Yössä kuului kirkaisu – Helenan, 17, ruumis löytyi aamulla - Kotimaa - Ilta-Sanomat

17-vuotiaan Helena Jämiäluoman murha on ollut selvittämättä kohta 49 vuotta. Järkyttyneet ihmiset kerääntyivät elokuussa 1972 poliisin eristämälle rikospaikalle, jossa Helenan peitetty ruumis vielä makasi.

Yössä kuului kirkaisu – Helenan, 17, ruumis löytyi aamulla

Helena Jämiäluoman murha on ollut pimeänä liki 49 vuotta. Uudet tutkimukset voivat kuitenkin ratkaista mysteerin, rikoskomisario Kimmo Heinonen sanoo.


27.3. 18:30

Juttusarjassa käsitellään henkirikoksia, jotka eivät koskaan selvinneet.

Viimeinen elonmerkki puolenyön aikaan. Varhainen aamu ja järkyttävä löytö. Elämä, joka ei koskaan ehtinyt täysi-ikäiseksi. 17-vuotiaan kauppaoppilaitosta käyneen tytön, Helena Jämiäluoman, murha on ollut pimeänä jo liki 49 vuotta.

Hänen julma kohtalonsa paljastui, kun Kankaanpäässä asuva eläkeläinen Aarne Asell lähti ulkoiluttamaan karhukoiraansa Killiä viiden jälkeen aamulla. Asell löysi Helenan ruumiin keskustan pienestä Pohjanlinnan puistikosta 17. elokuuta 1972. Kello ei ollut vielä kuuttakaan.

Puolenyön aikaan Helena oli ollut varmuudella vielä elossa ja miehen seurassa Kuninkaanlähteenkadun ja Tannerinkadun risteyksessä.

Aamulla Helenan ruumista peitti vain pieni pusero. Hänet oli pahoinpidelty kuoliaaksi ja hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Kasvot olivat pahoin ruhjotut. Hänen vaatteensa sekä laukku ja kengät olivat hajallaan ympäristössä.

– Koira ei käyttäytynyt yöllä mitenkään ihmeemmin, enkä minä itsekään kuullut mitään normaalista poikkeavaa, mutta kun aamulla lähdimme lenkille, huomasin heti tytön alastoman ruumiin ruohikolla. Kävin ilmoittamassa asiasta konstaapeli Tauno Lahtisen kotona, kun Kankaanpäässä ei päivystetä poliisiasemalla öisin, Asell kertoi.

Eläkeläinen Aarne Asell oli ulkoiluttamassa Killiään, kun hän löysi Helenan ruumiin varhain aamulla elokuussa 1972.

Kello oli 5.43, kun konstaapeli Lahtinen sai asiasta tiedon. Poliisi eristi alueen ja peitti Helenan ruumiin. Sadat silmäparit kerääntyivät seuraamaan tutkintaa.

Paria tuntia myöhemmin, ennen kahdeksaa, tehtiin jo ensimmäinen pidätys keskustan Y-baarissa. Paikkakuntalainen nuori mies oli tullut baariin ostamaan olutta kädet veressä. Mies oli maksanut oluensa verisellä vitosen setelillä. Pidätys ei ratkaissut Helenan kohtaloa.

– Se oli aivan normaali juopumuspidätys. Kaveri oli jo aamulla baarissa valmis poika, ja tietysti hänen osuuttaan tutkitaan myös tähän verityöhön, mutta emme missään tapauksessa liitä häntä surmaan verisistä käsistä huolimatta. Pojalla on tiettävästi ollut riitaa kotonaan, ja hän on viiltänyt puukolla käteensä, poliisi torjui villinä riehuvia huhuja pienessä kaupungissa.

Alibi piti verisen nuoren miehen kohdalla. Toinen huhu kertoi kahden oudon pitkän miehen ahdistelleen naisia edellisenä yönä.

Murhatutkimukset siirtyivät heti keskusrikospoliisille, sen Turun lääninosastolle. Tutkimuksia johti komisario Pentti Harju. Paikalle lähettiin neljä uutta tutkijaa kahden aiemman lisäksi. Myös Turun rikospoliisi auttoi tutkimuksissa.

 Tämä vaikuttaa yksittäisen henkilön teolta. Voisin kuvitella, ettei murhaaja ole tämän jälkeen tehnyt mitään samanlaista.

Pian tutkijoita oli jo 13. Usko oli alussa vahva.

