Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saanut koronarokotteen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saanut koronarokotteen

72-vuotias tasavallan presidentti on saanut rokotteen koronavirusta vastaan.

Kuvituskuva presidentti Sauli Niinistöstä Presidentinlinnan keltaisessa salissa.­

19.3. 11:18 | Päivitetty 19.3. 11:22

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saanut koronarokotteen. Niinistö julkaisi asiasta lyhyen tiedonannon pikaviestipalvelu Twitterissä.

– Sain juuri ensirokotuksen. Tästäkin eteenpäin muita kunnioittaen, maskia pitäen ja varovaisuutta noudattaen; rokotettu tai koronan sairastanut saattaa silti levittää tautia.

Lisäksi Niinistö kertoo, että hänet rokotettiin lääkeyhtiö Pfizer-Biontechin kehittämällä tuotteella. Muita toistaiseksi Suomessa käytössä olevia rokotteita ovat lääkeyhtiö Modernan sekä AstraZenecan kehittämät valmisteet.

72-vuotias presidentti Niinistö odotti omaa rokotusvuoroaan ikäistensä joukossa.

Joulukuun alussa Niinistö sanoi Ylen radio 1:n presidentin kyselytunnilla, että aikoo ottaa koronarokotteen heti, kun tulee saajavuoroon.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemien tietojen mukaan ensimmäisen rokoteannoksen oli torstaihin mennessä saanut reilut 671 000 ihmistä Suomessa eli 12,1 prosenttia koko väestöstä. Toisen rokoteannoksen saaneita oli torstaina hieman yli 87 000 eli 1,6 prosenttia koko väestöstä.

Presidentti Niinistön ikäryhmästä (70–74-vuotiaat) ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 11,8 prosenttia. Tuoreiden arvioiden mukaan pidetään todennäköisenä, että Suomen aikuisväestöstä kaikki halukkaat ehtivät saada ensimmäisen koronarokoteannoksen kesäkuun loppuun mennessä.

Länsinaapurimme Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa sai koronarokotteen 15. tammikuuta yhdessä kuningatar Silvian kanssa. Asiasta nousi tuoreeltaan kohu, sillä monia 74-vuotiasta kuningasta selvästi vanhempia ihmisiä oli tuolloin vielä rokottamatta. Hovi perusteli pikaista rokottamista kuninkaan kuulumisella ikänsä puolesta riskiryhmään ja esimerkin antamisella rokotteen ottamisen tärkeydestä.

Ruotsin kuningas sai koronarokotuksen Stenhammarin linnassa.­

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sai ensimmäisen koronarokoteannoksensa joulukuussa 2020, 78 vuoden ikäisenä. Tapahtuma televisioitiin, millä haluttiin lieventää koronarokotteisiin liittyviä epäilyksiä. Samoihin aikoihin rokotteen sai myös hänen vaimonsa Jill Biden, 69. Myös yhdysvaltain varapresidentiksi valitun Kamala Harrisin rokottaminen televisioitiin.

– Ei, pistä kun olet valmis, Biden vastasi kysymykseen halusiko hän laskettavan kolmeen ennen piikitystä.­

CNN:n mukaan Bidenin edeltäjä Donald Trump sai koronarokotteen vaimonsa Melania Trumpin kanssa tammikuussa. Edellä mainituista poiketen Trumpit saivat rokotteensa kaikessa hiljaisuudessa, poissa julkisuuden valokeilasta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?