Vantaalla sillalta pudonneen rekan 23-vuotias kuljettaja saatiin irrotettua puristuksesta – pelastustyö kesti 4 tuntia - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Vantaalla sillalta pudonneen rekan 23-vuotias kuljettaja saatiin irrotettua puristuksesta – pelastustyö kesti 4 tuntia

Kuljettaja on 23-vuotias mies Etelä-Suomesta.

9.3. 18:14 | Päivitetty 9.3. 18:38

Pelastajat ovat saaneet irrotettua Vantaalla Hämeenlinnanväylältä sillalta pudonneen rekan kuljettajan. Kuljettaja oli monta tuntia pahoin puristuksessa rekan hytissä.

– Nelisen tuntia kesti operaatio, Itä-Uudenmaan poliisin komisario Jarmo Ojala kertoo.

Liikenne on edelleen poikki Martinlaakson liittymästä noin 300 metriä Helsingin suuntaan. Parhaillaan rekkaa nostetaan ylös sillalta.

Rekka suistui Hämeenlinnanväylältä sillalta kevyen liikenteen väylälle. Pelastustyö oli Ojalan mukaan erityisen hankala.

– Rekka oli mennyt nokalleen. Kuljettaja oli jäänyt puristuksiin rekkaan, rekan nuppiin. Rekka oli kaatunut osittain kuljettajan puolelle.

Rekkaa piti nostaa nosturilla, jotta kuljettaja saatiin ulos autosta.

– Kuljettaja oli vakavasti loukkaantunut, mutta hengissä.

Kuljettaja on 23-vuotias mies Etelä-Suomesta.

Rekka suistui väylältä, kun edellä kulkeva henkilöauto pyörähti ympäri. Rekka yritti väistää autoa, minkä seurauksena se suistui tieltä.

Liikenneonnettomuudet ovat työllistäneet tänään poliisia, kertoo Ojala. Itä-Uudellamaalla on aamu seitsemän jälkeen ollut yli 50 liikenteestä johtuvaa tehtävää.

– Suuri osa on ollut Vantaan päädyssä. Jostain syystä Vantaan pääty on ollut kolarialttiimpi kuin pohjoinen alue.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?