”Minulla ei oikeastaan ole kavereita tässä kaupungissa” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

”Minulla ei oikeastaan ole kavereita tässä kaupungissa”

Riskiryhmään kuuluva Helli ei uskalla tavata muita ihmisiä koronan vuoksi.


6.3. 10:26 | Päivitetty 6.3. 12:51

 

Koronavuosi on ollut erityisen vaikea riskiryhmään kuuluville. Monet eivät ole nähneet läheisiään, sillä jokainen tapaaminen on riski. Kosketus, halaus, läheisyys. Ne tekevät meistä ihmisiä, ja juuri nyt yhä useampi jää niitä vaille.

IS kertoo viiden eristäytyneen tarinan.

 

”Kuulun koronan riskiryhmään, enkä uskalla tavata ketään. Kontakteja ei kyllä olekaan, sillä asun Savonlinnan korvessa, jossa ei näy edes naapureita. Käyn kaupassa kerran tai kaksi viikossa 20 kilometrin päässä.

Lapseni ja lapsenlapseni asuvat Vantaalla ja Keravalla. Näin heitä viimeksi elokuussa nuorimman pojan 40-vuotisjuhlissa.

Äiti asuu Sotkamossa ja sinne on 350 kilometriä. Minä kuulun riskiryhmään ja hän täyttää 92 vuotta. Ennen kävin tervehtimässä häntä pari kertaa vuodessa, mutta nyt emme ole voineet nähdä. Soittelemme silloin tällöin.

Jäin eron jälkeen asumaan yksin tähän taloon. Oloni on ollut aika yksinäinen jo ennen koronaa. Pari viikkoa sitten näin naapurin mamman pihallaan. Siinä sitten turvaetäisyydellä juteltiin.

En ole Savonlinnasta kotoisin, vaan muutin tänne ex-mieheni kanssa. Minulla ei oikeastaan ole kavereita tässä kaupungissa. Yhden löysin Facebookista, mutta hänkään ei uskalla tavata, koska on hoitoalalla. Vahingossa ollaan nähty kaupungilla.

 Tästä kaupungista ei ole löytynyt soittajaa tai kylään tulijaa.

Joulu, äitienpäivä ja varsinkin ystävänpäivä ovat yhtä helvettiä. Facebookissa jaetaan sydämiä ja lässytetään. Luvataan soittaa ja käydä, vaikka ei ole nähty ennen koronaakaan. Minunko pitäisi lähteä? Ei vaan jaksa millään, eikä aina voi olla mun vuoro. Sen kaveruuden pitää olla molemminpuolista.

Minulla on kaksi naisystävää Lieksassa. Toisen kanssa jutellaan kerran tai pari viikkoon. Tästä kaupungista ei ole löytynyt soittajaa tai kylään tulijaa.

Yksinäisinä öinä tulee vakavampiakin ajatuksia mieleen.

En ole enää työelämässä, vaan ansio­sidonnaisella ja yritän sinnitellä 65 ikävuoteen, jos vain elän sinne asti.

Taloa koetan pitää pystyssä. Tästä pääsisi hyvin vaikka lumikenkäilemään, mutta yksin en uskalla lähteä. Polttopuita pitäisi tehdä, mutta ne ovat niin isoja, ettei niitä yksin jaksa nostella, eikä ole löytynyt kaveriakaan apuun. Sitten tuli lunta ja nyt ne ovat jäässä. Pitää odottaa kevääseen.

Sinkkunaisena olen ollut paljon sinkkupalstoilla. Sieltä on löytynyt kaikenlaista sankaria. Niillä on aina se viina, ja sitä minä en jaksa katsella. Viimeinen suhde päättyi jouluna, kun kaljaa oli jääkaappi täynnä. Sitä kun pitää kuulemma olla aina juhlapäivinä. Kyllä sitä oli muinakin päivinä. Nyt kirjoittelen muutaman kanssa, mutta he eivät asu Savonlinnassa päinkään.

Aika kuluu hitaasti. Se on telkkaria, telkkaria ja telkkaria. Seuraan tarkkaan uutisia ja moderoin yhtä sinkkupalstaa. Ranteet ovat menneet huonoon kuntoon ja käsityöt jääneet. Ikävä kyllä myös lukeminen on jäänyt. Pian lähden katsomaan yhtä koiraa kaverikseni. Toivottavasti allergiani ei reagoi häneen.

Sain ensimmäisen koronarokotteen helmikuussa. Kuume nousi 38 asteeseen. Oli päänsärkyä ja jäsensärkyä. Käsi oli kipeänä nelisen päivää.

 

 

Ilta-Sanomat noudatti tätä artikkelia tehtäessä koronaturvallisuusohjeita. Kuvattaessa on noudatettu turvavälejä ja kuvaajalla on ollut koko tilanteen ajan FFP2-maski kasvoillaan. Toimittaja teki haastattelut puhelimitse.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?