Koskelan teinimurhasta syytetty kävi katsomassa uhria ja lähetti ääniviestin: ”Meidän perheet ei enää hyväksy meitä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Koskelan teinimurhasta syytetty kävi katsomassa uhria ja lähetti ääniviestin: ”Meidän perheet ei enää hyväksy meitä”

Helsingin Koskelan sairaala-alueella tapahtuneen henkirikoksen käsittely alkoi Helsingin käräjä­oikeudessa keskiviikkona.

17.2. 7:00 | Päivitetty 17.2. 17:12
  • Ilta-Sanomat seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä. Näet tekstipohjaisen hetki hetkeltä -seurannan artikkelin lopusta.

Kolmea poikaa syytetään samanikäisen pojan murhasta, joka tapahtui Helsingin Koskelassa 4. joulukuuta. He kaikki olivat tapahtumien aikaan 16-vuotiaita.

Syyttäjän mukaan Koskelan murhasta syytetyt juottivat ikätoverilleen väkisin vahvaa alkoholia ennen kuin pahoinpitelivät tämän kuoliaaksi joulukuussa. Uhri tuli Helsingin Koskelan sairaala-alueelle yhden syytetyn syntymäpäivän takia, mutta syyttäjän mukaan tekijät olivat ennakkoon suunnitelleet juottavansa uhrin humalaan ja pahoinpitelevänsä tätä.

Yksi syytetyistä poistui hetkeksi alussa, minkä jälkeen kaksi muuta aloittivat väkivallan ja viinan juottamisen. Syyttäjän mukaan uhria lyötiin ja potkittiin ja tämän päätä lyötiin maahan. Muualle poistuneelle kolmannelle syytetylle lähetettiin tapahtumista tietoa, mihin tämä vastasi aikovansa lyödä uhria, kunhan palaa.

Poliisi on aiemmin kertonut, että pahoinpitelyä kesti kolmesta neljään tuntia. Syyttäjän mukaan väkivaltaa tapahtui useassa eri paikassa ja siihen liittyi useita nöyryyttäviä piirteitä. Uhrilta oli esimerkiksi riisuttu vaatteita.

Loppuvaiheessa uhri ei enää kyennyt kävelemään, joten syytetyt kantoivat tämän puistossa olleen lavarakennelman luokse, missä väkivaltaa jatkettiin. Muualla noin kahden tunnin ajan ollut kolmas syytetty oli tässä vaiheessa palannut paikalle.

Syyttäjän mukaan väkivallanteon jälkeen syytetyt poistuivat ja jättivät tiedottoman uhrin maahan makaamaan. Syytetyistä kaksi palasi seuraavana päivänä paikalle. Sen sijaan, että pojat olisivat ilmoittaneet uhrin kuolemasta, he syyttäjän mukaan siivosivat paikkaa ja keskustelivat ruumiin hävittämisestä.

Kaikki kolme, tekoaikaan 16-vuotiasta syytettyä kiistävät murhasyytteet. Kahden koko ajan paikalla olleen mukaan kyse oli törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Muualla käynyt poika myöntää teot pahoinpitelynä.

Syyttäjä vaatii, että kolmikolle tehdään mielentilatutkimus. Oikeudenkäynti asiassa alkoi keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan uhriin kohdistettiin väkivaltaa jo ennen henkirikosta kolmella kerralla marraskuussa. Syytetyt leikkivät henkirikoksen tapahtumapaikalla, Koskelan sairaala-alueella "rankaisuleikkiä", jossa uhria syyttäjän mukaan pahoinpideltiin esimerkiksi sillä verukkeella, että tämä metelöi tai läikytti kaljaa.

– Mistään leikistähän tässä ei ole kysymys, vaan puhtaasta väkivallasta, syyttäjä Satu Pomoell sanoi.

Syyttäjän mukaan ”rankaisuleikki” oli kahden, uhrin jo päiväkodista asti tunteneen syytetyn idea. Kolmas murhasta syytetty oli tutustunut uhriin vasta kyseisenä syksynä.

Syyttäjä ja uhrin omaisia edustava oikeusavustaja sanoivat useaan kertaan, että uhri oli alisteisessa asemassa syytettyihin nähden. Uhri oli luonteeltaan kiltti, luottavainen ja hiljainen. Oikeussalissa todisteena näytetyillä, syytettyjen kuvaamilla videoilla näkyy, kuinka uhri ei väistä tai estele lyöntejä. Uhri esimerkiksi antaa syytetyn ottaa itseltään silmälasit pois päästä ennen lyöntiä.

Toisesta tapahtumasta kuvatuilla videoilla näkyy, kun uhri makaa maassa tai penkillä ja häntä lyödään ja potkitaan. Taustalla soi musiikki ja maassa on kaljapakkauksia. Syyttäjä luki todisteena uhrin yhdelle syytetylle myöhemmin lähettämää viestiä, jossa hän kertoi muistavansa tapahtumat ja sen, kuinka silmälasien hajoaminen itketti häntä.

Syytetyt myöntävät henkirikosta edeltäneet pahoinpitelyt osittain.

Poliisi on aiemmin kertonut uhrin huoltajien suostumuksella, että surmattu poika oli lastensuojelun asiakas ja hänet oli sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?