Kommentti: Olisiko aika jo kypsä, että kaikki naiset polttaisivat meikkinsä?

Miksi naisten vapauttaminen ulkonäköpaineista on niin perin juurin vaikeaa, pohdiskelee toimittaja Tuomas Manninen.

Jos meikki ja permanentti pitävät naisen koossa, naisen pitää saada ne. Jos nainen luottaa itseensä ilman meikkiä ja aseteltuja hiuksia, niitä ei saa häneltä edellyttää.

3.4.2021 12:02

Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin kohtalo on auki.

Moni on ottanut kantaa siihen, kuuluivatko pääjohtajan ulkonäönhoitomenot hänen itsensä maksettaviin eli oliko pääjohtajan huoliteltu ulkonäkö virantoimitusta vai olisiko pääjohtajan pitänyt maksaa tuhansien eurojen ulkonäkönsä itse.

En kirjoita siitä.

Pääjohtajaa pitää silti jo tässä vaiheessa kiittää tärkeän asian esille tuomisesta, olkoonkin, että hän varmasti antoi sille kasvonsa vastentahtoisesti.

Asia on naisten alistaminen maalauskankaiksi ja se, kuka alistaa, toiset ”naisellisemmat” naiset vai nainen itse itseään, nainen jokanaisen sisällä?

Toki miehiäkin on aina syytä epäillä, mutta jätetään meidät hetkeksi syrjään.

Tämä on tasa-arvokysymys, joka menee syvälle ihmisyyden olemukseen. Ja äärimmäisen vaikea asia, minkä huomasin, kun haastattelin kokemusasiantuntijoita.

Naisia.

Uramiehet on vangittu pukuihin ja sidottu solmioilla, uranaiset on balsamoitu meikeillä ja kampauksilla.

Niinkö?

Avainsana on huoliteltu ulkonäkö.

Mitä se tarkoittaa. Että muut huolivat joukkoonsa? Että kelpaa muille? Että kantaa huolta siitä, ettei kelpaa muille?

Itse edustan ammatillisesti miesnäkökulman alinta kastia: rivimiestyöntekijää, joka on synnynnäinen alipukeutuja – jopa työmuurahaiseksi. Tulen tähän keskusteluun ”boksin ulkopuolelta”.

Lisäksi työskentelen poikkeuksellisen tasa-arvoisella alalla: toimituksissa on usein naisenemmistö. Jo vuosien ajan suurin osa esimiehistäni on ollut naisia.

Jos mietin kaikkia miespäätoimittajiani ja naispäätoimittajiani, niin jälkimmäisiä voi luonnehtia huolitelluimmiksi. He eivät näytä niin juuri heränneiltä. Eroja ammattitaidoissa on vaikeampi löytää.

Uskoisin, että homssuinen naisjohtaja voi olla aivan yhtä pätevä kuin huoliteltu naisjohtaja. Pätevämpikin, koska ehtii enemmän. Eli itse kakku on aina päällyksen alla.

60-luvulla naiset polttivat rintaliivejään. Olisiko nyt aika rohkaista uranaisia polttamaan meikkinsä ja hiuslakkansa? Siitä tulisi valtava roihu, joka olisi ympäristölle ja terveydelle vaarallinen erilaisten kemiallisten pitoisuuksien vuoksi.

Mutta kannattaisi silti kokeilla.

Yle esitti äskettäin ohjelmaa Sinkut paljaana, jossa ”julkisuudesta tutut” naiset deittailivat ilman sotamaalausta. Sarjan ensimmäisen jakson perusteella elän näiden naisten kanssa eri planeetalla, joiden välinen etäisyys on suurempi kuin Marsin ja Venuksen.

Enkä vain heidän kanssaan.

Vasta vähitellen minulle on valjennut, että kun naistoimittajasta otetaan kolumnikuva eli niin sanottu apinalaatikkokuva, hän tulee suoraan kampaajalta ja silti kuva uusitaan muutaman vuoden välein.

Miestoimittajien kuvien parasta ennen päiväys on mennyt umpeen aikaa sitten ja kuvat on otettu juosten.

Tunnetaan myös koronaa edeltänyt ilmiö nimeltä firman juhlat, joissa iso osa vieraista oli aluksi ventovieraita, kunnes omalta itseltään arkena ja juhlissa näyttävä miestoimittaja alkoi pätkittäin hoksailla, kuka tuonkin meikin takana ja hiuksiston siimeksessä oleskeli.

