Jan Vapaavuori: Helsingin korona­tilanne on vakava ja luultavasti paheneva – tällaisista paikoista virusmuunnoksia on tarttunut - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jan Vapaavuori: Helsingin korona­tilanne on vakava ja luultavasti paheneva – tällaisista paikoista virusmuunnoksia on tarttunut

Helsingin koronatilanne on vakava, eikä suunta ole vielä parempaan päin.

5.3. 8:17 | Päivitetty 5.3. 10:53

Helsingin yläkoulut siirtyvät maanantaina etäopetukseen, pormestari Jan Vapaavuori kertoi perjantaina aamulla Helsingin koronavirustilanteeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Vapaavuori luonnehti pääkaupungin koronatilannetta vakavaksi ja että tilanne on pahenemassa: Helsingissä on edessä vaikea kevät.

Helsingissä todetaan nykyisin liki 200 tartuntaa päivässä. Suurin osa virusmuunnosta.

Virusvarianteista johtuvia tartuntoja on tullut ravintoloista, yksityistilaisuuksista ja aikuisten harrastuksista.

– Tapaukset ovat viime viikkoina lisääntyneet esimerkiksi syntymäpäivätilaisuuksissa ja illanistujaisissa, Vapaavuori kertoi infossa.

– Tartuntoja ja altistuneita on myös ollut eri kuntosaleilla ja kamppailulajiharrastuksissa.

Lue alla olevasta seurannasta tiedotustilaisuuden annista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?