahvan lääkityksen jälkeen toipuminen on hitaampaa.

Lisäksi hengitysputki lisää uuden keuhkokuumeen riskiä.

Paksu sininen letku on sisäänhengitysilmaa, valkoinen uloshengitysilmaa varten. Nieluun menevä intubaatioputki on niitä ohuempi. Teho-osastolla voi tulla äkillisiä tilanteita, kun putki tukkeutuu tai irtoaa.

Viime keväänä kukaan ei vielä tiennyt, miten korona käyttäytyy.

– Nyt on tavallaan tultu tutuiksi taudin kanssa. On muodostunut tietynlainen rutiini, sanoo erikoislääkäri Martti Suokas Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Varsinaisia läpimurtoja ei rokotuksia lukuun ottamatta ole tullut, mutta joitakin tärkeitä havaintoja on tehty.

Eräs vuoden mittaan tulleista opeista on se, etteivät niin monet potilaat tarvitse hengitysputkea.

Viime kevään ja kesän aikana koronan takia teholle tulleista yli 60 prosenttia intuboitiin. Alkuun maskin käyttöä epäröitiin, koska se ei ole täysin ilmatiivis. Ei tiedetty, pääsisikö virus sen takia leviämään henkilökuntaan.

Huoli on osoittautunut turhaksi. Tämän vuoden alkukuukausina hengitysputken on tarvinnut enää noin puolet potilaista.

Toinen hyvä havainto on se, että vatsalleen kääntäminen auttaa monia potilaita.

– Se on erittäin tehokas keino, silloin kun se on tehokas. Kaikkia se ei valitettavasti auta, Husin osastonylilääkäri Anna-Maija Korhonen kertoo.

Teholla on ollut myös raskaana olevia potilaita, osastonylilääkäri Anna-Maija Korhonen kertoo. Joillain heistä tauti on helpottanut, kun on tehty sektio eikä sikiö ole enää painanut keuhkoja.

Kun keuhkoihin infektion seurauksena kertyy nestettä, sitä kertyy painovoiman vaikutuksesta etenkin keuhkojen alimpiin osiin. Jos potilas makaa selällään, se tarkoittaa selkäpuolen kudoksia.

Kun hänet käännetään mahalleen, ilma pääsee paremmin myös selkää lähellä oleviin keuhkojen osiin. Myös hereillä olevia potilaita on autettu kääntymään vatsalleen.

Kolmas hyvä keksintö on deksametasoni-nimisen kortisonilääkkeen käyttö tulehduksen hillitsemiseen. Erilaisia kortisonilääkkeitä on käytetty ennenkin, mutta deksametasoni on osoittautunut hyvin tehokkaaksi ja pitkävaikutteiseksi.

Tehohoidossa vietetty aika onkin lyhentynyt vähän epidemian aikana. Tämän vuoden puolella koronapotilaat ovat olleet teho-osastolla keskimäärin kymmenen päivää.

Jos saa hengitysputken, tauti on niin vakava, että teholla ollaan yleensä pidempään. Jotkut ovat olleet osastolla kuusikin viikkoa.

Kun tehohoito pitkittyy, potilaalle tehdään yleensä henkitorviavanne. Siis kurkkuun pieni reikä, josta hengitysputki menee sisälle.

Avanne ärsyttää potilasta vähemmän kuin suun kautta kulkeva hengitysputki, jolloin lääkitystä voidaan keventää. Silloin potilas voi olla hereillä ja alkaa kuntoutua.

Teho-osastolla käytetään eleganttia teknologiaa, mutta professori Matti Reinikaisen mukaan hoidon keskiössä on osaava henkilökunta.

Potilaasta lähtee hengitysputken lisäksi monta muutakin letkua.

Nenä-maha-letkun kautta saa ravintoa ja lääkkeitä.

Ranteessa oleva kanyyli mittaa verenpainetta ja sen kautta otetaan verikokeita muutaman tunnin välein. Niistä tarkkaillaan muun muassa veren happipitoisuutta.

Hyvin usein tarvitaan myös keskuslaskimokatetri. Se on pieni putki, joka menee kaulalta syvään laskimoverensuoneen. Myös sen kautta annetaan lääkkeitä ja ravintoa.

Myös virtsarakossa on katetri. Rinnassaan potilaalla taas on sydämen sähköistä toimintaa seuraavan EKG-laitteen sensorit.

Lääkkeitäkin on enemmän kuin vain nukutus- ja kipulääkkeet sekä tulehduksen hillitsemiseen käytetty kortisoni.

