Turun piispa Mari Leppänen jätti lestadiolaisuuden – tällainen matka se on ollut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Turun piispa Mari Leppänen jätti lestadiolaisuuden – tällainen matka se on ollut

Turun piispa Mari Leppänen erosi aikoinaan lestadiolaisuudesta ja joutui rakentamaan identiteettinsä uudelleen. Se oli hyvin voimakas ja yksinäinen kokemus. – En tiedä, tuleeko kaikista asioista valmiita, mutta niiden kanssa oppii elämään, hän sanoo.

Mari Leppänen on Suomen ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen, joka vihittiin papiksi. Helmikuussa 2021 Leppänen vihittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi.


4.4.2021 9:00

Mari Leppäsen mökillä Iisalmessa on pieni lapsenkokoinen korituoli.

Lapsena hänellä oli tapana istua siinä.

Mökin omisti tuolloin Marin kummitäti. Lapseton täti arvosti lapsia. Mökillä oli muitakin lapsenkokoisia tavaroita.

– Siitä kaikesta on tullut vahva nähdyksi tulemisen kokemus, Mari Leppänen kertoo.

– Kuka tahansa voi olla lapselle peili ja rakastaa omilla eleillään.

20 vuotta sitten tädin kuoltua mökki siirtyi Leppäsen omistukseen. Vanha talo on täynnä muistoja. Niihin helmikuussa Turun piispaksi vihitty Mari Leppänen, 42, on palannut jälleen kerran.

 Lapsuudenmaisema jättää vahvan jäljen siihen, millainen ihminen on.

On maaliskuun loppu. Leppänen on tullut mökilleen muutamaksi päiväksi etätöihin.

Aamu on alkanut hiihtolenkillä oman puolison Risto Leppäsen kanssa. Liedon kirkkoherrana työskentelevä Risto Leppänen on hänkin etätöissä.

On aivan erityinen päivä.

– Uusi talvitupamme on juuri valmistumassa, Mari Leppänen kertoo.

Tänään he ovat päässeet ensimmäistä kertaa asumaan tupaan.

Viikonloppu on kulunut vimmatusti siivotessa. Nyt kaikki alkaa olla valmista.

Talvitupaa siistiessä Mari Leppäsen mieleen on palannut lapsuus mökillä ja vahva nähdyksi tulemisen kokemus. Täti arvosti lapsen näkökulmaa.

– Koin vanhempieni taholta myös samaa arvostusta, Mari Leppänen sanoo.

Mari Leppänen on ensimmäinen nainen piispana Turun piispojen historiassa – ja Suomen kolmas naispiispa.

Lapsuus seitsemänlapsisessa perheessä oli turvallinen ja avarakatseinen.

Vanhemmat olivat vanhoillislestadiolaisia, mutta ilmapiiri ei ollut sellainen, että asioita olisi lähestytty kieltojen kautta.

– Isä esitteli meidät usein: tässä on minun rakkaat tyttäreni. Olen saanut kasvaa monen rakastamana, Mari Leppänen sanoo.

– Meillä oli myös huumoria. Aamuherätys oli, että nouskaa ylös herrat ja kreivit, teille on suuria tehtäviä. Sitten oli joku tehtävä, piti vaikka kantaa halkoja.

Työ oli vanhemmille elämäntapa. Isä tutki maailmanuskontoja ja muun muassa shamaaneita, äiti oli herätysliikkeistä kiinnostunut tutkija ja opettaja.

 Meillä ei ollut telkkaria eikä alkoholia käytetty. Hahmotin, etten kasvanut valtakulttuurissa.

Kotona Helsingin Käpylässä kävi paljon vieraita. Elämä oli yhteisöllistä. Usein oli joku serkku yökylässä.

Kesälomaksi perhe lähti Savoon mökille, vanhalle kansakoululle. Se sijaitsi 40 kilometrin päässä Mari Leppäsen nykyisestä mökistä.

– Vanhemmat ja sisarukset ovat vaikuttaneet minuun paljon. Kyllä lapsuudenmaisema jättää vahvan jäljen siihen, millainen ihminen on.

Kumpikin vanhemmista oli kiinnostunut kulttuureista, uskonnoista ja ihmisistä. Erilaisuudelle ei naurettu vaan siihen suhtauduttiin kiinnostuneesti.

