Kansanedustaja lähetti epähuomiossa kuvaa eduskunnan ”punaiselta vyöhykkeeltä” – pahoittelee tapahtunutta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kansanedustaja lähetti epähuomiossa kuvaa eduskunnan ”punaiselta vyöhykkeeltä” – pahoittelee tapahtunutta

Mika Niikko kertoo käynnistäneensä videoyhteyden kuntosalilta ajattelemattomuuttaan.

Kansanedustaja Mika Niikko (ps) kertoo käynnistäneensä kameransa kuvauskiellossa olevalla eduskunnan kuntosalilla epähuomiossa ja ajattelemattomuuttaan.­

5.3. 13:47

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu Mika Niikko osallistui Vantaan kaupunginvaltuuston infotilaisuuteen torstaina videoyhteydellä eduskunnan kuntosalista. Kuvassa näkyivät Niikon omat kasvot ja taustalla hieman kuntosalia.

Eduskunnan kuntosalissa on voimassa kuvauskielto. Eduskunnan turvallisuusjohtaja Juha Savola kertoo Ilta-Sanomille, että eduskunnan kaikki maanalaiset tilat ovat ”punaista vyöhykettä” eli kuvauskieltoaluetta, ja jokainen siellä käyvä on allekirjoittanut sitoumuksen olla kuvaamatta niissä.

– Ne ovat poikkeusolojen tiloja, joita käytetään ei-poikkeuksellisina aikoina muuhunkin kuten nyt kuntosalina. Kyse ei sinänsä ole kuntosalista vaan siitä, mitä kuvassa näkyy kuntosalilaitteiden lisäksi, esimerkiksi jotakin tekniikkaa. Sen takia siellä on kuvauskielto.

IS:n tavoittama Niikko sanoo olevansa pahoillaan ja tietoinen kuntosalin kuvauskiellosta. Hän sanoo käynnistäneensä kameransa epähuomiossa ja ajattelemattomuuttaan.

– Virhe on tapahtunut, sitä ei ole kieltäminen. Olin epähuomiossa videoyhteydessä tilassa, jossa ei saa kuvata, kun esitin kaupunginjohtajalle kysymyksen koskien Vantaan koronatoimia. Näin ei tietenkään pidä toimia.

Hänen mukaansa kokouksessa oli siinä kohdassa keskusteltu nuorten itsetuhoisuudesta ja pahoinvoinnista koronaepidemian keskellä.

– Minun olisi pitänyt olla huolellisempi. Olen jo pahoitellut tapahtunutta virhettä myös eduskunnan puhemiehelle, Niikko sanoo.

Turvallisuusjohtaja Savolan mukaan tapauksesta ei koidu Niikolle seuraamuksia.

– Keskustelustani Niikon kanssa ymmärsin, ettei siellä ole kuvattu tiloja vaan itseä ja taustalla näkyy sitten vähän jotain muuta. Kuvauskieltoa ei ole tahallisesti rikottu, vaan tässä on käynyt todellinen lapsus. Hän ei ole tullut ajatelleeksi, että hän avaa videoyhteyden paikasta, jossa niin ei saa tehdä. Ohjeistusta Niikon kanssa on nyt täsmennetty, ja olen myös pyytänyt Niikkoa olemaan yhteydessä Vantaan kaupunkiin, jotta se osa tallenteesta voitaisiin poistaa, Savola jatkaa.

Vantaan kaupungin viestintäjohtaja Päivi Rainio sanoo, että verkkoon tulevasta infotallenteesta leikataan Niikon osuudesta kuva pois, ja vain ääni jää jäljelle.

Valtuuston info näytettiin torstai-iltana suorana Vantaan kaupungin verkkosivuilla, eli kuvayhteys eduskunnan kuntosaliin oli nähtävissä.

– Kokoustemme katselijamäärä vaihtelee todella paljon käsiteltävien asioiden mukaan, keskimäärin noin 50:stä muutamaan sataan. Usein katseluajat ovat kuitenkin aika lyhyitä. Olemme ilmoittaneet valtuutetuille selvän etiketin, miten etäyhteyskokouksissa tulee toimia, Rainio sanoo.

Eduskunnan kuntosalissa voi nykyisessä koronaepidemiatilanteessa olla yksi henkilö kerrallaan.

– Niikko ei ole ollut kuntosalissa luvatta. Salin yleinen ja avoin käyttö on kielletty, mutta yksin siellä voi olla. Ymmärtääkseni mitään ajanvarausjärjestelmää ei ole, vaan käytännössä se toimii niin, että jos salissa on joku, niin toinen ei mene sinne ennen kuin edellinen tulee pois, Savola sanoo.

Vantaan kaupunginvaltuuston torstaina pitämässä infossa keskusteltiin erityisesti nuorten ja lasten hyvinvoinnista. Vantaan kaupungin verkkosivujen mukaan tilaisuudessa kerrottiin muun muassa koulukiusaamisen ja väkivaltaisten tilanteiden ennaltaehkäisystä sekä varhaiskasvatuksen psykologi- ja kuraattoritoiminnasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?