Yli puolet saa verenkiertoa tukevaa lääkitystä, yleensä tehohoitojakson alussa. Sitä tarvitaan, koska sekä tauti itse että nukutuslääkkeet laskevat verenpainetta.

Koronaan liittyy myös veritulppien riski, ja siksi potilaat saavat verenohennuslääkkeitä. Monet 60 vuotta täyttäneet koronapotilaat käyttävät niitä kotihoidossakin ja piikittävät lääkkeen itse vatsaansa.

Koska verenkierron ongelmat johtavat toisinaan häiriöihin munuaisten toiminnassa, muutama prosentti potilaista tarvitsee ensimmäisten vuorokausien aikana myös munuaiskorvaushoitoa eli dialyysiä.

Sekä verenkiertoa tukevan lääkityksen että dialyysin tarve on tosin vähentynyt viime keväästä. Se saattaa johtua siitä, että potilaita nukutetaan harvemmin ja siksi myös lääkitystä tarvitaan vähemmän.

Edelleen taudin alkuvaiheessa kaikki saavat myös antibiootteja. Ne eivät auta koronaan, mutta niillä halutaan ennaltaehkäistä bakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta.

Niiden lisäksi monet tarvitsevat lääkitystä kuumeeseen ja nesteenpoistoon.

 Ei vain ole tarpeeksi osaavia tehohoitajia vastaamaan potilasmäärään, kun teholla on muitakin potilaita.

Hoitaja on potilaan vierellä koko ajan ja lääkäri käy useita kertoja päivässä. Yhden hoitajan vastuulla on vain yksi potilas tai korkeintaan kaksi kerrallaan.

Potilaita on samassa huoneessa usein muutama. Jos joku on kunnolla tajuissaan, verhoja asetetaan näköesteeksi niin, että muut säilyttävät yksityisyytensä.

Nukutettuja potilaita herätellään päivittäin. On hyvä, jos potilaalla säilyy hoitojakson aikana jonkinlainen taju ajasta ja paikasta.

Samalla voidaan arvioida, ovatko hengityslaitteen säädöt sopivat ja kivunlievitys riittävää.

Hoitaja seuraa elintoimintoja koneiden näytöiltä. Ne kertovat sydämen ja hengityksen rytmistä, verenpaineesta ja hapen siirtymisestä elimistöön, hiilidioksidin vaihtumisesta.

Kokenut hoitaja näkee potilaasta paljon ilman näytön numeroitakin. Oleellista on se, näyttääkö potilas levolliselta vai kivulloiselta.

Kipua tunteva potilas kurtistelee kulmiaan ja puristaa silmiä tiukemmin kiinni. Hän saattaa purra hengitysputkea tai olla hikinen. Kyyneliäkin voi tulla.

Hoitajat annostelevat lääkkeitä, huolehtivat nesteytyksestä, puhdistavat kanyylejä ja varmistavat, että putket pysyvät paikoillaan ja avoimina.

Osaavasta väestä on ollut pulaa.

Hoitajien mukaan sairaanhoitajasta päteväksi tehohoitajaksi oppiminen vie pari kolme vuotta. Sen jälkeen voi sanoa osaavansa jo jotain.

– Vuosi taaksepäin opettelimme itse koronahoitamista. Se oli uutta ja vierasta meillekin. Nyt kun osaamme jo hoitaa koronapotilaita, opetamme oman työn ohessa muualta tulleita ihmisiä, Hus-alueella työskentelevä kokenut tehohoitaja kertoo.

– Perehdytys on tosi lyhyt ja sitten he joutuvat ottamaan vastuuta potilaista. Ei vain ole tarpeeksi osaavia tehohoitajia vastaamaan potilasmäärään, kun teholla on muitakin potilaita.

Kokematonta hoitajaa ei koskaan jätetä yksin potilaiden kanssa, hän lisää. Jos yksi vuorossa oleva kokenut hoitaja lähtee tauolle, toinen jää, jotta kokemattomat eivät jää yksin.

Nukutetun potilaan kääntäminen vatsalleen ei ole mikään pikkujuttu. Siihen tarvitaan lääkärin lisäksi ainakin viisi hoitajaa.

Kääntäessä täytyy huolehtia, etteivät letkut jää alle tai kanyylit tai hengitysputki irtoa. Päätä ja raajoja täytyy kannatella.

Liikuttaminen voi olla raskasta myös potilaalle.

