Virusmuunnos leviää pääkaupunkiseudulla – viruksesta huolestuttavia tutkimustuloksia: ”Siitä voi vetää johtopäätöksiä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Virusmuunnos leviää pää­kaupunki­seudulla – viruksesta huolestuttavia tutkimus­tuloksia: ”Siitä voi vetää johtopäätöksiä”

Suomessa raportoitiin sunnuntaina 620 uutta koronatartuntaa. Ärhäkkä, brittiperäinen virus­muunnos mutkistaa tilannetta.

1.3. 8:44

Se on jo tähän asti tiedetty, että brittiperäinen virusmuunnos leviää alkuperäistä koronavirusta herkemmin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen kertoo, että virusmuunnos vie ihmisiä sairaalahoitoon entistä herkemmin. Hänen mukaansa tähän viittaavat useat tutkimustiedot Englannista.

– Se johtaa sairaalaan noin 30-40 prosenttia useammin (kuin alkuperäinen koronavirus) ja teho-osastolle suunnilleen samaa luokkaa enemmän (kuin normaali koronavirus), Järvinen sanoo IS:lle.

– Kyllä se näyttää tekevän hieman useammin rajuoireisen taudin, Järvinen jatkaa.

Siitä ei ole riittäviä tutkimustuloksia, vaikuttaako virusmuunnos eri-ikäisiin eri lailla. Joskin Järvinen muistuttaa, että tautitapauksia on raportoitu viime aikoina useimmiten nuorilla ihmisillä. Järvinen sanoo, että koronatauti voi olla nuorella hyvinkin vaikea, mutta riskit esimerkiksi kuolemisen suhteen ovat vähäisemmät kuin ikäväestöllä tai riskiryhmillä.

– Meillä (Husin alueella) nähdään se, että kun tapausmäärät ovat nousseet ja ne ovat pääosin nuorilla, niin ikähaitari on tavallaan tasoittunut. Meillä on enemmän nuoria vuodeosastolla ja teho-osastolla suhteessa siihen, mitä on aikaisemmin ollut, Järvinen sanoo.

Hänen mukaansa tutkimustulokset viittaavat myös siihen, että virusmuunnos olisi myös tappavampi kuin alkuperäinen koronavirus. Joskin tästä ei ole vielä varmuutta, ja asiaa pitää tutkia lisää.

– Siitä voi vetää johtopäätöksiä, kun Britanniassa se (virusmuunnos) on tehnyt vähän rajumpaa tautia, niin kyllä osa vaikean taudin sairastuneista kuolee, Järvinen sanoo.

Järvinen on huolissaan virusmuunnoksen leviämisestä Suomessa. Hänen mukaansa edellisillä rajoitustoimilla ”vanha viruskanta” on saatu pidettyä kurissa, ja sen tapausmäärät ovat laskeneet, mutta virusmuunnos jyllää. Husin alueella viikko sitten tilanne oli se, että koronatartunnoista kaksi kolmasosan epäiltiin olevan peräisin virusmuunnoksesta.

– Meillä on lähes kadonnut tai jääneet hyvin vähiin nämä ei-muuntuneet virukset.

– Mutta näillä rajoitustoimenpiteillä ei tätä virusmuunnosta ole saatua pidettyä kurissa. Tämä vaatii entistä tarkempaa meidän kaikkien käyttäytymistä. Ja jos se ei onnistu ilman rajoitteita, niin sitten voimallisempien rajoitusten kautta.

– Ja jos katsotaan, miten muualla on käynyt, niin Tanskassa, jossa tämä (virusmuunnos) lähti aikaisemmin liikkeelle, niin siellä (tartuntamäärät) ovat tulleet voimakkaasti alaspäin. Siellä on ollut vielä voimakkaammat rajoitustoimenpiteet kun meille nyt tulee, Järvinen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?