Koronaluvut kääntyivät laskuun – pahimmalla epidemia-alueella erityisesti yksi toivoa herättävä esimerkki - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Koronaluvut kääntyivät laskuun – pahimmalla epidemia-alueella erityisesti yksi toivoa herättävä esimerkki

Husin diagnostiikkajohtaja kertoo, että kouluissa tehdyillä toimenpiteillä on ollut suuri merkitys tartuntalukuihin.

Korona leviää nyt kouluissa. Vantaalla maskit lähiopetuksessa ovat tuottaneet hyvää tulosta.

28.3. 15:14

Viikoittaisissa koronatartuntaluvuissa on näkyvissä käänne parempaan: viimeisen viikon aikana todettiin noin 3 500 tartuntaa, kun edellisellä viikolla niitä todettiin 4 700 ja sitä aiemmalla tähänastisella huippuviikolla yli 4 900.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen iloitsee etenkin Vantaan tilanteesta.

– Vantaalla on onnistuttu saamaan tilannetta hallintaan. Siellä on pystytty puuttumaan myös tartuntoihin kouluissa, kun on käytetty maskia lähiopetuksessa, Lehtonen sanoo.

– Etäopetukseen siirtymisellä on ollut merkitystä siinä, että tartunnat on saatu kääntymään laskuun. Toki muutkin rajoitustoimet auttavat, mutta pidän etäopetusta kaikkein merkittävimpänä asiana.

Lehtonen kertoo, että tartunnat näyttäisivät lisääntyvän tällä hetkellä nimenomaan lapsissa ja nuorissa. Leviämistä tapahtuu etenkin kouluissa ja nuorison kokoontumisissa sekä lisäksi niillä työpaikoilla, joilla etätyö ei ole mahdollista.

Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Lehtosen mukaan viime viikon paremmat koronaluvut eivät vielä ole merkki siitä, että rajoituksia voitaisiin höllentää tai liikkumisrajoituksia ei tarvitsisi ottaa käyttöön.

– Täytyy olla kauhean tarkkana, että ei lähdetä ainakaan hölläämään mitään toimia.

Lehtonen uskoo, että ensi viikolla luvut laskevat entisestään, kun vietetään pääsiäistä. Tähän tosin on syynä sama kuin jouluna: ihmiset käyvät pyhinä vähemmän testeissä.

– Se tekee tilanteen arvioimisen seuraavan kahden viikon aikana vähän haastavaksi, Lehtonen sanoo.

THL on ohjeistanut ihmisiä viettämään ensi viikolla pääsiäistä kotioloissa pienen lähipiirin kesken. Samaan vetosi pääministeri Sanna Marin tänään Pääministerin haastattelutunnilla Ylellä.

– Uskon, että nyt on sen verran ollut tätä keskustelua, että ihmiset ovat varovaisia. Uskon pääsiäisellä olevan enemmän epidemiaa hillitsevä kuin kiihdyttävä vaikutus. Pääsiäinen ei ole joulun tapaan perinteinen sukutapaamisten juhla, vaan ollaan enemmän kevätpuuhissa perhepiirissä, Lehtonen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?