Tapio Sadeojan kolumni: Näin Suomi voi vielä pelastaa keväänsä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tapio Sadeojan kolumni: Näin Suomi voi vielä pelastaa keväänsä

Maailmalla on havaittu, että normaalit rajoitustoimet eivät räjähdysmäisen nopeasti leviävään virusmuunnokseen pure, kirjoittaa Tapio Sadeoja.

13.1. 7:15

Joulukuun puolivälissä Irlannin koronatilanne oli Euroopan parhaimpia, Suomen tasoa. Nyt, muutamaa viikkoa myöhemmin, maan tilanne on tartuttavuusluvulla mitattuna Euroopan heikoin. Suomi ei ole Irlanti, mutta äärimmäisen helposti tarttuva virusmuunnos on jo täälläkin.

Suomalaisten kevään kohtalo on kiinni kahdesta asiasta: virusmuunnoksen pysäyttämisestä ja rokoteohjelman nopeuttamisesta.

Asiantuntijoiden mukaan Irlannin katastrofaaliseen tilanteeseen johti paitsi virusmuunnos myös päätös hellittää rajoituksia jouluksi. Varmasti lähes jokainen suomalainenkin toivoo, että koronarajoituksia päästään jo löysäämään. Valitettavasti korona näyttää päättäneen toisin ja talvesta tulee vielä yksi – toivottavasti tällä erää viimeinen – koko kansakunnan yhteinen taistelu koronaa vastaan.

Britanniassa ensimmäisenä roihahtanut koronaviruksen muunnos on osoittautunut painajaismaisen herkäksi tarttumaan ja sen leviämisen estäminen äärimmäisen vaikeaksi. Normaalit rajoitustoimet eivät siihen pure, eivätkä monet kovemmatkaan. Tämä on todettu muun muassa Tanskassa ja monissa muissa Euroopan maissa.

Suomessa viranomaiset ovat useasti sanoneet, ettei muunnos ole sen vaarallisempi kuin tavallinenkaan koronavirus. Ei, yksilötasolla se ei sitä olekaan, mutta huomattavasti helpomman tartuttavuuden vuoksi se leviää räjähdysmäistä tahtia, mikä tarkoittaa enemmän tartuntoja, enemmän potilaita sairaaloissa ja teho-osastoilla – ja enemmän kuolleita.

Virusmuunnos on jo Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) virallisten tilastojen mukaan tapauksia oli maanantaihin mennessä löytynyt 49, mutta HUS:in diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen uskoo, että tartuntoja on todellisuudessa jo satoja.

Ihanteellisessa maailmassa virus olisi pysäytetty rajoille, mutta tuskin on mikään yllätys, että se homma jäi viranomaisilta puolitiehen. Helsinki-Vantaalla on ollut vähän yritystä, mutta satamat ja maarajat niin Venäjälle kuin Ruotsiinkin vuotavat kuin seulat. Maahantulijoiden testauksesta, saati uskottavista karanteeneista, ei ole tietoakaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kirjoitti maanantaina, että ”lyhyt itsekurin kuuri on parempi kuin jättää taudille mahdollisuutta tulla kurittamaan taloutta tai terveyttä”. Samoilla linjoilla ovat olleet muun muassa Nobel-palkittu taloustieteilijä Bengt Holmström ja entinen valtiosihteeri Martti Hetemäki sekä lukuisista huippututkijoista koostuva Eroon koronasta -ryhmä mukaanluettuna Husin Lasse Lehtosella. Heillä kaikilla on yhteinen näkemys, että terveys ja talous kulkevat käsi kädessä.

Käytännössä kyse on enemmän tai vähemmän viruksen tukahduttamisesta ennakoivin, nykyisiä tiukempien ja toivottavasti lyhytkestoisin rajoitustoimin, joilla painetaan tartunnat mahdollisimman alas. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, ettei muuta vaihtoehtoa ole, sillä muuten virusmuunnos pyyhkäisee Suomen yli muutamassa kuukaudessa. Muunnos on arvioiden mukaan vallitseva virustyyppi Tanskassa jo helmikuussa ja Lehtosen mukaan Suomi seuraa Tanskaa noin kuukauden perässä.

Valtioneuvoston on keskiviikkona määrä päättää mahdollisista uusista rajoitustoimista muunnoksen pysäyttämiseksi. Mitä ne ovat, on toistaiseksi arvoitus, sillä THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen sanoi tiistain Helsingin Sanomissa, että ”tällä hetkellä ei ole varmaa tietoa mitä kannattaa tehdä ja mitä ei”.

Liittokansleri Angela Merkel on sanonut, että koronaviruksen brittimuunnos pilaa Euroopan kevään. Saksassa yhteiskunnan tiukat rajoitustoimet jatkuvat ainakin huhtikuuhun saakka, todennäköisesti pidemmällekin.

Suomella on – ehkä – vielä mahdollisuus pelastaa keväänsä, mutta se edellyttää muunnoksen etenemisen pysäyttämistä tai ainakin erittäin merkittävää hidastamista.

Tuskin koskaan on rokottamisella ollut niin kiire kuin nyt. Rokote ei ehdi pysäyttämään virusmuunnoksen tai -muunnosten ensimmäistä aaltoa, mutta loppukevään tuskaa se voi helpottaa merkittävästi.

Kunnianhimon taso tosin pitää THL:llä olla rokoteohjelman läpiviemisessä ihan toista kuin nyt. Suotavaa olisi, ettei tehtäisi niin kuin aina ennenkin.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien entinen vastaava päätoimittaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?