– Toivoton tapaus ei vielä ole, vaikkakin kieltämättä tavallista sitkeämpi, tutkimusten ylin johto sanoi Ilta-Sanomille marraskuussa 1972.

Mitä pitkähiuksiselle Helenalle tapahtui? Se on ollut jonkun synkkä salaisuus jo liki 49 vuotta. Helenan viimeiset askeleet tuntee vain hänen murhaajansa.

Nyt tutkintaa johtaa rikoskomisario Kimmo Heinonen keskusrikospoliisin Länsi-Suomen yksiköstä.

– Uskon, että Helena tunsi murhaajansa. Melkein kaikki tapahtumayönä liikkeellä olleet ja valtava määrä muita henkilöitä on tapauksen johdosta kuultu. Olen melko varma, että murhaaja on jo ollut poliisin käsissä. Hänen alibinsa on ollut kuulusteluhetkellä sen verran vahva, ettei sitä silloin ole pystytty murtamaan, Heinonen sanoo.

Jämiäluomaan liittyvää tutkimusaineistoa on kertynyt kolme pahvilaatikollista.

–Juttu elää edelleen. Meille tulee joka vuosi muutamia vihjeitä, kertoo Jämiäluoman murhan tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Heinonen.

– Tutkintaa alussa johtaneen Pentti Harjun kirjausten mukaan huhtikuussa 1973 murhasta kuulusteltuja oli jo 582, epäilyksen alle saatettuja 252 ja pidätettyjä kahdeksan. Poliisi on tehnyt valtavan työn, siitä tämä juttu ei ole jäänyt kiinni, Heinonen kertoo.

Kauppakoulua käynyt Helena oli kesän töissä keskustan E-grillillä. Surmailtana, keskiviikkona, hänellä oli kuitenkin vapaa ilta. Hän vietti sen ystäviensä kanssa Kankaanpään keskustassa.

Grilli oli auki kahteen saakka yöllä. Silloin Helena oli jo kuollut. Yhdentoista aikaan illalla Helena oli käynyt työpaikkansa vessassa.

– Illalla on ollut porukkaa paljon liikkeellä. Silloin oli diskokin. Haluaisin katkoa kuitenkin hurjemmilta huhuilta siivet. On puhuttu kaikenlaista muun muassa isokenkäisten juhlaan liittyen. En usko niillä juhlilla olleen mitään tekemistä Helenan kohtalon kanssa, Heinonen sanoo.

– Tämä vaikuttaa yksittäisen henkilön teolta. Voisin kuvitella, ettei murhaaja ole tämän jälkeen tehnyt mitään samanlaista. Meillä on tutkimusaineistossa useita kiinnostavia henkilöitä, joiden elämänkulkua olemme seuranneet. Eivät he ole istuneet vankilassa myöhemmin samanlaisesta teosta, Heinonen valottaa.

Rikoskomisario Kimmo Heinonen puistossa, josta Helena löydettiin murhattuna.

Aika ei vuonna 1972 ollut poliisin puolella. Mahdollisen tekijän veriryhmän poliisi onnistui tutkimusten avulla määrittämään, mutta se oli kovin yleinen veriryhmä.

– Siihen aikaan ei ollut esimerkiksi DNA-tutkimuksia, joiden avulla tekijä olisi kyllä jäänyt kiinni. Tapahtumapaikalta on kuitenkin taltioitu todistusaineistoa, josta osa on yhä tallella. Näitä näytteitä tutkitaan säännöllisin väliajoin keskusrikospoliisin rikoslaboratoriossa, Heinonen kertoo.

– Minulla on vahva usko siihen, että DNA-tutkimuksen kaltaisten tutkimusten kehitys tuo tähän rikokseen vielä vastauksen.

Helena oli kotoisin maanviljelijäperheestä Jämijärveltä. Hän oli ehtinyt käydä vuoden kauppakoulua. Hän olisi syksyllä mennyt takaisin kouluun.

– Hän oli ihan tavallinen maatilan tyttö, Heinonen luonnehtii.

Helenalla oli poikaystävä, jota on myös aikoinaan esitutkinnassa kuultu, kuten kaikkia, jotka Helenan tunsivat. Viikkosanomat haastatteli poikaystävää, joka kertoi tutustuneensa Helenan kanssa reilu kuukausi ennen murhaa.

Lähiseudulla asunut mies kertoi olleensa Kankaanpään keskustassa ennen murhaa ja nähneensä Helenan poistuvan torilta tumman pitkätukkaisen miehen seurassa kello 23 jälkeen. Mies kertoi käyneensä tytön asunnollakin myöhemmin, mutta ei tavannut enää Helenaa.

