Kaustisella yksi ihminen kuoli tulipalossa, yksi loukkaantui vakavasti – palon sammutus kestää aamuun asti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kaustisella yksi ihminen kuoli tulipalossa, yksi loukkaantui vakavasti – palon sammutus kestää aamuun asti

Omakotitalo tuhoutuu palossa täysin.

15.1. 23:38 | Päivitetty 16.1. 2:06

Yksi ihminen on kuollut perjantai-iltana syttyneessä omakotitalon tulipalossa Keski-Pohjanmaalla Kaustisella, vahvistaa pelastuslaitos.

– Raunioista on löytynyt yksi henkilö menehtyneenä, kertoi päivystävä palomestari Joonas Nuolioja lauantaina aamuyöllä.

Pohjanmaan poliisi kertoi perjantaina hieman ennen puoltayötä Twitterissä, että yhden ihmisen epäillään kuolleen palossa.

Lisäksi palossa loukkaantui vakavasti talossa ollut iäkäs mies, Nuolioja kertoo. Miestä auttamaan tullut sivullinen loukkaantui Nuoliojan mukaan lievästi.

Palomestarin mukaan talossa ei tiettävästi ollut onnettomuushetkellä muita ihmisiä. Palossa kuollutta henkilöä ei ole vielä pystytty tunnistamaan.

Talo paloi ilmiliekeissä pelastuslaitoksen tullessa paikalle, eikä siitä jää sammutus- ja raivaustöiden jälkeen mitään jäljelle.

– Talo on kokenut täystuhon, se paloi jo erittäin rajusti silloin kun ensimmäinen yksikkö tuli kohteeseen, Nuolioja kertoi.

Jälkisammutustyöt jatkunevat aamuun asti.

Pelastuslaitos sai tiedon tulipalosta hieman iltayhdeksän jälkeen perjantaina.

Tietoa palon syttymissyystä ei ole. Poliisi kertoo Twitterissä, että palonsyyntutkinta käynnistetään sammutustöiden päätyttyä poliisin ja pelastuslaitoksen yhteistyönä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?