Oudot jäljet pellolla kielivät yli 60 vuotta vanhasta salaisuudesta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kuin laskeutunut ufo. Ilman pohjaltaan petollista mustaa lieriötä Porkkalan Friggesbyn pelto olisi kuin mikä tahansa pelto.­

Oudot jäljet pellolla kielivät yli 60 vuotta vanhasta salaisuudesta

Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen kävi katsastamassa nuoruuden lintumetsät ja pellolle laskeutuneen ufon.


23.1. 9:01

Vuosien 1950–53 Korean sotaan osallistui Kiinan ja Pohjois-Korean puolella lentäjiä, joita nykyisin kutsuttaisiin ”pieniksi vihreiksi miehiksi”. Ilman punaisia tähtiä taistelleet neuvostoliittolaiset pilotit lensivät MiG-15-suihkuhävittäjillä.

Viistosiipisenä MiG-15 edusti oman aikansa huipputekniikkaa. Sen tehtävä oli torjua nelimoottorisia Boeing B-29 Superfortress -pommikoneita.

– MiG-15 oli ollut suuri salaisuus, kertoo Neuvostoliiton ilmailuhistoriaan perehtynyt Carl-Fredrik Geust.

– Kun ne tulivat Koreassa palveluskäyttöön, amerikkalaiset yllätti, että MiG oli vähintään yhtä hyvä kuin heidän oma F-86-Sabrensa.

Migistä tuli kylmän sodan ikoni.

MiG-15 oli Kylmän sodan ja erityisesti Korean sodan ikoninen suihkuhävittäjä. Niitä oli myös Porkkalassa.­

Palataan nykyhetkeen ja matkataan Kirkkonummelle.

Lentotie lukee tienviitassa. Pieni yksityistie erkanee kiemurtelevasta ja kumpuilevasta Porkkalantiestä, ohittaa taloja, peltoa ja metsää, loikkaa metsätieksi, joka päättyy pellon reunaan. Korppi raakkuu, kaurispari säntäilee, keltasirkkuja lentää taivaalla. Näköalaa rajaa kaksi niemekettä ja saareke, joiden väleistä näkyy lisää peltoa.

Tämä voisi olla maalaismaisema missä tahansa, ellei metsän reunassa olisi puolikaaren muotoisia betonisia rakennelmia, miehen korkuisia. Seitsemän löytyy heti helposti. Ne ovat rivissä. Ei tarvita dendrologia kertomaan ”sisäpihoilla” kasvavien puiden olevan noin 60-vuotiaita.

Pellon takareuna on yli kilometrin päässä. Kiinnostavampi on pituus: yli kaksi kilometriä. Muodot hahmottuvat karttapalvelun satelliittikuvasta. Kun sitä suurentaa, erottuu pellosta musta kuvio, kuin avaruusaluksen laskeutumisjälki Erich von Dänikenin kirjoissa.

Ylhäältä päin lentokentän ”muistomerkki” on kuin kaivo. Jää petti sivuaukosta sisään ryömineen valokuvaajan alta.­

Mikä rakennelma on, sitä ei kukaan tunnu varmuudella tietävän. Puhutaan sekä polttoainesäiliöstä että kaivosta.­

Siellä se ”jälki” on pellolla, toisesta reunastaan painuneena, pyöreänä, matalampana kuin torni, tosi outona. Sivussa on aukko, josta voisi pujottautua sisään ellei jää pettäisi alla ja vesi loiskahtaisi.

Mikä rakennelma on, sitä ei kukaan tunnu varmuudella tietävän. Puhutaan sekä polttoainesäiliöstä että kaivosta. Ainakin se on nyt muistomerkki Neuvostoliiton tälle Porkkalanniemen Friggesbyn kylän pellolle rakentamasta lentokentästä.

Suomi oli joutunut syksyllä 1944 vuokraamaan Porkkalan alueen Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi osana rauhanehtoja.

– Pellolle levitettiin teräksisiä ritilämattoja, he olivat omaksuneet tekniikan sodan aikana amerikkalaisilta, Carl-Fredrik Geust kuvailee. Yhdysvaltain ilmavoimat oli kesällä 1944 käyttänyt kolmea lentokenttää Ukrainassa. Ilman mattoja mustan mullan maa ei olisi kestänyt B-17 Flying Fortress- ja B-24 Liberator -pommikoneita. Yksi kentistä oli Suomenkin sotahistoriasta tutussa Pultavassa.

Friggesbyn kenttä valmistui 1947. Ensimmäinen kalusto oli todennäköisesti Jak-9- ja La-5-potkurikoneita, vuonna 1952 saapuivat MiG-15-suihkukoneet, nuo Korean sodan maineikkaat neuvostohävittäjät.

