Professori huolestui suomalaisesta rokote­keskustelusta ja varoittaa uhasta: ”Ensimmäistä kertaa minulla on sellainen olo” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Professori huolestui suomalaisesta rokote­keskustelusta ja varoittaa uhasta: ”Ensimmäistä kertaa minulla on sellainen olo”

Pahimmassa tapauksessa laumasuojan puuttuminen voisi johtaa tuhansien suomalaisen ennenaikaiseen kuolemaan, lääketieteen professori Juhani Knuuti arvioi Ilta-Sanomille.

19.1. 6:32

Lääketieteen professori Juhani Knuuti otti sunnuntaina Turun Sanomien blogissaan kantaa kotimaiseen rokotekeskusteluun. Samalla kun terveydenhuollon ammattilaiset pyrkivät katkaisemaan epidemian rokotteen mahdollistamalla laumasuojalla, on rokotevastaisia asenteita hänen nähdäkseen liikkeellä enemmän kuin milloinkaan aiemmin.

– Ensimmäistä kertaa minulla on sellainen olo, että tällaisella rokotusvastustuksella voi olla merkittävä vaikutus yhteiskunnan toimintaan, Knuuti kommentoi maanantai-iltana Ilta-Sanomille.

– Kieltäytyjien määrä saattaa olla jopa 20 prosenttia ja sen jälkeen on toinen mokoma, joka on hyvinkin kriittinen. Toivon kuitenkin, että nyt epäröivät myöhemmin vakuuttuvat, ettei rokotteista tulekaan mitään vakavia haittavaikutuksia ja että he ottavat rokotteen.

Mikäli puolet tai edes kolmannes Suomen väestöstä kieltäytyisi rokotteesta, voisi riittävä laumasuoja jäädä Knuutin mukaan saamatta. Pahimmassa tapauksessa infektion saisi merkittävä osa väestöstä, mikä voisi johtaa tuhansien suomalaisen ennenaikaiseen kuolemaan.

Knuuti pelkää, että covid-19-rokotteisiin liitetään samoja väärinkäsityksiä, joita on aiemmin kuultu keskustelussa papilloomavirus- eli HPV-rokotteisista.

Osa keskustelijoista on yhdistänyt HPV-rokotteen nuorten naisten väsymys- ja kipuoireisiin. Knuuti huomauttaa, että kuvatut oireet ovat viiteryhmän sisällä yleisiä rokotteesta riippumatta. Tutkimuksissa rokotetuilla ja rokottamattomilla henkilöillä ei olla havaittu ilmaantuvuuseroja.

– On ilmiselvää, että kun rokotetaan paljon nuoria tyttöjä, osalla heistä tulee tällaisia sairauksia. Vaikka sitä sattuukin siinä ikäryhmässä, se ei välttämättä johdu ollenkaan rokotteesta.

Professori Juhani Knuuti on seurannut suomalaista rokotekeskustelua huolestuneissa tunnelmissa.­

Knuuti kertoo pitävänsä ymmärrettävänä, että vastikään ja kiireellä markkinoille saapuneet rokotteet herättävät ihmisissä epäilyksiä. Ripeä valmistusprosessi ei hänen mukaansa kuitenkaan kieli tiedemiesten huolimattomuudesta. Tutkimuksia on vauhdittanut pandemian vuoksi poikkeuksellisen runsas potilasmäärä.

– Jos tautia ei saa kukaan, ei voida selvittää, toimiiko sitä vastaan kehitetty rokote. Nyt kun tautia on ollut paljon, on ollut mahdollista tehdä paljon tutkimuksia. Vaikka aikajana on lyhyt, yhtään oikaisua vaatimusten suhteen ei ole tehty.

Voisivatko rokotekriittiset asenteet selittyä osittain taannoisilla sikainfluenssarokotteilla, joiden yhteydessä puhjenneet autoimmuunisairaudet järkyttivät maailmaa? Knuutin mukaan trauma huokuu keskustelusta voimakkaasti.

– Tämä tapaus oli valitettava varoitussignaali, jonka jälkeen ollaan oltu huomattavasti tarkempia. Toisaalta sekin rokote pelasti lopulta enemmän henkiä ja hyödyt olivat suuremmat kuin haitat.

Lisääntynyt varovaisuus on Knuutin mukaan näkynyt esimerkiksi EU:ssa, jossa lääkevalvontaviranomainen EMA ei myöntänyt koronarokotteille myyntilupaa yhtä nopeasti kuin vaikkapa Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen rokotevastaisuus on joka tapauksessa matalalla tasolla, Knuuti kertoo. Aiemmin ilmiö on näkynyt muun muassa matalissa tuhkarokkotartunnoissa sekä influenssarokotteiden vähäisessä vastustuksessa. Suomesta poiketen tuhkarokkoa esiintyy edelleen tasaisin väliajoin vaikkapa Ranskassa, Puolassa ja Italiassa ja Espanjassa.

– Kyllä me Suomessa olemme edelleen pääosin rationaalisia ja fiksuja ihmisiä, eikä rokotevastustus ole vielä näkynyt konkreettisesti, Knuuti sanoo.

Vaikeasta epidemiatilanteesta kärsivissä maissa koronakuolemat ovat alkaneet Knuutin mukaan jo selvästi näkyä yli 50-vuotiaiden kokonaiskuolleisuudessa. Maiden joukossa ovat esimerkiksi Ruotsi, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Espanja ja Yhdysvallat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?