Wilma Ruohiston kolumni: Opiskelijat ovat jaksamisensa äärirajoilla, ja se ei ole ”sukupolvikokemus” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Wilma Ruohiston kolumni: Sukupolvi ilman kokemuksia

Korkeakoulujen opiskelijat eivät uuvu pandemian kaltaisista ääriolosuhteista. He uupuvat, koska heidän uhrauksensa palkitaan tsemppitoivotuksin, kirjoittaa Wilma Ruohisto.

4.3. 8:02

”Ainutlaatuinen sukupolvikokemus.”

Muun muassa näin pääministeri Sanna Marin (sd) kuvaili jo opiskelijoiden tilannetta hallituksen koronainfossa tiistaina, johon yli 600 opiskelijaa olivat lähettäneet kysymyksiään korona-ajasta. Niistä esitettiin hallitukselle vastattavaksi kymmenen.

Kiinnostavampi oli kuitenkin tilaisuuden yhteen viritetty chat, jossa opiskelijat saivat keskustella aiheesta asiantuntijoiden ja yleisön kanssa.

Keskustelupalsta välitti suorana sen, mikä tilaisuudessa jäi sanomatta: Opiskelijoiden ahdinko on ollut esillä mediassa pitkälti toisen asteen opiskelijoiden ja lähestyvien ylioppilaskirjoitusten kautta. Kenties siksi heidän kysymyksiinsä pääministerillä, opetusministeri Jussi Saramolla ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikolla oli tarjota ratkaisuja.

Korkeakouluopiskelijat sen sijaan jäivät jälleen vaille vastauksia, konkretiaa ja suunnitelmaa etäopintojen purkamiseksi ja tukitoimien lisäämiseksi, vaikka heidän tilanteensa on hälyttävä.

 On uuvuttavaa luottaa systeemiin, joka sulkee kirjastot muttei baareja. On uuvuttavaa luottaa systeemiin, joka kehottaa hakemaan apua täysin ylikuormittuneista terveydenhuollon palveluista.

Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan 60 prosenttia opiskelijoista kokee olevansa täysin uupunut tai uupumusriskissä. Valtaosa opiskelijoista on kokenut opiskelumotivaationsa, opiskelurutiiniensa ja keskittymiskykynsä heikentyneen. (TYY) Yli neljäsosa kokee olevansa todella yksin. (Trey)

Ei ihme, että 15–25-vuotiaiden tyytyväisyys elämään laski koronavuonna rajummin ja alemmas kuin koskaan aiemmin. Vähiten tyytyväisiä elämäänsä olivat muuten korkeakouluopiskelijat, tytöt, pienituloiset sekä yksin asuvat.

Tutkimuksien lista on pitkä.

Silti tajusin etäopintojen hurjan eron työelämään vasta loikattuani itse viime syksynä maisteriopintojen pariin. En usko tunteneeni itseäni koskaan yhtä saamattomaksi ja ulkopuoliseksi kuin opintovapaani ensimmäisinä kuukausina, vaikka etätöitä oli takana pitkä pätkä.

Oikeasti opiskelijat eivät uuvu pandemian tai sulkutilan kaltaisista ääriolosuhteista. He eivät uuvu työmäärästä. He uupuvat, koska heidän uhrauksensa ja kärsivällisyytensä palkitaan tsemppitoivotuksilla ja ”etäjaxuhaleilla”.

He uupuvat, sillä kokonaisen vuoden aikana heidän tilannettaan ei olla edes yritetty konkreettisesti ratkaista, saati helpottaa.

On uuvuttavaa luottaa systeemiin, joka sulkee kirjastot muttei baareja. On uuvuttavaa luottaa systeemiin, joka kehottaa hakemaan apua täysin ylikuormittuneista terveydenhuollon palveluista.

Päädyin viime syksynä sattumalta eräällä opintojaksolla neljän samanhenkisen opiskelijan kanssa Zoom-lukupiiriin. Siitä tuli nopeasti viikoittainen vertaistukiryhmämme.

Ilman sitä olisin luultavasti jättänyt opinnot kesken saman tien. Moni on.

Uusiin ihmisiin tutustuminen ja verkostoituminen eivät ole opintojen ”kiva lisä”. Ne ovat paitsi välttämättömiä ihmissuhteita tulevaisuuden työelämässä, myös välttämättömiä opiskelijoiden mielenterveydelle.

Muuten meillä on pian sukupolvellinen ahdistuneita, uupuneita, masentuneita, syrjäytyneitä nuoria aikuisia. Työkyvyttömiä nuoria aikuisia.

”Välillä mietin kuinka kauan kestäisi, että joku huomaisi jos kuolisin kotiin, kun kontaktit ovat niin vähissä”, kuuluu yksi infotilaisuuden chatin kommenteista.

Siinäpä vasta ainutlaatuinen sukupolvikokemus.

 

Kirjoittaja on toimittaja, joka ei koskaan uskonut kaipaavansa marraskuisia koulumatkoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?