Jyväskylän kaupunki siirtynyt koronan leviämis­vaiheeseen – ylä­koulut etä­opetukseen maanantaista alkaen

Jyväskylän kaupunginhallitus on päättänyt tartuntatautilain nojalla sulkea yläkoulut viikoksi huomisesta lähtien, kertoo Jyväskylän kaupunki. Päätös tarkoittaa, että 7.–9. luokat ovat ensi viikon etäopetuksessa.

Kuvaa Jyväskylän kaupungin keskustasta.

31.1.2021 11:47 | Päivitetty 31.1.2021 13:33

Heikentyneen koronatilanteen kanssa paininut Jyväskylä on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen, kaupunki kertoo tiedotteessa.

– Jyväskylä katsoo nyt siirtyneensä taudin leviämisvaiheeseen, sillä terveydenhuollon kantokyky on vaarantumassa. Terveydenhuollon jäljitystyö on tällä hetkellä erittäin ruuhkautunut ja karanteenien asettaminen on vaarassa hidastua, kaupungin tiedotteessa sanotaan.

Jyväskylän kaupunginhallitus on päättänyt tartuntatautilain nojalla sulkea yläkoulut viikoksi huomisesta lähtien, kertoo Jyväskylän kaupunki. Päätös tarkoittaa, että 7.–9. luokat ovat ensi viikon etäopetuksessa.

Etäopetus ei koske erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita, Jyväskylän kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Kaupunginhallitus perustelee päätöstään sillä, että tartunnat ja karanteenit kohdistuvat tällä hetkellä erityisesti yläkouluikäisiin oppilaisiin.

Eilen Jyväskylässä ilmeni 53 uutta koronatartuntaa. Koko viikon tartuntamäärä sunnuntaiaamuun mennessä oli noin 240, kaupunki kertoo. Ilmaantuvuusluku 14 vuorokaudelta on 160 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti.

Jyväskylässä asetettiin eilen karanteeniin tai eristykseen yli 500 ihmistä. Jo aiemmin viikolla karanteeniin on asetettu yli 1 000 ihmistä.

Tartuntoja etenkin nuorilla

Kaupungin mukaan tartuntojen laajuutta kuvaa se, että karanteeneja kohdistuu tällä hetkellä yli 10 koululle.

– Tartuntoja ilmenee nyt jatkuvasti eri puolilla Jyväskylää ja tartuntojen määrä jatkaa voimakasta kasvua asetettujen karanteenien ulkopuolella. Tartuntojen suurista määristä johtuen jäljitys on hidasta ja lasten ja nuorten sekä harrastustoiminnan kohdalla asetettavat karanteenit ovat laajoja, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo tiedotteessa.

Sairaalahoidon tarve ei ole vielä kasvanut, sillä tartuntamäärät lähtivät nousuun vasta viikko sitten ja tartuntoja ilmenee nyt erityisesti lapsilla ja nuorilla.

– Pelko on, että tauti lähtee leviämään ikääntyvämpään väestöön. Sen jälkeen on selvää, että näillä tartuntamäärillä sairaalahoidon tarve kasvaa jyrkästi, Käsmä sanoo.

Kaupunginhallitus ylimääräiseen kokoukseen

Jyväskylän kaupunginhallitus piti tänään tilanteen takia ylimääräisen kokouksen. Kokouksessa päätettiin yläkoulujen opetuksen siirtämistä etäopetukseen.

Kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen asiaa käsittelee niin ikään ylimääräisen kokouksen pitävä sivistyslautakunta. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkoa pohditaan kello kolmelta iltapäivällä kokoontuvassa kaupungin poikkeusolojen johtoryhmässä.

Kaupunki valmistautuu ottamaan käyttöön leviämisvaiheen voimakkaat rajoitukset vielä tämän päivän aikana, kaupungin tiedotteessa sanotaan. Jos uusista rajoituksista päätetään tänään, niistä tiedotetaan iltapäivän aikana.

Perjantaina kaupunki tiedotti, että tietoa mahdollisista virusmuunnostartunnoista saadaan ensi viikon alussa.

Merkittävä osa kaupungissa tällä viikolla ilmi tulleista tartunnoista oli lähtöisin yhdestä ravintola-altistuksesta viime viikon torstailta, jolloin paikalla oli tiettävästi opiskelijoita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?