Talvi palaa – perjantaina etelässä jopa 15 astetta pakkasta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Talvi palaa – perjantaina etelässä jopa 15 astetta pakkasta

Suomeen virtaa pohjoisesta kylmää ilmaa.

3.3. 7:23 | Päivitetty 3.3. 7:24

Pilvisyys lisääntyy jonkin verran ja maan pohjoisosassa tulee lumikuuroja jo aamulla.

Myöhemmin päivän kuluessa paikallisia lumisateita liikkuu myös maan keskiosan yli kaakkoon, iltaa kohti lumi- tai räntäkuurot ovat mahdollisia myös etelässä.

Päivälämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1 – 5 astetta ja maan pohjoisosassa on pakkasta 0 - 7 astetta.

Torstaina Suomessa vallitsee kylmä pohjoinen virtaus.

Lännessä Länsi-Lappia myöten on enimmäkseen selkeää, maan länsiosan yli etelään liikkuu lumikuuroja.

Idässä pilvisyys on runsasta, ja varsinkin itärajalla tulee lumikuuroja.

Etelä- ja keskiosassa on pakkasta 0 – 4 astetta ja pohjoisessa 5 - 10 astetta.

Perjantai on aurinkoinen ja poutainen pakkaspäivä koko maassa.

Aamulla pakkanen on kireää pohjoisen ja maan keskiosan selkeillä paikoilla, etelässäkin pakkasta on paikoin yli 15 astetta.

Päivällä pakkasta on etelän 2 ja 5 asteen väliltä Pohjois-Lapin noin 10 asteeseen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?