– Kun on huonoimmillaan, ei välttämättä kestä edes sitä, että kääntää tyynystä raikasta puolta. Se vaikuttaa heti hengitykseen, hoitaja Tiilikainen kertoo.

Vain kaikkein huonokuntoisimmat potilaat pelkästään makaavat. Muita potilaita liikutellaan muutaman tunnin välein. Polvia koukistellaan, käsivarsia ojennellaan, nilkkoja ja ranteita pyöritellään. Siitäkin huolehtivat hoitajat ja toipumisvaiheessa myös fysioterapeutit.

Hoitajat huolehtivat myös potilaiden hygieniasta.

Nukutetut potilaat ovat pääsääntöisesti vaipoissa, hereillä olevalle voidaan tuoda alusastia.

Potilaat pestään pari kolme kertaa päivässä pesulapuilla päästä varpaisiin ja hampaat harjataan. Partoja ajetaan, kynsiä leikataan ja pitkät hiukset laitetaan kiinni.

Hyviä kampauksia ovat löysä, pään päältä lähtevä letti ja Pikku Myy -tyylinen väljä nuttura. Ne eivät jää painamaan, vaikka välillä vaihdettaisiin asentoa. Niin ehkäistään painehaavojen syntymistä.

Tukka myös pestään tarvittaessa. Siinä käytetään suihkumyssyn näköistä pesumyssyä, jossa on pesuaine valmiina. Sitä hierotaan päähän ja annetaan vaikuttaa jonkin aikaa, eikä sitä tarvitse huuhtoa pois.

Nukutetuille potilaille puhutaan kuin he olisivat hereillä. Hoitajat toivottavat vuoron aluksi hyvää huomenta tai iltaa ja esittelevät itsensä.

– Siitä lähdetään, että potilaita kohdellaan kuin he olisivat hereillä. Emme voi tietää, mitä he kokevat ja muistavat, Husin hoitaja sanoo.

Tapana on kertoa potilaalle mitä seuraavaksi tapahtuu, oli kyse asentohoidosta tai kanyylin puhdistamisesta.

Osa hoitajista juttelee enemmänkin. Kertoo päivän säästä ja uutisista, vaikka uusista koronarajoituksista. Vaaleista ja hiihtokisoista.

Jos omainen on soittanut, kerrotaan potilaalle, että kotona on kaikki hyvin.

– Jos on ulkomainen potilas, voin Googlen kääntäjällä opetella sanomaan hänen äidinkielellään ”hyvää päivää, olen sairaanhoitaja se-ja-se”. Kuinka paljon lausumisesta menee oikein, sitä en tiedä. Mutta yritän ainakin, Husin hoitaja kertoo.

– Hereillä olevissa potilaissa se herättää joskus hilpeyttä.

Potilaaseen on kiinnitetty EKG-laitteen sensorit. Hengityskoneen yläpuolella oleva laitteisto on potilasvalvontamonitorin datayksikkö, joka kerää potilaasta kerätyn tiedon.

Lääkärit pyrkivät olemaan yhteydessä omaisiin säännöllisesti. Omaiset voivat myös soittaa osastolle ja yleensä kyselevätkin aamuin ja illoin, miten on mennyt.

Tavallisesti omaiset pääsevät käymään osastolla, mutta koronapotilaiden kanssa se ei onnistu. Välillä potilas voi kuitenkin kuulla läheisensä äänen puhelimessa.

– Jos tuttu ääni kuuluu, sen näkee monitorilta, Tiilikainen kertoo.

Usein potilaan verenpaine silloin nousee, joskus myös syke.

Osastonylilääkäri Korhonen tuntee etenkin korona-aikana myötätuntoa myös omaisia kohtaan.

– Potilaat ovat tällä turvassa ja hyvässä hoidossa. Sairaimmat ovat nukutettuina, eivätkä tiedä missä tilanteessa ovat. Mutta omaisille huoli ja epätietoisuus on varmaan vielä suurempi, Korhonen sanoo.

– Se on meillekin vaikeaa, kun emme voi samalla tavalla heitä tukea ja kannatella kuin normaalisti, kun ollaan kasvokkain.

Jos ihminen on jo valmiiksi hyvin hauras eikä hänellä ole edellytyksiä toipua, häntä ei viedä tehohoitoon ollenkaan.

Tehohoidolla ei saada ihmisen toimintakykyä nostettua lähtötilanteesta. Sairauden ja hoidon aikana lihaskudosta katoaa väistämättä ja toimintakyky laskee huomattavasti lyhyessä ajassa.

