25-vuotias Susanne Lindholm löytyi pyöräkellarista raa'asti surmattuna – 45 vuotta myöhemmin mysteeriä ryhtyi selvittämään kaksi rikoskirjailijaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

25-vuotias Susanne Lindholm löytyi pyöräkellarista raa'asti surmattuna – 45 vuotta myöhemmin mysteeriä ryhtyi selvittämään kaksi rikoskirjailijaa

Selvittämättömiä henkirikoksia käsittelevän äänikirjasarjan erikoisin ratkaisu on selvänäkijän käyttö. Kirjailijat perustelevat, että näkijä on vain yksi tarinan hahmoista ja sopii 1970-luvun Suomen ajankuvaan.

Lentokenttävirkailija Susanne Lindholmin murhasta tulee kuluneeksi elokuussa 45 vuotta. Kirjailijat Heidi Holmavuo ja Elina Backman käsittelevät tapausta uudessa äänikirjasarjassa Ratkaisematon.

6.3. 18:32

Kun 38-vuotiaat rikoskirjailijat Elina Backman ja Heidi Holmavuo alkavat luetella eroavaisuuksiaan, heistä tulee mieleen Salaisten kansioiden agenttikaksikko Fox Mulder ja Dana Scully.

Molemmat haluavat ratkaista rikoksen, mutta täysin eri tavoin. Backmanin leipälaji ovat villit ideat, Holmavuon oville kolkuttelu ja ihmisten jututtaminen.

– Minä pelkään kaikkea, kun taas Heidi ei pelkää mitään. Vaikka olen dekkaristi, tällaisissa asioissa olen superherkkä, sanoo Backman.

– Minulle taas ei ole mikään ongelma puhua murhista vaikka lounaan lomassa, sanoo Holmavuo ja naurahtaa.

Heidi Holmavuo ja Elina Backman ryhtyivät tekemään äänikirjasarjaa alkuvuonna 2020. Koronavirusepidemia hankaloitti ajoittain pääsyä arkistoihin.

Backman ja Holmavuo ovat tehneet kirjakustantamo Otavan kanssa sopimuksen äänikirjasarjasta Ratkaisematon, jossa käsitellään selvittämättömiä suomalaisia henkirikostapauksia.

Sarjan ensimmäiset osat on jo julkaistu eri äänikirjapalveluissa. Ensimmäinen käsiteltävä murhamysteeri on lentokenttävirkailija Susanne Lindholmin kuolema Helsingissä 45 vuotta sitten.

Backman tunnetaan ennestään dekkarista Kun kuningas kuolee. Se oli viime vuoden puhutuimpia esikoisromaaneja, ja teoksen käännösoikeudet on myyty jo 12 maahan.

Holmavuota puolestaan kiinnostavat enemmän todelliset rikokset kuin fiktiiviset rikostarinat.

– Minusta on täysin järjetöntä, että joku ensin keksii rikoksen ja ratkaisee sen sitten itse!

Ensihoitajanakin työskennellyt Holmavuo on kirjoittanut muun muassa kirjan Karhuryhmä poliisin valmiusyksikön toiminnasta yhdessä entisen karhuryhmäläisen Harri Gustafsbergin kanssa.

Molemmat naiset ovat Otavan kirjailijoita. Heidän yhteistyönsä alkoikin kustantajan kirjailijatilaisuudesta alkuvuonna 2020.

Backman oli silloin viimeistelemässä esikoisromaaniaan. Kirjan päähenkilö on mysteereistä kiinnostunut toimittaja, joka alkaa selvittää nuoren tytön outoa kuolemaa 30 vuoden takaa.

– Halusin viedä sen niin pitkälle, että teen itse samoin. Mietin minun ja Heidin taustoja, ja minua alkoi kutkuttaa ajatus siitä, mitä voisimme saada yhdessä selville oikeasta rikostapauksesta, kertoo Backman.

Holmavuo kiinnostui yhteistyöstä heti. Myös häntä kiinnosti kahden maailman – dekkarin ja true crimen – yhdistäminen.

Kun Susanne Lindholm löydettiin kuolleena, häneltä oli kadonnut pari sormusta. Muuta omaisuutta ei ollut viety.

Lindholmin tapaus on hyvin erikoinen. 25-vuotias Lindholm vietti lauantaina 7. elokuuta 1976 vapaapäivää ja lähti illalla juhlimaan ystäviensä kanssa.

