Lappi täyttymässä pääsiäisenä suomalais­matkailijoista - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lappi täyttymässä pääsiäisenä suomalais­matkailijoista

Hiihtolomien aikaan lähes puolet Lapin koronatartunnoista todettiin matkailijoilla.

Hiihtolomailijoita Levin eturinteillä helmikuussa.­

26.3. 11:11

Lappiin on suuntaamassa myös pääsiäisenä runsaasti suomalaismatkailijoita kuten kuluneena koronatalvena lomaviikoilla aiemmin. STT:n haastattelemien matkailualan toimijoiden mukaan esimerkiksi mökit ja lomahuoneistot Lapissa ovat pääsiäisen aikaan pitkälti varattuja.

– Kaiken kaikkiaan on todella varattua. Meillä on Lapissa noin tuhat kohdetta, joista pääsiäisenä on enää muutamia kymmeniä vapaana, kertoo STT:lle Lomarengas Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola.

Myös Leviltä ja Ylläkseltä kerrotaan mökkien ja lomahuoneistojen olevan liki täynnä. Matkailuyritysten mukaan hallituksen ja terveysviranomaisten kehotukset matkustamisen välttämisestä pääsiäisenä eivät ole näkyneet lisääntyneinä peruutuksina. Hallitus päätti myös esittää liikkumisrajoituksia, mutta ne tuskin ehtivät pääsiäiseksi voimaan.

– Kyselyitä on tullut, peruutuksia ei, Olkkola toteaa.

Lapin lomakohteissa tilaa on vielä etenkin hotelleissa. Tilaa löytyy reilusti myös Rovaniemeltä.

– Tämä on meille hiljaista aikaa, ja se on tietysti harmi, sillä Lapissa on upea talvi ja mahtavat säät, sanoo Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.

– Kotimainen kasvu ei näy meillä. Tämä johtuu varmaan siitä, että emme ole perinteinen hiihtoon painottuva matkailukeskus.

Matkailijat käyttäytyneet enimmäkseen vastuullisesti

Hiihtolomien aikaan lähes puolet Lapissa todetuista tartunnoista oli matkailijoilla, kertoo STT:lle Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas. Hänen mukaansa jatkotartuntoja tuli kuitenkin lähinnä Levillä matkailualalla työskenteleville henkilöille.

– Siellä oli yksi isompi joukkoaltistuminen, mutta myös muita erillisiä tartuntoja. Pääsääntöisesti muita isoja joukkoaltistumisia ei syntynyt, eikä muualla nähty isoja tartuntaketjuja tai jatkotartuntoja, eli siltä osin hiihtolomaviikot menivät hyvin, Broas toteaa STT:lle.

Lapin sairaanhoitopiirissä matkailua koskevat ohjeet on pidetty samoina kuin ennen joulua ja hiihtolomia. Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari luottaa siihen, että lomailu Lapissa sujuu myös pääsiäisenä turvallisesti.

– Niin pitkään kun pysytään omassa matkustuskuplassa ja lähdetään liikkeelle ainoastaan terveenä, liikutaan ulkotiloissa eikä käydä missään bileissä tai järjestetä lomahuoneissa mitään bileitä, on turvallista tulla tänne lomailemaan, Kivisaari arvioi.

Sekä matkailuyritykset että ylilääkäri Broas kiittelevät suomalaisten matkailijoiden käyttäytyvän enimmäkseen vastuullisesti.

Hiihtokeskuksissa suksi on luistanut korona-aikaan

Kokonaisuudessaan koronan alla eletty talvikausi on kohdellut Lapin matkailuyrittäjiä kaksijakoisesti.

– Hotellien varaustilanne on ollut huono, ravintoloilla tilanne on ollut katastrofaalinen. Myös kuljetusyritykset ovat kärsineet ja jonkin verran myös vuokraamot, Kivisaari kertoo.

Erityisen huono tilanne on ollut myös ohjelmapalveluyrittäjillä, jotka ovat kohdentaneet tarjontansa ulkomaisille turisteille.

Sen sijaan esimerkiksi hiihto- ja lomakeskukset ovat vetäneet väkeä hyvin.

– Kotimaan kysyntä on ollut positiivinen yllätys, mutta se ei kokonaisuudessaan riitä paikkaamaan kansainvälistä kysyntää, sanoo Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma.

– Lapin matkailutulot olivat noin miljardi euroa vuonna 2019. Kyllä tästä varmasti satoja miljoonia häviää tämän tilanteen seurauksena, vaikka matkailukeskuksilla tilanne onkin ollut positiivinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?