Hoitojakson päättyessä pelkkä nouseminen sängyn reunalle istumaan on raskas suoritus jo perusterveelle nuorelle ihmiselle.

– Jos vanhuuden hauraus on edennyt kovin pitkälle ja terveenäkin voimavarat riittävät juuri ja juuri selviytymiseen vähäisistä päivittäisistä perustoimista, kuten pukeutumisesta, syömisestä ja peseytymisestä, edellytykset toipua vaikeasta elintoimintahäiriöstä ja raskaasta hoidosta ovat olemattomat, professori Reinikainen sanoo.

– Silloin tehohoitoon ryhtymisen todennäköisin lopputulos on se, että elämän loppusuoran kalkkiviivoja saadaan venytettyä ja tehtyä niistä kivuliaampia. Mitään hyvää sillä ei saada aikaiseksi.

Kaikkea epämukavuutta ei kipulääkkeilläkään saada pois.

Ja aina joskus joudutaan toteamaan, että tehohoito vain pitkittää vääjäämätöntä.

Jos tilanne osoittautuu toivottomaksi, päätöstä hoidosta luopumisesta on aina tekemässä useita erikoislääkäreitä ja se syntyy pitkän harkinnan tuloksena. Myös omaisten kanssa keskustellaan, mutta heidän päätöksensä se ei ole.

Jäähyväiset he pääsevät jättämään.

Sitten hengityskone sammutetaan ja irrotetaan. Se ei ole huono kuolema.

Potilasta lääkitään niin, että lähtö on kivuton ja rauhallinen. Arvokaskin.

– Ketään ei jätetä yksin kuolemaan. Ei koskaan, Husin hoitaja sanoo.

Hän pitää kädestä kiinni, kun toinen vetää viimeiset henkäyksensä.

Vaikka Tiina Tiilikainen muuten juttelee potilaille paljon, enää ei höpötellä niitä näitä.

– Sanon esimerkiksi, että vaimo soitti ja pyysi kertomaan, että olet rakas.

Tehohoitaja Tiina Tiikainen annostelee lääkettä nenä-maha-letkuun.

Jos potilas paranee, hengityslaitteen säätöjä yleensä pienennetään vähitellen ja sitten siirrytään kevyempään hengityslaitteeseen. Lopulta potilas pärjää kokonaan ilman.

Senkin jälkeen toipuminen kestää vielä kauan.

Selkeitä muistoja potilaille ei nukutuksen ajalta yleensä jää. Jäsentymättömiä muistikuvia kyllä, jokin koneen piipitys ja toisiinsa sekoittuvia mielikuvia.

Rauhoittavat lääkkeet ja kipulääkkeet tuovat usein mukanaan painajaisia ja aistiharhoja. Myös kuume sekä sairaus itsessään voivat aiheuttaa niitä.

 Hengityslaitteessa pitkään olevat ihmiset saattavat olla viikkoja lähestulkoon halvaantuneina.

Tutkimusten mukaan jopa neljäsosalla tehohoitopotilaista on jälkeenpäin masennus- ja ahdistusoireita. Myös muistiongelmat ovat yleisiä. Vaikutuksia on verrattu posttraumaattiseen stressireaktioon ja dementiaan.

– Hengityslaitteessa pitkään olevat ihmiset saattavat olla viikkoja lähestulkoon halvaantuneina. Lisäksi heillä on jatkuvasti tajuntaan vaikuttava lääkitys ja heille annetaan hyvin paljon erilaisia morfiinijohdannaisia lääkkeitä. Kyllä se jättää jälkensä, erikoislääkäri Suokas sanoo.

Hän vertaa potilaiden tilaa huumausaineriippuvuuteen.

– Mutta ei se tarkoita sitä, etteikö siitä voisi toipua.

Tehopotilaiden kanssa pyritäänkin keskustelemaan jälkeenpäin jotta varmistutaan siitä, etteivät oireet jää pysyviksi.

Maaliskuun 28. päivään mennessä Suomen teho-osastoilla oli hoidettu yhteensä 678:aa ihmistä, jotka oli varmistettu covid-19-positiivisiksi. Luku on Kysissä toimivan Tehohoidon koordinoivan toimiston maaliskuun lopussa laaditusta raportista.

Aina joskus entisiä potilaita jää miettimään.

– Olen joillekin sanonut, että laittakaa vaikka postikortti kun olette toipuneet, Tiina Tiilikainen kertoo.

– Olisi kiva kuulla, mitä kuuluu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?