He päätyivät Mannerheimintielle hotelli Hesperian yökerhoon eli nykyiseen Crowne Plazaan. Aamuyöstä Lindholm sanoi tuttavalleen lähtevänsä kotiinsa Käpylään.

Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt, mitä välissä tapahtui, mutta seuraavana päivänä sunnuntaina 8. elokuuta Lindholm löydettiin kotitalonsa pyöräkellarista Sofianlehdonkadulta raiskattuna ja raa’asti surmattuna.

Ilta-Sanomat uutisoi tapauksesta elokuussa 1976. Eräs talon asukkaista oli kuullut avunhuutoja aamuyöllä.

Backmanin ja Holmavuon mukaan rikoksen tutkinta oli sarja epäonnistumisia ja myös huolimattomuutta.

– Rikostutkinnan menetelmät olivat alkeellisempia kuin nykyään – ei ollut kuituteippejä, dna-näytteiden ottamista saati kännyköitä – mutta kaikki edellytykset rikoksen ratkaisemiselle olivat silti jo silloin olemassa, sanoo Holmavuo.

Todistajakuulusteluja tehtiin sadoittain, mutta laajasta tutkinnasta huolimatta poliisi ei pystynyt selvittämään kuinka Lindholm oli päätynyt Hesperiasta kotitalolleen.

Tarjottiinko hänelle autokyyti vai istahtiko hän tuntemattoman henkilön pyörän tarakalle? Ja miten hän päätyi pyöräkellariin? Sinne ei kuitenkaan ollut avaimia muilla kuin talon asukkailla.

Osana tutkintaa poliisi selvitti muun muassa tunnettujen seksuaalirikollisten liikkeitä päästäkseen tekijän jäljille, tuloksetta.

Holmavuota ihmetyttää, miksei kellarimurha piirtynyt samalla tavalla kansakunnan muistiin kuin 17-vuotiaan Kyllikki Saaren murha Isojoella vuonna 1953. Hänestä rikoksissa kuitenkin on paljon samoja piirteitä.

– Susanne Lindholmin tapaus toi myyttisen neitomurhan soilta ja maaseudulta keskelle kaupunkia kaikkien silmien alle. Lindholmista on kyllä kirjoitettu välillä artikkeleita, mutta juuri kukaan ei muista tapausta.

Kun Susanne Lindholmin kuolemaa muisteltiin vuotta myöhemmin, tapausta tutkinut komisario sanoi, ettei pääsisi henkilökohtaisesti jutusta irti ennen kuin se selviää.

Kirjailijat ovat haastatelleet murhatalossa ja Käpylässä aikoinaan asuneita ihmisiä ja käyttäneet lähteinään muun muassa vanhoja lehtiartikkeleita.

He myös päätyivät yhteen hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun ja ottivat avukseen selvänäkijän. Näkijä muun muassa kertoo murhaajan olevan yhä elossa ja tietävän, että häntä etsitään.

Yliluonnolliset väitteet eivät ole selvänäkijän ainoa ongelmakohta. Viime vuosina true crimen etiikkaa on käsitelty paljon niin Suomessa kuin maailmalla. Toistuvana teemana on ollut, kuinka genre huomioi rikosten uhrit.

Nyt äänikirjassa selvänäkijä väittää kanavoivansa murhan uhrin henkeä ja kertoo, ettei Lindholm saanut kuolemassa rauhaa vaan hänen sielunsa jäi jonkinlaiseen välitilaan.

– Susanne on tyytyväinen ja kiittää teitä. Hän taputtaa käsiään yhteen ja toivoo, että saisi jo rauhan, kertoo näkijä kirjailijoille.

Elina Backmanilta on ennestään ilmestynyt dekkari Kun kuningas kuolee. Romaanissa Backmanin päähenkilö kiinnostuu Hartolassa vuosikymmeniä vanhasta mysteerikuolemasta.

 Minä pelkään kaikkea, kun taas Heidi ei pelkää mitään. Vaikka olen dekkaristi, tällaisissa asioissa olen superherkkä.

Heidi Holmavuon tunnetuin teos on Karhuryhmä, jonka pohjalta on tehty myös tv-sarja.

Kirjailijat kertovat pohtineensa selvänäkijän käyttämistä pitkään.

Ajatus oli Backmanin – selvänäkijän avun pyytäminen oli kuitenkin jotain sellaista, jonka myös hänen romaaninsa päähenkilö olisi voinut tehdä.

Holmavuo suhtautui ajatukseen aluksi skeptisesti.