Lestadiolaisuus oli Helsingissä marginaalissa. Se heijastui kuitenkin sosiaalisissa suhteissa ja arjen rytmissä. He kävivät seuroissa ja suviseuroissa.

– Lestadiolaisuus näkyi enemmän perheen ja suvun kesken.

– Meillä ei ollut telkkaria eikä alkoholia käytetty. Hahmotin, etten kasvanut valtakulttuurissa.

Papiksi ryhtyminen oli Mari Leppäselle kutsumus, joka vahvistui oman hengellisen painin kautta. – Paluu vanhaan ei tuntunut mahdolliselta. Kuljin tietä, jossa aina löysin itseni samalta portilta, Leppänen kertoo.

Lukion jälkeen Mari Leppänen opiskeli yliopistossa kulttuurin tutkimusta. Haaveena oli kulttuuritoimittajan työ. Hän kiinnostui elämäkerroista ja alkoi ohjata elämäkertakursseja.

Ensimmäisen gradunsa Mari teki kummitätinsä omaelämäkerrallisesta aineistosta. Kummitäti oli kirjoittanut kronologisesti elämästään, sairauksistaan, naisen asemasta ja yksinäisyydestä.

– Hän oli lestadiolainen maalaistalon tyttö, joka karkasi oppikoulun pääsykokeisiin ja toimi kansakoulun opettajana.

15-vuotiaana Mari vietti lähes koko kesän kahdestaan kummitätinsä kanssa mökillä.

Kunta oli antanut mahdollisuuden, että reumasairas täti sai Marista henkilökohtaisen avustajan.

– Se oli ihana ja työteliäs kesä. Lämmitin paljon saunaa. Täällä kävi paljon vieraita ja täti sai olla mökillä.

Koulussa Mari Leppänen muistaa olleensa aika tavallinen oppilas.

– En repinyt koulusta stressiä. Tuntuu, että tänä aikana lasten koulu on aika suorituskeskeistä. Sain vapaasti elää lapsuutta ja nuoruutta.

Puolisonsa Risto Leppäsen Mari tapasi rippileirin isosena. Heillä on kolme lasta.

Viisihenkinen perhe on asunut pääkaupunkiseudulla, Espanjan aurinkorannikolla ja nyt Liedossa Turun liepeillä.

 Uskon kantavani ulkopuolisuuden kokemusta koko elämäni. Se on osa identiteettiäni.

– En koskaan ajatellut, että voisin olla kirkossa töissä, Mari Leppänen sanoo.

Hän päätyi kuitenkin seurakuntaan tiedottajaksi.

– Näin seurakunnan tiedottajana, miten tärkeää työtä diakoniassa ja kasvatuksessa tehdään.

Työ kirkossa avasi silmät oman herätysliikkeen naisen roolille. Alkoi oman kutsumuksen pohdiskelu. Lestadiolaisuudessa naispappeutta ei hyväksytty. Se oli Marista kohtuutonta.

– Se vei pitkään hengelliseen painiin.

Voisiko minusta tulla pappi? hän mietti. Omalta perheeltä saatu tuki oli tärkeää, vaikka kaikki tiesivät, että papiksi ryhtymisestä seuraa ristiriitoja.

Luovuttaminen oli lähellä. Mari Leppänen mietti pitkään, pitäisikö hänen palata takaisin kulttuuritutkimukseen.

– Paluu vanhaan ei tuntunut mahdolliselta. Kuljin tietä, jossa aina löysin itseni samalta portilta.

Lopulta hän soitti äidilleen ja kertoi, että on päättänyt pyrkiä lukemaan teologiaa.

Saisinko tulla sun luokse lukemaan, Mari kysyi.

– Äiti ei sanonut mitään, mutta hän laittoi ne päivät hirveän hyvää ruokaa, konkreettisesti rakasti.

Turun piispa Mari Leppänen työhuoneessaan Turussa. – En koskaan ajatellut, että voisin olla kirkossa töissä, Mari Leppänen sanoo.

Pappisvihkimys aiheutti kriisin. Oma identiteetti piti rakentaa uudelleen. Se on ollut perustuvanlaatuinen juttu.

– Jokainen toivoo, että on rakastettu omassa elämänpiirissä. Kun tulee rajatuksi ulos, on aika yksinäinen.

– Aika on tehnyt hyvää. En tiedä, tuleeko kaikista asioista valmiita, mutta niiden kanssa oppii elämään.