Yritin Yli-Viikari -kohun järkyttämänä ehdottaa muutamalle naiskollegalle, että he voisivat (=saisivat) lopettaa meikkaamisen, koska me miehet emme sitä edellytä.

Meille miehille nainen kelpaa aina, ihmisenä ja naisena, saunapuhtaana ja vähintäänkin sisäisesti kauniina ja ihan vain oman itsensä näköisenä.

Olemme suvaitsevaisia.

Vastaanotto oli tyly. Kollega ilmoitti kuuluvansa siihen ihmisryhmään naisia, jonka silmät eivät erottuisi kasvoista ilman meikkiä, koska ripset ovat vaaleahkot.

”Se on iso itsetuntokysymys eikä ole kenenkään miehen oikeus sanoa, saako nainen meikata vai ei.”

Siinä se tuli. Sain mustan silmän. Tunsin itseni kettutytöksi, joka avaa turkistarhalla häkin, mutta kettu ei lähde häkistä, johon on tottunut.

Ajattelin, että vielä on paljon tehtävää, jotta naiset saadaan tuntemaan olonsa hyviksi ja vahvoiksi ja naisellisiksi myös ilman tehosteaineita. Mitä se naisellisuus siten onkaan. Ihmisyyttä. Tulla hyväksytyiksi ihmisinä. Vaikka tietenkään mitään muiden ihmisten hyväksyntää ei saa edes vaatia.

Jokaisen ihmisen pitää saada olla rauhassa, ilman, että tullaan iholle.

Sitten huokasin ja ajattelin, että asia ei kyllä kuulu minulle yhtään, vaan on ihan naisten oma asia. Turha minun on kannustaa tai lohduttaa, koska se tarkoittaisi, että kiinnitän huomiota ulkonäköön ja vaikka kiinnittäisinkin, sitä ei pidä turhaan mainita.

Kuten ei Jumalan nimeäkään.

Kaikki naiset eivät meikkaa. Olisi tärkeää, että myös se pieni tyttö, joka ei halua meikata, voisi haaveilla, että hänestä voi isona tulla pääjohtaja.

Mistä tytölle roolimalleja? Marjo Matikainen tulee heti mieleen.

Ei meikkiä, perkele!

Olen kuullut, että myös jotkut miehet meikkaavat.

Tieto hämmensi Kekkosen ensimmäisellä presidenttikaudella syntynyttä. Toki hyväksyn sen. Toivon silti, ettei kehitys vie siihen, että 50 vuoden päästä keskustellaan miespääjohtajan meikkilaskuista. Ja kuinka hänen mahdollinen iho-ongelmansa olisi heikentänyt viraston uskottavuutta.

Kaikki kehitys ei ole edistystä.

Pohjimmiltaan kyse on itsetunnosta.

Jos osaa asiansa, miesjohtaja ei tarvitse liituraitapukua eikä naisjohtaja ehostettuja kasvoja ja täydellistä kampausta.

Katsokaa Boris Johnsonia.

Mutta on julmaa vaatia ihmistä, jolla on huono itsetunto, olemaan kuin alasti muiden edessä. Kun katson itseäni peilistä, näen vanhenevan miehen, jolla on vaatenaulakossa kymmenen hupparia, mutta se ainoa tumma puku ei mahdu kunnolla päälle.

En ole ikinä käyttänyt pukua töissä.

Paitsi. Ollaanpa rehellisiä. Kun nuorena ajoin taksia, käytin pukua ja kravattia joka ainoa työpäivä. Syynä ei ollut ohjesääntö, joka toki vaati puvun tai nahkatakin. Jälkimmäiseen minulla ei ollut rahaa, joten ostin virkapuvun.

Syy oli itsetunto.

Kun alkaa ajaa taksia, on aluksi täysin avuton, tietämätön ja virhealtis. Ilman pukua en olisi uskaltanut aloittaa ollenkaan. Puku piti miehen koossa. Puku teki miehen, antoi uskottavuutta ja työidentiteetin.

Jos meikki ja permanentti pitävät naisen koossa, naisen pitää saada ne. Jos nainen luottaa itseensä ilman meikkiä ja aseteltuja hiuksia, niitä ei saa häneltä edellyttää.

Sitten on vielä henkilökohtaiset viihtymiskysymykset ja sosiaalisen houkutteluvaisuuden aspektit, joille miinakentille tätä työelämäpainotteista näkökulmaa ei ole syytä laajentaa. Nainen pukeutukoon ja meikatkoon itseään varten.

Ja omia tarpeitaan varten.

Vain siitä voidaan keskustella, kuka milloinkin ja mitäkin maksaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?