Tutkinnan­johtaja kertoo kauheuksista, joita Koskelan teini­surman esitutkinnassa ilmeni: ”Kuulostaa järkyttävältä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tutkinnan­johtaja kertoo kauheuksista, joita Koskelan teini­surman esitutkinnassa ilmeni: ”Kuulostaa järkyttävältä”

Poliisi keräsi epäiltyjen laitteilta runsaasti kuvia, videoita ja viestejä.

27.1. 19:22

Poliisi on saanut valmiiksi Helsingin Koskelassa joulukuussa tapahtuneen teinisurman esitutkinnan. Murhasta epäillään kolmea 16-vuotiasta poikaa, jotka poliisin mukaan pahoinpitelivät ja nöyryyttivät samanikäistä toveriaan kuolettavin seurauksin.

Tutkinnanjohtajana toiminut Marko Forss kertoo Koskelan tapauksesta videohaastattelussa. Poliisi epäilee, että uhria oli pahoinpidelty useana henkirikosta edeltäneenä perjantaina.

Kyse on poliisin mukaan ollut väkivaltaisesta kiusaamisesta. Kuulusteluissa pojat ovat puhuneet ”rankaisuleikistä”. Forssin mukaan keksimällä on keksitty syitä, jotta on saatu tekosyy kohdistaa väkivaltaa uhriin.

Poliisi ei ole avannut epäillyn murhan tekotapaa julkisuuteen. Forss kuitenkin kertoo IS:lle, että tapahtumassa on käytetty väkivaltaa ja erilaisia tekovälineitä.

– Se on ollut sadistista hauskanpitoa uhrin kustannuksella, Forss kuvailee.

– Kuulostaa tietenkin järkyttävältä, mutta sitä se on ollut sen perusteella mitä esitutkinnassa on epäilty ja kuultu.

Samaa tukee myös esitutkinnan yhteydessä toteutetuissa etsinnöissä saatu laitemateriaali.

Asia siirtyy nyt syyttäjälle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?