Kenttään tukeutui yksi vuonna 1950 perustetun hävittäjälentodivisioonan (IAD) numero 108 rykmenteistä. Kolme muuta ja esikunta olivat Tallinnassa, kaksi Lasnamäessä, yksi Ylemisten kentällä.

Divisioona kuului aluksi Leningradin sotilaspiirin 76. Ilma-armeijaan ja Tallinnaan siirtymisen jälkeen vuodesta 1953 Itämeren laivastoon. Rykmentin vahvuus oli tyypillisesti 30–40 konetta.

– Porkkalan rykmentti oli tuskin saavuttanut nimellisvahvuuttaan ennen lakkauttamista, Geust arvelee.

Kenraaliluutnantti E.N. Hämäläinen ja Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri R. Artola tarkastelevat palautuksen jälkeen teräsmaton mallikappaletta. Venäläiset veivät kiitoradan matot mukanaan.­

 Pellolle levitettiin teräksisiä ritilämattoja, he olivat omaksuneet tekniikan sodan aikana amerikkalaisilta.

Lentokenttää esiteltiin medialle heti palautuksen jälkeen tammikuussa 1956.­

108. Divisioonaa komensi kaksinkertainen Neuvostoliiton sankari, kenraalimajuri Arseni Vorozhejkin, joka oli saavuttanut suuressa isänmaallisessa sodassa 46 henkilökohtaista ja 13 jaettua ilmavoittoa.

Friggesbyn Migejä johti matalamman profiilin K. Mojsejev. Hän ei saanut omaa tietä toisin kuin Porkkalan tukikohdan komentaja, kenraaliluutnantti Sergei I. Kabanov. Kabanovintie erkaantuu Porkkalantiestä länteen Kantvikiin hiukan ennen kuin Lentotie erkaantuu itään.

Betoniset puolikaaret ovat lentokonesuojia, konepoteroita, tai olivat.

Porkkalan tukikohdan vuokra-aika oli 50 vuotta. Ellei historia olisi kulkenut toisin, se olisi palautunut Suomelle syksyllä 1994, jolloin tasavallan presidenttinä toimi Martti Ahtisaari, Itämerellä upposi autolautta Estonia ja Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU:hun liittymisestä.

Yllättäen Neuvostoliitto ilmoitti syksyllä 1955 luopuvansa tukikohdasta. Rajapuomit Espoonlahden sillalla nousivat 65 vuotta sitten 26. tammikuuta 1956. Porkkalan parenteesin kestoksi jäi 11 vuotta. Syiksi on esitetty suurvaltapoliittista suojasäätä, asetekniikan kehittymistä ohjuspuolustukseksi ja tukikohdan ylläpidon kalleutta.

Friggesbyn lentokentän aktiiviselta ajalta ei ole valokuvia. Kaikki oli huippusalaista kuten Neuvostoliitossa aina – Leningradin sillatkin. Luovutuksen jälkeen kenttä kuvattiin ilmasta ja sinne tuotiin jo talvella lehdistöä ihmettelemään.

Kiitotien kestopäällystetty, teräsmatoilla peitetty osuus oli 20 x 1 500 metriä. Teräsmatot venäläiset veivät mennessään. Kaikki 37 konepoteroa sijaitsivat kentän länsireunoilla. Viisi oli vielä ilman betonia.

Suomalaiset kuvasivat lentokentän ilmasta heti kun lumet olivat sulaneet vuonna 1956. Konepoterot erottuvat ja kiitoradan kestopäällystetty pohja.­

Vaikka kenttä oli salainen, sen sijainti ei voinut pysyä pimennossa.

Karno Mikkola oli Porkkalan palautuksen aikaan 13-vuotias Porkkalanniemen vastarannalla Ali-Sökössä asuva koululainen. Lintupojat kiikaroivat keväin ja syksyin muuttoa Sökön (Soukka) Kasavuoren kalliolla. ”Jouduimme usein kinasteluun rajavartijoiden kanssa. Tiesimmekin kaikenlaista, muun muassa aivan tarkasti, mihin kohtaan MiG-15:t laskivat ja mistä nousivat”, Mikkola muisteli lintuharrastajien Tringa-lehdessä 1997.

Vapunpäivänä 1956 Mikkola oli mukana ensimmäisessä lintuharrastajien porukassa, joka pääsi – lupapaperien kanssa – retkelle Porkkalaan. ”Koko päivänä ei näkynyt muita ihmisiä.”

Porkkalassa oli raivauspartioita. Pian palasivat evakot ja jälleenrakennus alkoi. Puolustusvoimat olisi halunnut lentokentän jäävän valtiolle. Näin ei käynyt.

Se palautui viljelykseen.

Tämä betonivallitettua lentokonepoteroa metsä ei ole vielä vallannut.­

Suomessa oli kasvanut sukupolvi, jolle Porkkala oli Terra Incongnita, tuntematon maa. Se piti löytää, uudelleen.

