Loviisassa liikkuu rassattu ”traktori”, jonka lähes jokainen suomalainen tunnistaa – ”Tämän ohi he eivät kaahaa”

Viime keväänä alkaneet etätyöt mahdollistivat loviisalaismiehelle sen verran ylimääräistä aikaa, että hän pääsi toteuttamaan monivuotisen haaveensa rakentaa tieliikennekelpoinen Aku Ankan auto.

Tältä näyttää loviisalaisen Mikko Seppälän Aku-auto.

30.3.2021 7:02

Noin seitsemän vuotta sitten loviisalainen Mikko Seppälä näki netissä myytävän mielenkiintoisen punaisen auton. Myynti-ilmoituksessa oli kajaanilaismiehen kasaama, lähes kaikille suomalaisille tuttu, Aku Ankan punainen auto, joka oli yhdistelmä ruohonleikkuria ja Fiat 600:ta.

Seppälä ei autoa ostanut, mutta myynti-ilmoitus jätti takaraivoon kytevän ajatuksen; Aku Ankan auton kuuluu olla tieliikennekelpoinen.

Seppälä on ollut innokas Aku-keräilijä jo pienestä pitäen. Hän kertoo, että kokoelmista löytyy lähes kaikki suomeksi julkaistut Aku Ankka -lehdet, Aku Ankan taskukirjoja myöten. Ajatus omasta Aku-autosta kasvoi mielessä ja unelma alkoi konkretisoitua vuonna 2017, kun Seppälä hankki pienen John Deere Gator -traktorin. Alkuvuodesta 2018 traktorin rekisterikilviksi oli jo vaihdettu 313-AKU.

Sitä ennen Seppälä oli suunnitellut muokkaavansa mopoautosta Aku-auton, mutta pian hän huomasi, että sellaisen muokkaaminen ei onnistu Suomessa. Hänen löysi kuitenkin porsaanreiän: traktoreita saa lain sallimissa rajoissa muokata lähes surutta.

– Noin vuoden verran kävin kirjeenvaihtoa katsastuskonttorin ja Trafin välillä, että minkälaiset luvat tarvitsen tähän. Sitten selvisi, että kaikkiin muihin ajoneuvoluokkiin paitsi traktoriin on olemassa laki sallituista muutoksista, Seppälä kertoo.

Traktori alkoi saamaan sarjakuvista tuttuja piirteitä viime syksynä.

Kun sopiva lähtöaihio oli löytynyt, alkoi työprojekti, joka vaati noin tuhat työtuntia. Projektin etenemistä vauhditti keväällä alkaneet etätyöt.

– Olen Vantaalla töissä ja työmatkoihin kuuluu noin 2,5 tuntia päivässä. Etätöiden myötä työmatkaan kulutettu aika säästyi, ja minulla oli loistavaa aikaa teljetä itseni autotalliin, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Perhe on onneksi ollut hyvin myötämielinen ja ymmärtäväinen siihen, että puuhastelen paljon autotallissa.

Projektin etenemistä motivoi myös ajatus saada kulkuväline jälkipolven käyttöön. Tavoite oli saada projekti valmiiksi viimeistään kun Seppälän tytär täyttää traktorikortin vaatiman 15 vuoden iän. Aku-auto valmistui kuitenkin suunniteltua nopeammin.

– Jälkipolvi ei ole vielä päässyt ajamaan. Likka saa (traktori)kortin neljän viikon päästä. Tavoite oli saada auto valmiiksi 23. huhtikuuta, kun likka ohittaa maagisen 15 vuoden rajan. Nyt ollaan ikään kuin kuukausi etupellossa jo, Seppälä sanoo.

Traktorin alkuperäinen väritys oli vihreä.

Tältä auto näytti vielä viime itsenäisyyspäivänä.

Aku-auto on nyt valmis ja päässyt liikenteeseen Loviisan keskustaan, jossa vastaanotto on ollut iloista. Menopelin nopeus on noin 35 kilometriä tunnissa, joten se soveltuu kaupungin neljänkympin nopeusrajoituksiin. Seppälä kertoo, että harva kuitenkaan lähtee Aku-autoa nopeasti ohittelemaan vaan autoa jäädään ihastelemaan.

– Jopa se niin sanottu lippalakkikansa, joka normaalisti vetää tuhatta ja sataa mutkat suoriksi, niin tämän auton ohi he eivät kaahaa, vaan jäävät ihmettelemään, että mikä tämä on, Seppälä nauraa.

Tältä näyttää loviisalaisen Mikko Seppälän Aku-auto.

Autosta täytyy tietenkin löytyä luukku Akun veljenpojille. Seppälän autossa luukku on vain autenttisuutta tuomassa, eikä siinä voi matkustaa.

Mikko Seppälä kokosi itselleen Aku-auton.

Hän myöntää, että joutui tekemään pieniä kompromisseja autoa rakentaessa. Sarjakuvissa Akulla on autossaan ovet, mutta Seppälän versioon ne jouduttiin jättämään pois. Aku Ankan autolle ei myös löydy varsinaisia virallisia mittoja, sillä jokainen sarjakuvapiirtäjä on piirtänyt auton hieman omalla tyylillään. Referenssejä Seppälällä kuitenkin riitti suurin piirtein puolen miljoonan Ankka sivun verran. Eniten inspiraatiota hän kertoo ottaneensa Carl Barksin ja Don Rosan piirtämistä autoista.

Autoprojektin lopullista hintaa hän ei suostu paljastamaan.

– Hintaa en paljasta, mutta sanotaan niin, että hulluksi minua ei voi sanoa, koska hulluillahan on halvat huvit, Seppälä nauraa.

Mikko Seppälän Aku Ankan auto -projektista löytyy lisää hänen blogistaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?