Mari Leppänen on Suomen ensimmäinen vanhoillislestadiolainen nainen, joka vihittiin papiksi. Lapsuuden hengellisestä liikkeestä etääntyminen on ollut hyvin voimakas ja yksinäinen kokemus. Hän uskoo, että se on matka, joka jatkuu läpi elämän.

– Ehdottomuus on itselleni vierasta. Toisaalta myös vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on erilaisia ja keskenään eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

– Uskon kantavani ulkopuolisuuden kokemusta koko elämäni. Se on osa identiteettiäni.

Hankalat elämänkokemukset muuttavat meitä. Mari Leppäsen mukaan niistä oppii ja toivottavasti saa apua myös viranhoitoon, ymmärtää erilaisista taustoista tulevia.

 Jokainen toivoo, että on rakastettu omassa elämänpiirissä. Kun tulee rajatuksi ulos, on aika yksinäinen.

Paljon on vielä tehtävää. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia pareja. Uusi piispa yrittää edistää ratkaisun löytämistä avioliittokysymykseen.

– Asioista päätetään kirkolliskokouksessa.

– Toivon ja toimin sen puolesta, että kirkossa tulevaisuudessa vihitään kaikki parit, jotka sitä pyytävät.

Tasa-arvon saralla on perattavaa. Yli 70 prosenttia kirkon työntekijöistä on naisia, mutta vain 25 prosenttia kirkkoherroista on naisia.

– Se kertoo, että kirkon johtaviin tehtäviin pitää kannustaa naisia.

Helmikuun 7. päivä 2021 Mari Leppänen vihittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi. Hän on ensimmäinen nainen piispana Turun piispojen historiassa – ja Suomen kolmas naispiispa. Piispan työ ei tullut Leppäselle koskaan nuorena mieleen, niin kuin papinkaan.

– Edellisessä tehtävässä koulutin kirkon työntekijöitä kirkon tehtäviin. Jos on muita rohkaissut, niin miksi ei itse lähtisi ehdolle.

– Olin valinnastani piispaksi yllättynyt, mutta samalla hämmentynyt, hän kertoo.

Ennen kaikkea hän tunsi kiitollisuutta. Hän voi olla tässä, koska edelliset sukupolvet olivat tehneet paljon työtä yhdenvertaisuuden eteen.

Mari Leppänen kiittää lapsuudenperhettään rohkaisusta ja kannustuksesta.

– Jo lapsena opin kantamaan vastuuta ja toimimaan eri tavalla ajattelevien kanssa.

Isoveljistä tuli myös vastuunkantajia. Mikael Pentikäinen on Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja ja nykyinen Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja Antti Pentikäinen on sovintoprosessien asiantuntija ja tutkimusprofessori.

Isoveljet Mikael (vas.) ja Antti Pentikäinen.

Piispan vihkimistilaisuus oli koronapandemian takia poikkeuksellinen. Yleensä läsnä on paljon seurakuntaa ja ulkomaalaisia piispoja. Nyt Turun tuomiokirkossa oli paikalla oma perhe, muutamia piispakollegoita ja valtiovallan ja Turun kaupungin edustajat. Silti se oli vahva yhteisöllisyyden kokemus.

– Koronan keskellä on aloitettu työt. On harmi, ettei voi nähdä ihmisiä. Olen ottanut tehtäväksi soittaa kevään aikana kaikille hiippakuntani kirkkoherroille.

Koronavuosi on ollut pysäyttävä. Seurakunnan arjessa kohdataan koronan varjot, Mari Leppänen tietää.

Nuorten toivottomuus on riipaissut tuoretta piispaa syvältä. Vuosi on nuorten elämässä pitkä aika. Leppäsen omassa perheessä on surtu peruuntuneita penkkareita sekä vanhojen tansseja.

– On riipivää äidin katsoa, kun lapsi miettii, pääseekö taas kouluun.

Kirkon parissa koulutetaan tänä vuonna sata työntekijää uuteen Sekaisin-chatiin.

 Usko siihen, että kaikki kääntyy hyväksi, on toivon ydintä.

Yksinäisyys on toinen huoli pandemian rinnalla.

– Tämä on ollut tiukkaa aikaa, ennen kaikkea henkisen ja taloudellisen hädän kasvu. Diakonian tarve on kasvanut koronan aikana 35 prosenttia.

– Huolestuttavaa on, että kuinka kauan tätä korona-ajan jälkeä siivotaan.

