Koronaviruksesta muuntautuneet variantit huolettavat maailmalla. Virus muuntuu koko ajan, ja maailmalla on löydetty jo useita tuhansia koronaviruksen muunnoksia. Useimmat niistä ovat kuitenkin merkityksettömiä ja haitattomia.
Päähuomio on keskittynyt brittiläiseen (B117), eteläafrikkalaiseen (N501Y, B1351 tai E484K) ja brasilialaiseen (P1) varianttiin, koska ne käyttäytyvät hivenen eri tavalla kuin Kiinasta maailmalle levinnyt kantavirus sars-cov-2.
Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta sanoo, että virusvarianteissa on kaksi keskeistä tekijää, jotka erottavat ne kantaviruksesta: isompi tartuttavuus ja ainakin osittainen immuniteetin väistö.
– Brittivariantti näyttäisi olevan herkästi tarttuvampi, Etelä-Afrikan ja Brasilian variantilla näyttäisi olevan tartuttavuuden lisäksi myös immuniteetin väistöä mukana, Vapalahti sanoi.
Variantit ovat tuoreimpien tutkimusten mukaan 30–50 prosenttia tarttuvampia kuin kantavirus. Se tarkoittaa Vapalahden mukaan sitä, että varianttien tartuttavuusluku eli R-luku on 1,4. Se taas merkitsee sitä, että esimerkiksi viisi sairastunutta tartuttaa aina seitsemän seuraavaa, eli epidemia leviää voimakkaasti.
Immuniteetin väistö tarkoittaa, että elimistössä olevat vasta-aineet – joko sairastetun covid-19-infektion tai saadun rokotuksen kautta muodostuneet – eivät välttämättä täysin pysäytä virusta.
Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti pitää pahana, jos koronavirusmuunnokset pääsevät leviämään Suomessa. Silloin seurauksetkin ovat ikävät.
Tällöin virusvariantin aiheuttamaan tautiin voi sairastua, vaikka olisi sairastanut koronaviruksen jo kertaalleen tai saanut rokotuksen.
– Vaikka rokotusten teho eteläafrikkalaista varianttia vastaan on ollut tutkimuksissa matalampi, vakavan tautimuodon estokyky on silti ollut iso. Eli rokotettujen tilanne on yhä hyvällä mallilla, Vapalahti kuvaa.
Suomesta on uusimman tiedon mukaan tavattu 105 brittiläistä ja 11 eteläafrikkalaista virusvarianttia. Brasilialaista virusvarianttia Suomessa ei ole havaittu.
Brittivarianttien määrä on noussut kuukaudessa muutamasta tapauksesta jo yli sadan.
Entä jos variantit lähtevät Suomessa leviämään laajemmin? Mikä on pahin skenaario?
– Pahin skenaario on juuri se, että ne pääsevät leviämään. Suurin ongelma on se isompi tarttuvuus. R-luku 1,4 tarkoittaa sitä, että tartuntamäärät kolminkertaistuvat nopeasti, aina kahden viikon välein. Silloin ollaan nopeasti lukemissa, jotka eivät ole enää millään tavoin hallittavissa, ja se johtaisi yhteiskunnan huomattavasti laajempaan sulkuun, Vapalahti kuvasi.
Ainakin eteläafrikkalaisessa virusmuunnoksessa on mutaatioita, jotka voivat heikentää joidenkin rokotteiden tehoa. Vakavalta tautimuodolta rokotteet suojaavat silti yhä hyvin.
Suomi siirtyisi tällöin nopeasti koronan kolmiportaisessa riskiarviossa korkeimmalle tasolle, mikä mahdollistaisi esimerkiksi laajat liikkumisrajoitukset, mm. ulkonaliikkumiskiellot.
Vaikka varianttien ei ole havaittu aiheuttavan suhteessa enempää vakavia tautitapauksia kuin kantaviruksenkaan, massan laki puree: jos tautitapausten määrä kasvaa voimakkaasti, mukaan mahtuu entistä enemmän myös vakavia tautimuotoja, ja se taas kuormittaisi terveydenhoitojärjestelmää.
Ainakin Britanniassa suhtaudutaan eteläafrikkalaiseen varianttiin hälytyskellot soiden. Kun Britanniassa löydettiin 11 potilaalta eteläafrikkalaista varianttia ja sairastuneilla ei ollut todettua yhteyttä matkustamiseen tai aikaisempiin tautitapauksiin, kahdeksalla postinumeroalueella aloitettiin pikaiset ja laajat testaukset.
Kaikkia alueilla asuvia yli 16-vuotiaita suositeltiin hakeutumaan koronavirustestiin riippumatta siitä, onko heillä oireita vai ei. Testauskehotus koski kaikkiaan 80 000 henkeä.
Ealingissä Länsi-Lontoossa kadulle perustettiin pikavauhtia itsetestauspisteitä, kun Britanniassa havaittiin eteläafrikkalaista virusvarianttia, joilla ei ollut yhteyttä matkustamiseen tai aiempiin tartuntaketjuihin. Peräti 80 000 brittiä on kehotettu koronavirustestiin.
Pandemian alkuvaiheessa tiedemiehet arvioivat, että jos väestöstä rokotetaan noin 70 prosenttia, viruksen eteneminen saadaan näivetettyä. Virusmuunnokset ovat muuttaneet arviota – herkemmin tarttuvien ja villimmin leviävien virusmuunnosten kuriin saaminen vaatii enemmän virukselle immuuneja ihmisiä.
Yhdysvaltain tautienestokeskuksen infektiotautiosaston apulaisjohtaja Jay Butler sanoi Washington Postissa, että rokotekattavuus täytyisi saada jopa 80–85 prosentin tasolle.
Vapalahti allekirjoittaa Butlerin näkemyksen.
– Mitä isompi tartuttavuusluku on, sitä laajempi rokotekattavuus tarvitaan. Ne ovat suoraan riippuvaisia toisistaan, Vapalahti sanoi.