Lapsenlapsi pieksi isovanhempansa sairaala­kuntoon eläimellinen ilme kasvoillaan 20 euron vuoksi – käräjäoikeus jätti tuomitsematta rangaistukseen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Lapsenlapsi pieksi isovanhempansa sairaala­kuntoon eläimellinen ilme kasvoillaan 20 euron vuoksi – käräjäoikeus jätti tuomitsematta rangaistukseen

Nuorimies oli syyntakeeton, eli hän ei ymmärtänyt tekoaan. Siksi hän välttyi rangaistukselta.

Teossa käytetty leuanvetotanko.­

27.1. 15:03

Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi 21-vuotiaan vaasalaismiehen syyllistyneen pahoinpitelyyn sekä törkeään pahoinpitelyyn. Uhrit olivat nuorukaisen isovanhempia, joiden luona mies asui.

Teko tapahtui Vaasan Teeriniemellä viime vuoden toukokuussa.

Mies suuttui, kun hän ei saanut isoisältään pyytämäänsä 20 euroa.

Joitakin hetkiä riidan alun jälkeen mies otti viinipullon ja löi sillä isoäitiään päähän. Isoäiti, joka oli tapahtumien aikaan 78-vuotias, kaatui maahan. Sirpaleita levisi ympäriinsä.

Isoisä, joka oli tapahtumien aikaan 74-vuotias, kuuli metelin ja tuli paikalle. Lapsenlapsi seisoi ”ninja-asennossa”. Mies löi vajaan metrin mittaisella leuanvetotangolla isoisäänsä, joka kaatui päähän osuneesta iskusta asunnon lattialle.

Nuorukainen jatkoi eläimellinen ilme kasvoillaan. Isoisä sai torjuttua osan leuanvetotangolla tehdyistä iskuista, mutta ainakin neljä lyönneistä osui. Lapsenlapsi käytti aseenaan myös katuharjaa.

Teossa käytetty harja meni poikki.­

Isoisä onnistui pakenemaan asunnosta. Lapsenlapsi soitti itse hätäkeskukseen, ja kertoi aiheuttaneensa isovanhempiensa vammat.

Isoisä sai muun muassa päähän syviä, kalloon asti yltäneitä haavoja, mustelmia ympäri kehoa ja murtumia kylkiluihin.

Isoäiti sai muun muassa haavoja päähänsä ja käteensä, minkä lisäksi hänen ranneluunsa murtui.

Pohjanmaan käräjäoikeus antoi asiassa ratkaisunsa keskiviikkona, ja se jätti lapsenlapsen tuomitsematta rangaistukseen, koska hän oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton. Hän ei siis ymmärtänyt tekoaan. Mies on tahdonvastaisessa hoidossa.

Mies joutuu kuitenkin korvausvastuuseen. Isoisälleen hän joutuu maksamaan 5 700 euron korvaukset kärsimyksestä, kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta. Isoäidilleen mies joutuu maksamaan 1 700 euron korvaukset kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?