Ehkä eniten Mari Leppänen kantaa huolta niistä, joilla koronapandemian rinnalla on ollut omia henkilökohtaisen elämän kriisejä. Ihmisiä, jotka ovat sairastuneet tai menettäneet läheisiä, joutuneet muuten vaikeaan elämäntilanteeseen.

– Silloin elää kahta kriisiä yhtä aikaa.

Mari Leppäsen mukaan kirkon tehtävä on juuri nyt tukea ihmisiä koronan keskellä ja luoda toivoa, että kyllä tästä selvitään.

– Usko siihen, että kaikki kääntyy hyväksi, on toivon ydintä.

Mari Leppänen saarnaa kiirastorstaina Turun tuomiokirkon etäjumalanpalveluksessa. – Valo voittaa ja aurinko voittaa. Se on pääsiäisen viesti.

Pääsiäinen tulee tänä vuonna väkevään kohtaan. Koronapandemian takia on ollut kuin vuoden pitkä erämaan vaellus, Mari Leppänen kuvailee.

– Pääsiäisen vahva viesti on, että Jeesus ei ole ylhäällä korkeuksissa, vaan alhaalla pimeydessä, siellä missä ihminen kärsii.

Jeesuksen tyhjä hauta ei tuonut rauhaa, olennainen oli viesti, että älkää pelätkö. Jeesus kysyi hätääntyneiltä naisilta, että mitä itket ja ketä pelkäät.

– Ne ovat peruskysymyksiä, joita meidän pitäisi nyt kysyä toisiltamme.

Valo voittaa ja aurinko voittaa. Se on pääsiäisen viesti. Aurinko paistaa sisäiseen pimeyteen, jonka keskellä olemme ja lumi sulaa.

– Se on vahva viesti siitä, että toivoa on ja kyllä tästä vielä selvitään yhdessä.

– Toivoa kannattaa, vaikka toivoa ei olisi.

On pakko kysyä, mitä apua tsemppipuheesta on ihmiselle, joka on menettänyt työnsä ja terveytensä. Hän ei ehkä innostu siitä, että nyt rukoillaan yhdessä.

– Silloinkaan ei pidä jäädä yksin, Mari Leppänen sanoo.

– Pääsiäisen kertomus ei ole muuttanut maailmaa paratiisiksi, mutta helpottaa, että taakkaa jakaa.

 Isoäitini äiti ja veli kuolivat tuberkuloosiin. Kokemus oli hirveä, mutta siitäkin on selvitty.

Leppäsen omassa lähipiirissä on ihmisiä, jotka ovat menettäneet työnsä. Silti hän ajattelee, että tästäkin koettelemuksesta voi selvitä.

Oman isoäidin kirjeenvaihto sadan vuoden takaa pysäytti ajattelemaan.

Silloin oli tuberkuloosia eikä toisia ihmisiä saanut koskea. Jouduttiin elämään erillään.

– Isoäitini äiti ja veli kuolivat tuberkuloosiin. Kokemus oli hirveä, mutta siitäkin on selvitty. Ehkä se lohduttaa, että joku voi jakaa hädän.

Piispan pääsiäiseen kuuluu olennaisesti työ. Kiirastorstaina Mari Leppäsen saarnaa Turun tuomiokirkossa, ja se esitetään netin kautta.

Omiin pääsiäistraditioihin kuuluu ateria perheen kanssa, lammasta ja pashaa.

Ehkä myös ulkoillaan.

Vapaa-aikana Mari Leppänen harrastaa avantouintia, maalaa ikoneita ja vaeltaa. Tai kuten tänään mökillä: kantaa jätelautoja peräkärryyn.

– Ikonien maalaaminen on uusi harrastus tässä kännyköiden ja keskeytysten maailmassa. Se tekee hyvää mielelle.

Viimeisin ikoni kuvaa Jeesuksen äitiä Mariaa ja hänen ympärillään on alastomia kodittomia sairaita ja nälkäisiä sekä neljä enkeliä, jotka osoittavat Mariaa.

Mari Leppänen sanoo, että jokaisessa meissä saattaa olla nälkäinen ja kaipaava ihminen.

– Samalla se on kristinuskon vahvaa teologia, marginaalissa olevien ihmisten kutsumista mukaan.

– Perimmiltään ollaan aina heikomman puolella, nähdään arvo ja arvokkuus ihmisissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?