– Mietin, että syökö se uskottavuuden koko kirjalta. Sitten myönnyin ja sanoin, että kokeillaan vaan. Se ei kuitenkaan lopulta ollut sellaista hörhöilyä kuin pelkäsin sen olevan.

Myös kustantamo näytti selvänäkijälle vihreää valoa. Näkijälle olisi paikkansa, hän olisi rikostarinassa yksi henkilö muiden joukossa.

– Emme voi ottaa näkijän sanoja totuuksina, mutta jos ne auttavat meitä ajattelemaan uudella tavalla, niin se on tuonut tarinaan uuden näkökulman, perustelee Backman.

– En näe, että ratkaisu olisi väärä tai tuomittava, tai että se veisi uhrilta arvoa tai kunnioitusta. Kirja on rakennettu uhria kunnioittaen. Toki nämä ovat mielipidekysymyksiä, eivätkä kaikki ole samaa mieltä, sanoo Holmavuo.

Heistä selvänäkijässä on myös ajan henkeä. 1970-luvulla selvänäkijät olivat innokkaita tarjoamaan apuaan poliisille ja heitä joutui välillä hätistelemään pois oikeussaleistakin.

Selvänäkijät ovat tarjonneet poliisille innokkaasti apuaan kautta aikain. Kesällä 1975 selvänäkijän avulla etsittiin kadonneen naisen ruumista Nastolassa.

Esimerkiksi kesällä 1975 keskusrikospoliisi myöntyi omaisten pyyntöihin ja antoi selvänäkijän auttaa kadonneen nastolalaisen Hilkka Laitisen ruumiin etsinnöissä.

Näkijä oli entinen metsuri, joka kertoi pystyvänsä myös parantamaan syöpäsairaita. Hän oli saanut yliluonnolliset voimansa ufosta laskeutuneiden humanoidien lähettämästä sädesuihkusta muutamaa vuotta aiemmin.

Näkijä osoitti pajunvitsalla useita paikkoja, joihin ruumis oli hänen mielestään haudattu, ja ne kaivettiin auki.

Laitinen on yhä kateissa.

1970-luvun Suomi oli muillakin tavoin toinen maa.

Backman ja Holmavuo sanovat, että ainakin osalle Sofianlehdonkadun asukkaista on ollut helpompaa puhua nyt kuin vuosikymmeniä sitten.

Varsinkin suhtautuminen seksuaalirikoksiin on muuttunut. Takavuosikymmeninä uhria saatettiin syyllistää tapahtuneesta muun muassa siksi, että uhri oli pukeutunut liian paljastavasti.

Eräs haastateltava kertoi Backmanille ja Holmavuolle, että hänet oli yritetty raiskata seudulla kahdesti. Kynnys kertoa tapahtuneesta viranomaisille oli kuitenkin korkea.

Holmavuo sanoo, että rikoksen tapahtuma-aikaan murhatalossa on vallinnut lähes vaikenemisen kulttuuri.

– Osa asukkaista on sanonut olleensa rikoksen tapahtuma-aikaan maalla, vaikka ei ole todellisuudessa ollut. Onko se kenties ollut pelkoa? Henkirikoksen tekijä löytyy kuitenkin usein läheltä.

Ratkaisematon-sarjan seuraava mysteeri on 17-vuotiaan Helena Jämiäluoman surma Kankaanpäässä vuonna 1972.

Kirjailijat aikovat kuitenkin palata vielä Susanne Lindholmin kellarimurhaan myöhemmin ja tehdä kokoomajakson löytämistään asioista. Se on tarkoitus julkaista nuoren naisen kuolinpäivänä elokuussa 2021.

Holmavuo sanoo, etteivät he odota ratkaisevansa rikosta niin kuin dekkareissa vääjäämättä kävisi.

– On silti kiva leikitellä ajatuksella, että tulisi jokin uusi johtolanka, josta voisi olla myös poliisin tutkinnassa apua, sanoo Holmavuo.

5 nopeaa kysymystä kirjailijoille

Elina Backman

Kirja? Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta.

Paikka? Lammassaari Helsingissä.

Ruoka? Sushi.

Televisiosarja? The Killing.

Tavara? Puhelin.

Heidi Holmavuo

Kirja? Max Seeckin Pahan verkko.

Paikka? Koko maapallo.

Ruoka? Kaikki muiden tekemät ruoat.

Televisiosarja? Ivalo.

Tavara? Läppäri.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?