Hus-johtaja pelkää Etelä-Afrikan variantin tekevän ison osan rokotuksista turhiksi: ”Rajojen yli tulee neljäs aalto” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Hus-johtaja pelkää Etelä-Afrikan variantin tekevän ison osan rokotuksista turhiksi: ”Rajojen yli tulee neljäs aalto”

Lasse Lehtonen pelkää, että iso osa rokotussuojasta saatettaisiin menettää.

22.3. 12:46

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoi sunnuntaina Twitterissä pelkäävänsä, että jos Etelä-Afrikan koronavirusvariantti päästetään rajojen yli leviämään, niin Suomeen tulee epidemian neljäs aalto.

Tuolloin Lehtosen mukaan iso osa rokotussuojasta menetettäisiin ja koko homma, eli rokotussuojan kehittäminen koronavirusta vastaan, jouduttaisiin aloittamaan uudestaan.

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet tiedostaa Etelä-Afrikan variantin uhan, jos se pääsisi Suomeen leviämään.

– Rajatoimiin en kuitenkaan ota kantaa, sillä ne ovat oman ydinosaamiseni ulkopuolella ja ainakin osin poliittisia kysymyksiä.

– Utopiaan tässä kaikki kuitenkin haluaisivat päästä.

Utopialla Rämet tarkoittaa sitä, että rokotukset etenisivät nopeasti eikä uusista varianteista tarvitsisi huolestua.

– Yleisesti oleellisinta on rokotteiden tehokkuus viruksen aiheuttamaa vakavaa tautia kohtaan, Rämet peräänkuuluttaa.

Rämet kertoo, että esimerkiksi Novavax antaa 55 prosentin suojan HIV-negatiivisilla Etelä-Afrikassa, jossa juuri variantti on viruksen valtamuoto eikä rokotetuilla ollut vakavia tautitapauksia.

Hän mainitsee myös AstraZenecan uunituoreen yhdysvaltalaisen tutkimuksen, jonka mukaan tällä hetkellä Suomessakin jäähyllä oleva AstraZeneca antaa hyvän suojan juuri taudin vakavia muotoja vastaan.

Tutkimukseen osallistui yli 32 000 vapaaehtoista ihmistä lähinnä Yhdysvalloista, mutta myös Chilestä ja Perusta. Tutkimuksessa rokote antoi 79-prosenttisen suojan koronaviruksen oireilta sekä peräti 100-prosenttisen tehokkuuden taudin vakavia muotoja vastaan. Vähintään yhden rokoteannoksen saaneilla yli 21 000 henkilöllä ei havaittu lisääntynyttä riskiä verisuonitukokseen.

AstraZenecan käyttö on tällä hetkellä keskeytetty useissa maissa kun rokotteen on pelätty lisäävän veritulppariskiä.

Suomessa THL päätti viime perjantaina keskeyttää rokotteen käytön viikoksi sen jälkeen, kun lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kertoi kahden ihmisen saaneen aivolaskimotukoksen AstraZenecan koronarokotteen saatuaan.

– On hyvä muistaa, että tällä hetkellä varianttien suhteen ei ole 100–0-tilannetta eli että saa täydellisen suojan viruksen jotain muotoa kohtaan, mutta ei mitään suojaa toista varianttia vastaan, Rämet päättää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?