Ensimmäisten joukossa Porkkalassa (Friggesbyssä ja Hirfsalassa) alkoivat retkeillä Normaalilyseon luontokerhon Luonto-Seuran oppilaat. Alkoi perinne, joka jatkui pitkälle 1980-luvulle asti.

Kerhon 60-luvun alun puheenjohtaja Yrjö Haila (synt. 1947) asui Tapiolassa, joten länsi oli luonteva suunta. Kun Haila mietti kerholaisille retkikohteita, itselle jo vähän tuttu Porkkala oli helppo valinta.

– Ja olihan siellä jännittävä liikkua. Lähes asumatonta, Haila muistelee.

Usein retki alkoi Porkkalantien Saltfjärdeniltä, mistä oli lyhyt matka lentokentälle. Sen takaa metsän keskeltä löytyi korkea avokallio Södra Riffelbergetillä, jolla alettiin seurata kurkien kevätmuuttoa. Lentokentän keväiset sulamisvedet houkuttelivat mukavasti kahlaajia, kuten tyllejä.

Hailasta tuli Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan professori.

Vaiennut on ainiaaksi pienten suihkukoneiden ulvonta ja vihellys.­

Norssin luontokerhon Luonto-Seuran oppilaat löysivät lentokentän linturetkikohteeksi heti 1960-luvun alussa.­

60-luvun puolivälissä kerhoon liittyivät 1950 syntyneet luokkatoverukset Heikki Henttonen ja Olli Järvinen. Viikonloppuisin tehtiin pitkiä kävelyretkiä, mentiin aamubussilla, palattiin iltabussilla.

– Heinä kasvoi jo lentokentän kestopäällysteen läpi, Henttonen kertoo. Metsässä oli pystyssä venäläisten vartiotorni.

Henttosesta tuli Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen professori, vuonna 1990 kuolleesta ”lapsitähdestä” Järvisestä Helsingin yliopiston eläintieteen professori.

60-luvun lopulla kerholaiset alkoivat yöpyä Riffelbergetillä, jonka laella venäläisten tähystyskopin lautalattia toimi makuulaverina. Merinäköala oli upea. Tai sitten nukuttiin vuoren takarinteen venäläisessä korsussa. Korsuja oli kaksikin. Toiseen kerättiin tyhjät viinipullot.

70-luvun saatossa pullokorsu täyttyi ja majoituskorsu lahosi epäviihtyisäksi. Uudet sukupolvet yöpyivät ”Rymyrotkon” laavulla.

Viikonloput olivat luontoseuralaisille vapauden ja itsenäistymisen valtakunta.

Kohtaamme lentokentän maastossa paikallisen asukkaan.

– Porkkalantiellä liikkuu kahdenlaista väkeä, lentokentän etsijät ovat mietiskeleväisiä ja kyselevät tietä, pöllöjen etsijät istuvat autoissa ikkuna ja suu auki ja kuuntelevat, mies kuvailee elämysturisteja.

 Porkkalantiellä liikkuu kahdenlaista väkeä, lentokentän etsijät ovat mietiskeleväisiä ja kyselevät tietä, pöllöjen etsijät istuvat autoissa ikkuna ja suu auki ja kuuntelevat.

Häntä kulkijat eivät haittaa, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä. Oman kodin vierestä kulkee metsittynyt venäläisten panssari­ura, paaluilla ja kivillä vahvistettu.

Porkkalan sotilastukikohdassa oli lentorykmentin lisäksi panssarirykmentti ja merijalkaväkidivisioona ja saarissa raskaita rannikkotykkejä, joista Mäkiluodon linnakkeen kaksoistykkitornin kantama 42 kilometriä ulottui Helsingin päärautatieasemalle.

Koska Porkkalassa ei ollut valmiina satamia, venäläiset rakensivat sotasataman Upinniemeen ja huoltosataman Båtvikiin. Niitä ei voinut viedä pois, toisin kuin lentokentän teräsmatot.

Sotasatamasta tuli siemenperuna 1956 perustetulle Upinniemen varuskunnalle, jonka rakennuksista osa on venäläisajalta.

Kiitorata kulki pohjoiseen päin. Nyt paikalla näkyy vain lumista peltomaisemaa.­

Soukan Kasavuoren lintupojat eivät olleet ainoita ”vakoojia”.

– Ruotsin sota-arkistosta löytyy tarkkoja tietoja Porkkalan lentotoiminnasta, Carl-Fredrik Geust kertoo. Hän ei tiedä, millä tavalla tiedot on saatu, mutta epäilee lähteeksi Suomen sotilasviranomaisia.

Tarkat päivä- ja tuntikohtaiset havaintoraportit on laatinut Ruotsin Helsingin-suurlähetystön ilmailuasiamies Fredrik Wennberg.

Elettiin kylmää sotaa. Pelättiin pahinta, toivottiin parasta, varauduttiin huonoimpaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?