Saara Kankaanrinnan kolumni: Monokulttuuri ladulla ja luonnossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Saara Kankaanrinnan kolumni: Monokulttuuri ladulla ja luonnossa

Olemme tuomittuja tappion tielle, jos jatkamme muun luonnon nujertamista lyhytnäköisen tehokkuuden nimissä. Aina kun voitamme luonnon, häviämme itse, kirjoittaa Saara Kankaanrinta.

22.2.2021 8:00

Tuijotan tyhjiä hyllyjä. Monoja on kahdet jäljellä. Ihan väärää kokoa. ”Kaikki menee, ei edes saada lisää”, myyjä toteaa. Lopulta saan ostettua mononi käytettyinä. Ja sitten ladulle lasten kanssa!

Latu vie tasaikäiseen metsään. Lumen peittämät nuoret männyt ovat tasaisesti rivissä, vailla muita lajeja. Olemme metsässä, mutta ei näytä ihan metsältä.

Ihanan tasaisen suhinan säestämänä mietin hiljaa, että tämä on hyvinvointivaltion rakentamisen peruja. Opimme arvottamaan metsää kuutioina ja vain kuutioina.

Monokulttuuri on yhden kasvilajin tuottamista pellolla tai metsässä.

Koneiden käytön ja ihmistyön kannalta yksilajisuus on ollut helppo valinta. Yksilajinen alue on kuitenkin heikko ja altis, kuin buffetpöytä sopivalle tuholaiselle tai taudille.

Tuhoisimmat monokulttuurit löytyvät Brasiliasta, missä sademetsät raivataan soijaviljelyyn, sekä Aasiasta, missä pinta-alan valtaavat öljypalmujen rivistöt. Suomessakin metsien monimuotoisuus on heikentynyt.

Miten meiltä unohtui metsä puilta?

Ekosysteemi on kuin valtava orkesteri soittamassa huikeinta Mysterium-sinfoniaa. Ja nykyihminen on sen äärellä kuin huonokuuloinen, joka osaa lukea nuoteista Ukko Nooan ja tunnistaa eturivin jousisoittimet.

Tällä osaamisella heilutamme itsevarmoin elkein kapellimestarin puikkoa.

Orkesteri on virittäytynyt yhteiseen soittoon. Meitäkin kutsutaan soittamaan, mutta maltammeko me?

 Pidetään monokulttuuri suksilla ja metsässä metsän monimuotoinen korkeakulttuuri. On osa sivistystä tuntea ja kunnioittaa sitä.

Metsä on elämän ja kuoleman asia. Kuolema tarkoittaa metsässä valtavasti elämää, sillä lahopuu on koti suurelle osalle metsän monimuotoisuutta. Metsä ja elämä vaatii kärsivällisyyttä.

Metsä venyttää paitsi aikaa, myös tilaa. Metsä jatkuu taivaalla aerosoleina – metsä tuottaa oman sateensa. Maan alla sienirihmastot yhdistävät eri lajit ja yksilöt toisiinsa. Tietoa ja ainetta vaihtuu. Luonto loi sähköllä toimivan verkkonsa miljoonia vuosia ennen internetiä.

Ja kun minä hiljennyn metsässä, saatan liittyä metsän höpöttelyyn sähkövarauksien, biokemiallisten yhdisteiden ja mikrobien välityksellä. Kenties osaan tietämättäni kieliä, joiden käyttäminen lisää ja näivettäminen vähentää hyvinvointiani?

Kirjailija Richard Powers pohti: ”Luonnosta vieraantuminen ahdistaa modernia ihmistä ja saa aikaan syvän yksinäisyyden tunteen.” On surullinen ajatus vieraantua itsestään. Olemme osa luontoa, mutta nykyään kaukana siitä.

Olemme myös tuomittuja tappion tielle, jos jatkamme muun luonnon nujertamista lyhytnäköisen tehokkuuden nimissä. Aina kun voitamme luonnon, häviämme itse.

Pidetään monokulttuuri suksilla ja metsässä metsän monimuotoinen korkeakulttuuri. On osa sivistystä tuntea ja kunnioittaa sitä.

Hiihtoretki päättyy vanhaan metsään, jossa kuolleita puita oli pystyssä ja maassa. Juttelun päätteeksi kuopus pohtii: ”Voisko ihmiset olla noin tärkeitä kuoleman jälkeen?”

En tiedä. Kenties, jos uskallamme tehdä oikeita päätöksiä tulevien sukupolvien kannalta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?