Saara Kankaanrinnan kolumni: Päästöjä pitää vähentää ilmastonmuutoksen torjumiseksi – mutta se ei yksin riitä

Vanhentuneita rakenteita ja saavutettuja etuja kummittelee estämässä päätöksiä, kirjoittaa Saara Kankaanrinta.

22.3.2021 8:00

Ilmastonmuutos hikoiluttaa maapalloa ja päättäjiä. Fossiilisen energian aiheuttamat hiilipäästöt ovat selvä joskaan ei helppo juttu. Niitä pitää vähentää. Silti kysyn: riittääkö se?

Keskittymällä vain päästöihin asia pysyy jotenkuten ymmärrettävänä, mutta vajaana. Maapallon termostaatti kertoo ihan muusta kuin pelkistä päästöistä.

Kasvillisuuden pyörittämä vedenkierto liittyy termostaattiin olennaisesti. Kun juuret nostavat vettä, se muuttuu kasvuksi tai haihtuu. Haihtuminen kuluttaa energiaa, mikä viilentää ilmaa.

Kasvi hoitaa vedenkiertoa ja myös lämpötilan hallintaa. Puu saattaa haihduttaa vettä kymmeniä ellei satoja litroja aurinkoisena päivänä. Ja tekee oman sateensa lopulta.

Toiseen suuntaan, yhteytyksellä, kasvi poistaa ilmasta hiiltä. Juurien tuoma hiili sitoo vettä maaperässä. Mitä monimuotoisempi vihreä, sitä toimivampi termostaatti. Sama mekanismi toimii merissä.

Rikkinäinen vedenkierto tarkoittaa liikaa vesihöyryä eli rankkasateita ja tulvia yhtäällä, ja liian vähän eli tuhoisaa kuivuutta toisaalla.

Yhdysvaltain avaruushallinnon NASA:n tieteilijät toteavat: ”Vesi on elämän elinehto, ja sen kierto sitoo yhteen maat, meret ja ilmakehän. Vesi on sekä syyn että seurauksien ytimessä ilmastonmuutoksessa.”

 Ei pandemia tullut yllätyksenä. Emme vain ottaneet vakavasti niitä, jotka siitä varoittivat.

Jos emme saa korjattua vedenkiertoa, meiltä katkeavat säätövivut termostaatista. Hiki tulee. Silti parturoimme maapalloa kaljuksi kiihtyvällä tahdilla, tai ”hoidamme” vihreää pinta-alaa sitä köyhdyttäen.

Biodiversiteetin ja ilmastonmuutoksen välillä on siis kohtalonyhteys. Jos vähennät biodiversiteettiä, kiihdytät ilmastonmuutosta. Kun ilmastonmuutos kiihtyy, biodiversiteetti vähenee.

Kytkös on niin ilmeinen, että ilmastonmuutos ilman luonnon monimuotoisuutta on kuin puhuisi Matin ja Tepon iskelmistä vain Tepon musiikkina.

Miksei muutosta tapahdu, vaikka tämä kaikki tiedetään? Polkuriippuvuus on yksi selitys. Se tarkoittaa, että edellisillä valinnoilla on vaikutus tuleviin valintoihin ja tapahtumiin. Vanhentuneita rakenteita ja saavutettuja etuja kummittelee estämässä päätöksiä.

Nyt jos koskaan tarvitsisimme kokonaisvaltaisuutta. Olipa kyse metsienhoidosta, kaivoksista, vesiensuojelusta, terveyspolitiikasta, ruokaketjusta tai kaupunkikehityksestä.

Ei pandemia tullut yllätyksenä. Emme vain ottaneet vakavasti niitä, jotka siitä varoittivat. Juurisyy on sama: lajien elintilan väheneminen ja toisaalta yksipuolisen tuotannon lisääminen.

Jos emme ryhdy määrätietoisesti purkamaan maa- ja meriekosysteemien ylihyödyntämisen lisäksi mm. maailman teollista eläintuotantoa eli kärsimyspohjaisia virushautomoita, olemme vanhalla polulla edelleen.

Pandemiat, ilmastokriisi, monimuotoisuuden romahtaminen. Emme varmasti halua jatkaa rallatellen: ”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti… Näiltä poluilta löytyy se viimeinen rasti, jonne yhdessä kuljemme ystäväin.”

Kirjoittaja on Baltic Sea Action Group -säätiön perustaja ja ympäristövaikuttaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?