Seppo Varjuksen kolumni: Maailman parasta pubia ei ole – mutta sitä kannattaa silti etsiä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Seppo Varjuksen kolumni: Maailman parasta pubia ei ole – mutta sitä kannattaa silti etsiä

Lontoon pubit sulkivat 1980-luvulla ovensa iltapäivällä, aukenivat uudestaan ja menivät aikaisin kiinni. Tässä oli se viehätys, että kankkunen ei juuri haitannut seuraavan päivän kiertelyä, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

21.2. 8:00

Ravintolarajoitukset pistävät miettimään.

George Orwell (1903–1950) kirjoitti 1900-luvun tärkeimpiin kuuluvat kirjat Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984. Ne muuttivat maailmaa.

Itse pidän Orwellin yhteiskunnallisesti tärkeimpänä työnä esseetä The Moon Under Water, Kuu Veden alla.

Se kaiketi tarkoitti järvestä heijastuvaa kuuta. Orwellille se tarkoitti Lontoon parasta pubia.

Pubi sijaitsi tarpeeksi syrjässä, jotta räyhäjuopot eivät sinne eksyneet. Keski-ikäiset naiset tiskin takana tunsivat joka asiakkaan nimeltä. Tauluun lentäviä tikkoja ei tarvinnut pelätä. Viehkeässä puutarhassa viihtyivät asiakkaiden lapsetkin.

Nykyajan hömpötys radio ei syytänyt melusaastettaan pubiin. Orwell kirjoitti esseensä vuonna 1946.

The Moon Under Waterin sisustus oli nuhjaantuneen viktoriaaninen, tuolloin puolen vuosisadan takaa. Olut tarjoiltiin posliinipintaisista tuopeista, jotka olivat 1940-luvulla jo harvinaisia. Orwell arvosti niitä.

Vitsi oli siinä, että the Moon Under Wateria ei ollut olemassakaan. Orwell listasi ominaisuuksia, joita olisi halunnut löytää lontoolaispubeista. Yhdessäkään ne eivät täysin toteutuneet.

Tykkäsin käydä Lontoossa 1980-luvulla. Pubit sulkivat tuolloin ovensa iltapäivällä, aukenivat uudestaan ja menivät aikaisin kiinni. Tässä oli se viehätys, että kankkunen ei juuri haitannut seuraavan päivän kiertelyä.

Iltapäiväsulku määrättiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Näin työläiset saatiin palaamaan ammustehtaalle ruokatunnilta.

 Vitsi oli siinä, että the Moon Under Wateria ei ollut olemassakaan. Orwell listasi ominaisuuksia, joita olisi halunnut löytää lontoolaispubeista.

Pubeja sinänsä pidettiin hyödyllisinä laitoksina. 1800-luvun alussa valtiovalta edisti olutkapakoiden toimintaa. Ne tarjosivat terveellisemmän vaihtoehdon pahamaineisille ”ginitaloille”.

Näin kerran Lontoon kaupunginmuseossa restauraation giniajan suosikkidrinkistä. Se sisälsi ison ruukun giniä ja heinäpaalin. Heinät levitettiin lattialle, gini juotiin ja sammuttiin heinille.

Suomessa pubit alkoivat yleistyä vasta 1970-luvulla. Alkuaikojen aidoimpia suomalaispubeja olivat keskiolutkuppilat, jotka olisivat hämmentäneet Orwellia. Valikoimassa oli yleensä yksi olut.

Näitä riitti vielä 1980-luvun alussa. Kerran olin menossa liian ajoissa teatteriin. Menin tappamaan aikaa läheiseen kuppilaan. Vastapäätä istahti sameakatseinen työmies.

–  Mitä nuori mies täällä elämääsi tuhlaat?, hän kysyi.

Osoitin kahvikuppia edessäni. Hän säikähti.

Alkoholilakien vapautuminen tappoi keskiolutkuppilat. Niiden jälkeläisiä ovat lähiöostarien olohuonetta pienemmät juottolat. Niiden tiskein takana kärsivälliset ja kekseliäät maahanmuuttajat ratkaisevat kantasuomalaisten asiakkaiden mitä kummallisempia ongelmia.

Tietysti nykyään on ylisiistejäkin pubeja, jotka pitävät raikulirahvaan ulkona sijainnillaan ja hinnoillaan, joskus viikonloppuisin myös portsareilla.

Ajat muuttuvat. Olen eri mieltä Orwellin kanssa siitä, että musiikki haittaisi pubissa, jos se ei ole liian kovalla. Takavuosien hitit kuulostavat parhaimmilta. Ei niin poppia, enempi rokkia.

Mutta George Orwell oli aivan oikeassa. Täydellistä pubia ei ole olemassa. Silti sitä voi etsiä. Helsingissäkin.

Ilta-Sanomien erikoistoimittaja

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?