THL:ltä hirveä laskelma: Huhtikuussa jopa 11 000 päivittäistä koronatartuntaa

THL teki laskelman oikeusministeriölle.

Koronatestausta Espoossa 8. helmikuuta.

Koronavirustartuntojen päivittäinen tapausmäärä olisi huhtikuussa vähintään moninkertainen nykyiseen verrattuna, jos epidemian leviämisvauhti jatkuu, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n oikeusministeriölle tekemistä laskelmista.

Nämä laskelmat olivat yksi syy siihen, miksi kuntavaalit päätettiin siirtää kesäkuulle, jolloin kausivaihtelu ja rokotukset helpottavat tautitilannetta.

THL laski kolme erilaista skenaariota epidemian kululle. Helpoimmassa skenaariossa päivittäisiä tartuntoja olisi kuntavaalien aikaan ollut noin 2 600, mutta vakavimmassa skenaariossa niitä olisi ollut yli 11 000. Tällä hetkellä päiväkohtainen huippu on ollut noin 800 tartunnan tuntumassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?