Jaana Haapasalo kiistää uhanneensa Salon uima­valvojaa potkuilla – ”Totta kai suutuin” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Jaana Haapasalo kiistää uhanneensa Salon uima­valvojaa potkuilla – ”Totta kai suutuin”

”Toivottavasti sua ei enää nähdä täällä ensi kesänä.”

Jaana Haapaluoma koki saaneensa huonoa kohtelua Salon uimahallin työntekijältä.­

27.1. 23:43

Salon kaupunginvaltuuston jäsen ja kuntouimari Jaana Haapasalo ei purematta niele Salon kaupunginhallituksen tuoretta päätöstä.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina yksimielisesti ehdottaa ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että se tekee poliisille tutkintapyynnön Salon uimahallin viime kesäisestä välikohtauksesta Haapasalon ja uimavalvojan välillä.

Kärhämä alkoi kilpauimarin roiskuttelusta, mutta eskaloitui uimavalvojan ja Haapasalon sananvaihtoon.

Tapahtumien kulkua on käsitelty mediassa laveasti, mutta aikaisemmin lähinnä roiskuttelun kautta.

Nyt kyse on vakavammasta asiasta.

Ilman poliisin tutkintavaltuuksia, kuten todistajien kuulemista, ei kaupunginhallituksen mielestä voida enää saada selkoa Haapasalon ja uimavalvojan keskenään ristiriitaisiin näkemyksiin siitä, miten sanoja vaihdettiin.

IS kertoi pitkäkestoisen kärhämän uusimmasta käänteestä keskiviikkona.

Salon kaupunki näkee sananvaihdon työsuojelukysymyksenä, jossa uimavalvoja on kokenut ja kertonut Haapasalon uhanneen häntä potkuilla.

Vakavaksi asia muuttuu kaupunginhallituksen mukaan, mikäli Haapasalo on tilanteessa kertonut olevansa valtuutettu, jolloin kyseeseen tulisi valtuutetun virkavelvollisuuksien vastainen toiminta.

Valtuutetut toimivat virkavastuulla.

Haapasalo kiisti kaupungille antamassaan selvityksessä koko potkuilla uhkaamisen, vaikka uimavalvoja on ”saattanut asian näin tulkita”.

– Uimavalvoja oli tehnyt työsuojeluilmoituksen heti sen jälkeen, kun olin sanonut hänelle, että teen hänestä valituksen, Haapasalo kertoi keskiviikkona oman tuoreen näkemyksensä IS:lle.

– Ja siinä yhteydessä totesin että olen myös kaupunginvaltuutettu.

Haapasalon mukaan tilanteeseen ei kuitenkaan liittynyt ”mitään potkuilla uhkaamista”.

– Myöhemmin, kun olin jo tehnyt suullisen valituksen (uimahallin) asiakaspalveluvastaavalle, totesin että ”toivottavasti sua (uimavalvojaa) ei enää nähdä täällä ensi kesänä”, Haapasalo muistelee.

 Myöhemmin, kun olin jo tehnyt suullisen valituksen (uimahallin) asiakaspalveluvastaavalle, totesin että ”toivottavasti sua (uimavalvojaa) ei enää nähdä täällä ensi kesänä”.

Uimavalvoja oli Haapasalon käsityksen mukaan kesätyöntekijä.

– Hän oli tulkinnut tämän potkuilla uhkaamiseksi, Haapasalo ihmettelee.

Ja lisää:

– Eihän kaupunginvaltuutettu voi edes mitään potkuja järjestää.

Haapasalo näkee työsuojeluilmoituksen olleen ”vastatoimi”, kun hän oli ensin itse kertonut tekevänsä valituksen ja kirjoittavansa yleisönosastoon.

– Ja kirjoitinkin sinne kaupunginvaltuutettuna.

Uimahallin asiakkuus tai uiminen ei Haapasalon mukaan liity millään tavalla kaupunginvaltuutetun työhön.

– Tässä nyt käytetty pykälä liittyy luottamustoimessa tapahtuvaan menettelyyn. Kun olen uimahallin maksava asiakas, en ole (altaassa) missään luottamustehtävässä.

Haapasalo korostaa maksaneensa uimahallikäynneistä omalla rahalla, ”useita kymppejä kuukaudessa”.

– Tässä on kyse siitä, että kaupunki haluaa puolustaa omaa työntekijäänsä, Haapasalo arvelee eikä kuvaile kaupungin käyttämiä keinoja kovin imartelevaan sävyyn.

– Nähtävästi asiakkaan mielipide ei ole tärkeä. Nyt annetaan viestiä, että asiakasta saa kohdella miten vaan.

Haapasalo on huolissaan, jos ”muutkin kuin kaupunginvaltuutetut joutuvat tämmöisen kohtelun kohteeksi”.

Hän käyttää vertausta asioiden kääntämisestä päälaelleen.

– Totta kai suutuin, Haapasalo korostaa.

– Suutuin, kun hän (uimavalvoja) tenttasi, millä radalla olin uinut ja sanoi, että kyllä saa roiskuttaa vettä.

Haapasalo koki uimavalvojan käytöksen röyhkeäksi.

– Ei ollut minkäänlaista asiakaspalvelun osaamista.

Haapasalon on jälkeen päin miettinyt asiaa monelta suunnalta.

– Se kuvasti, miten valtuutettuun suhtaudutaan. Tuli epäilys, että sain huonoa kohtelua, koska olin valtuutettu.

– Eihän se voinut olla olematta tiedossa, Haapasalo arvelee.

Hän on tunnettu hahmo Salossa ja uimahallin henkilökunnassa on pikkuserkkuketjun kautta jopa hänen omia etäisiä sukulaisiaan.

– Jotenkin tuli mieleen, haluttiinko näpäyttää uimahallia käyttävää kaupunginvaltuutettua, Haapasalo kysyy.

Uimavalvoja ei ole esiintynyt nimellään julkisuudessa. Hän on kertonut kaupunginhallitukselle antamassaan selvityksellä, että sananvaihdolle ja potkuilla uhkaamiselle on todistaja, uimavalvojan työkaveri, joka oli äänenkantaman päässä.

Hän on myös viitannut esimiehelleen tuoreeltaan antamaansa selostukseen sekä myöhemmin tekemäänsä työsuojeluilmoitukseen. Sellainen laaditaan uhka-, vaara- ja läheltä piti -tilanteista.

Uimavalvoja koki kokeneensa potku-uhkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?