Tämä on Suomen koronatilanne nyt – katso torstain tiedot - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tämä on Suomen koronatilanne nyt – katso torstain tiedot

Suomessa on todettu torstaina 399 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 148 ihmistä.

21.1. 22:34

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu torstaina 399 uutta tartuntaa ja kuusi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 148 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 26. Yhteensä epidemian alusta Suomessa on todettu kaikkiaan 41 565 koronatartuntaa. Koronakuolemia on nyt yhteensä 638.

Koronavirustartuntojen kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 65 tartuntatapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Tautitilanteessa on nähtävissä voimakasta alueellista vaihtelua. Epidemian leviämisvaiheessa on nyt viisi sairaanhoitopiiriä, ja kiihtymisvaiheessa on 11 aluetta.

THL:n torstaisen tiedon mukaan kaikkiaan noin 78 300 ihmistä Suomessa on saanut tähän mennessä koronavirusrokotteen. Rokotetuista yli 20 000 on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.

Tähän mennessä rokotetuista valtaosa on työikäisiä sosiaali- ja terveydenhuollon ensi linjan työntekijöitä.

Herkästi tarttuvien virusmuunnosten takia THL on antanut uuden suosituksen turvaväleistä. THL suosittelee nyt yli kahden metrin turvaväliä muihin henkilöihin. Lisäksi lähikontakteja tulisi vähentää entisestään.

Kasvomaskia tulisi käyttää julkisissa tiloissa, vaikka yli kahden metrin turvavälin pitäminen onnistuisikin. THL suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikille 12 vuotta täyttäneille.

Vähäisimmistäkin koronavirukseen sopivista oireista ohjeistetaan edelleen hakeutumaan koronatestiin.

Koronamuunnokset leviävät Suomessa

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan Suomessa on todettu yhteensä 86 muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tartuntaa. Tartunnoista 80 on Britannian virusmuunnosta ja 6 Etelä-Afrikasta lähtöisin olevaa muunnosta.

Valtaosa muunnostapauksista liittyy suoraan matkustamiseen.

– Lähinnä Isosta-Britanniasta mutta myös monesta muusta maasta yksittäisenä tai muutamina tapauksina rajatestauksessa tai heti maahantulon jälkeen otetuissa testeissä, hän totesi torstaina tiedotustilaisuudessa.

– Tässä on kuitenkin joitakin jatkotartuntaketjuja, joista tällä hetkellä laajin on sellainen, jossa on noin 30 jatkotartuntaa. Tässä kysymyksessä on nuori aikuinen, joka on palannut ennen joulua Isosta-Britanniasta, eikä näitä karanteeniohjeita ole noudatettu, vaan on kokoonnuttu nuorisoporukalla, ja tämän jälkeen näitä jatkotartuntoja on tosiaan useammassa tartuntasukupolvessa jo tällä hetkellä yhteensä 30.

Muuntuneen koronaviruksen leviämisen estämiseksi ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Britanniaan, Irlantiin ja Etelä-Afrikkaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti.

Massarokotuksiin valmistaudutaan

Kaupungit ja kunnat valmistautuvat parhaillaan koronan massarokotuksiin. Rokotuskeskuksia on rakenteilla ja ajanvarausjärjestelmät ovat valmiustilassa.

Esimerkiksi Helsinki avaa ensi viikolla koronarokotuksia varten sähköisen ajanvarausjärjestelmän. Rokotusajan voi varata netin lisäksi puhelimitse. Puhelinajanvarauksessa on käytössä takaisinsoittopalvelu.

Vapaita aikoja on tarjolla sen verran kuin rokotteita on saatavilla.

Helsinki suunnittelee aloittavansa iäkkäimpien helsinkiläisten rokottamiset helmikuun alussa. THL:n ohjeiden mukaan ensimmäisessä rokotettavien ryhmässä ovat yli 80-vuotiaat.

Helsinki on keskittänyt rokottamiset muutamaan rokotuspaikkaan, joita on eri puolilla kaupunkia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?