Murha ravisteli Kankaanpäätä. Poliisi saa yhä vihjeitä tapahtumasta.

Mies kertoi saatelleensa Helenan kotiin mahdollisuuksien mukaan silloin, kun tyttö pääsi töistä grilliltä. Niin hän oli tehnyt tiistainakin, päivää ennen murhaa. Surmailtana hän palasi kertomansa mukaan kotiin puolenyön aikaan.

Seuraavana päivänä hänen työpaikallaan kerrottiin, että ”joku tyttö on murhattu Kankaanpäässä”.

Puolenpäivän aikaan tulivat poliisit ja pyysivät miehen mukaansa. Poliisit pyysivät häntä tunnistamaan ruumiin. Miehen oli vaikea uskoa tapahtunutta todeksi.

”Eipä häntä tuntenut juuri kuin hiuksista...” Viikkosanomat kirjoitti elokuussa 1972, kun murhasta oli kulunut noin viikko.

– On se vain niin kumma juttu, ettei sitä todeksi ota, mies sanoi hiljaisella äänellä toimittajalle.

Lehdessä kirjoitettiin, kuinka mieskin oli saanut huhujen valokeilasta oman osuutensa, vaikka ”poliisi onkin välittömästi rientänyt tarkistustensa perusteella toteamaan (miehen nimi) syyttömyyden”.

Työkaverit grilliltä kertoivat, että jokainen kotimatka Helenan kohtalon jälkeen kauhistutti.

Kymmenet silmäparit kerääntyivät seuraamaan poliisin tutkimuksia surmapaikalla. Helenan melkein täysin alaston ruumis on peitetty.

Yksi lähistöllä asuva rouva oli kuullut naisen kirkumista noin yhden aikaan yöllä. Hän ei ollut reagoinut siihen mitenkään kummemmin, koska ”kaikenlaiset kirkumiset ja avunhuudot ovat niin tavallisia nykyään”.

– Voi kun Kankaanpäässä oliskin joku paikka, jossa nuoret vois olla iltaisin, ettei tarvis pyöriä ympäri toria ja istuskella liikkeiden porttikäytävissä! Helenan asuintoveri ja ystävä Sinikka puuskahti järkyttyneenä, kun kuuli ystävänsä raa’asta kohtalosta.

Yhdentoista aikaan torilla oli ollut vielä paljon nuorisoa. Tuolloin Helena oli nähty sekä yksin että poikien seurassa.

Poliisi kaipasi alussa erityisesti noin 175-senttistä, pitkähkötukkaista, tummiin vaatteisiin pukeutunutta nuorta miestä, joka keskusteli Helenan kanssa vähän jälkeen puolenyön noin 50 metrin päässä surmapaikasta Kuninkaanlähteenkadun ja Tannerinkadun kulmauksessa.

– Yksi aikoinaan tuntemattomana miehenä kuulutettu on kuulusteltu, hänen henkilöllisyytensä on tiedossa, Heinonen kommentoi.

Löytöpaikalla oli raahausjälkiä. Helena oli pitkä tyttö ja suhteellisen voimakas. On mahdollista, että hän yritti kamppailla ja vapautua murhaajan otteesta.

Poliisin piirros tapahtumapaikalta.

Tarkkaa surma-aikaa Heinonen ei halua kertoa. Vanhoissa lehtijutuissa puhutaan murhan tapahtuneen puolenyön ja aamukahden välillä.

Kankaanpään kaupunginvaltuusto lupasi aikoinaan 3 000 markkaa ratkaisevasta vihjeestä.

Sekään ei ratkaissut murhaa.

– Juttu elää edelleen. Meille tulee joka vuosi muutamia vihjeitä. Meillä ei ole tällä hetkellä sellaista henkilöä, josta me voisimme sanoa, että hän on epäilty. Aineistossa on potentiaalisia henkilöitä.

Tilastot osoittavat, että nuoren henkilön surmaaja on yleensä samaa ikäluokkaa.

– On mahdollista, että tekijä elää vielä. Hän on saattanut jatkaa ihan normaalia elämää. Kaikkia asioita edelleen kaivellaan ja kuulustellut käydään uudelleen läpi, Heinonen kertoo.

Miksi Helena tapettiin?

– Sen tietää vain tekijä. Kukaan tätä tekoa ei ole vielä tunnustanut.

Lähteet: Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien ja Viikkosanomien arkisto.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?