Vapaa-ajalla kaahanneen poliisin sakot kumottiin ”keskimääräistä parempien” ajotaitojen takia

Reippaalla ylinopeudella kaasutelleen poliisimiehen sakot ovat menneet nurin Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.

19.2.2021 8:04

Oikeus ilmoittaa huomioineensa sen, että poliisin ajokouluttajana toimivalla miehellä on ollut keskimääräistä paremmat taidot hallita ajoneuvo kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

53-vuotias itäsuomalainen poliisimies oli viime kesäkuussa ajamassa vapaa-ajallaan viitostiellä Lapinlahdella.

Nopeusrajoitus 100 km/h muuttui hieman ennen risteystä kahdeksankympin rajoitukseksi.

Poliisi ei kertomansa mukaan havainnut liikennemerkkiä. Automaattinen liikennevalvontakamera mittasi miehen vauhdiksi 101 km/h.

– Vauhti jäi päälle, poliisimies kuvaili myöhemmin Pohjois-Savon käräjäoikeudelle.

Poliisi antoi kollegalleen sakkomääräyksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Seuraamukseksi määrättiin 10 päiväsakkoa. Lisäksi poliisimiehelle tuli maksettavaksi 40 euron rikosuhrimaksu.

Mies ei niellyt sakkoja. Hän vaati Pohjois-Savon käräjäoikeudelta sakkomääräyksen kumoamista, koska miehen mukaan kyseessä ei ollut rikos.

Hänen mielestään nopeus 101 km/h ei aiheuttanut edes abstraktia vaaraa kenellekään.

Miehen mukaan liikennettä oli harvakseltaan ja sää ihanteellinen sekä asfaltti kuiva.

Mies mainitsi olevansa poliisi, joka valvoi liikkuvassa poliisissa liikennettä yli 20 vuoden ajan. Nykyisin mies toimii poliisin ajokouluttajana.

Mies ilmoitti, ettei edellisen tieliikennelain aikana 10 päiväsakon ylinopeus olisi missään tapauksessa ollut liikenteen vaarantamista vaan liikennerikkomus. Hän ei ymmärtänyt, miten rikkomukseen verrattava teko olisi muuttunut kesäkuun alun 2020 jälkeen vaarantamiseksi.

Aluesyyttäjä Niina Koskinen vastusti poliisimiehen vaatimusta. Hän muistutti muun muassa siitä, että poliisimies oli ajanut ylinopeutta risteysalueella.

Käräjäoikeuden mukaan jutussa oli kysymys siitä, oliko poliisimiehen menettely omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle siten kuin rikoslaki edellyttää ja miten tähän arviointiin vaikuttaa tieliikennelainsäädännön uudistaminen.

Oikeus huomautti, ettei uuden tieliikennelain nojalla ole mahdollista katsoa yli 20 kilometrillä tunnissa tapahtunutta ylitystä liikennerikkomukseksi kuten aikaisemmin.

Oikeus päätteli valokuvista, että kysymys on ollut pitkästä suorasta tieosuudesta, jolla ei ole näkyvyyttä haittaavia tekijöitä. Keli oli hyvä ja nopeuden ylitys kesti oikeuden mukaan hyvin vähän aikaa.

– Lisäksi asiassa tulee huomioida se, että (mies) on toiminut useita vuosia poliisina ja ajokouluttajana, joten hänellä on ollut keskimääräistä paremmat taidot hallita ajoneuvonsa kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Oikeuden mielestä poliisimiehen ylinopeus ei ole aiheuttanut vähäistä suurempaa vaaraa muiden turvallisuudelle.

Käräjäoikeuden mukaan poliisimies ei ole syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen joten sakkomääräys on poistettava.

Aluesyyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyyttä koko tuomioon, joten jutun käsittely saattaa jatkua Itä-Suomen hovioikeudessa.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?