Helsinki, lumen kaupunki. Nyt sitä on tarjolla monen mustan vuoden jälkeen.
Ja lisää on tulossa, kysymys kuuluu paljonko otetaan lisää?
– Näin paljon, Matilda Häggman 8, näyttää rukkasellaan, joka keikkuu metrin korkeudella pulkkamäen harjalla Koffinpuistossa.
Jos ei nyt ihan metriä, niin 30–50 senttiä ainakin on luvattu näiden nykyisten päälle. Aikuisten sääihmisten kielellä se on poikkeuksellisen paljon, lapsen kokemusmaailmassa ihan normaalia, jopa suotavaa.
– Näin paljon, Matilda Häggman (kesk.) näyttää, miten paljon lunta saisi hänen mielestään vielä tulla. Lina (vas.) ja Anna Häggmania (oik.) naurattaa.
Pelastuslaitos varoittelee, vanhemmat siunailevat, vaan leutojen talvien varjossa varttunut polvi ottaa lumesta tilaisuuden tultua kaiken irti. Lunta, tuota talven välttämätöntä rakennusmateriaalia, suorastaan revitään irti maasta Johanneksenpuistossa Helsingin Ullanlinnassa. Siitä syntyy pysyvää ja konkreettista, muutakin kuin muistoja.
– Tämä on lumiukko Kimmo, neljä reipasta ystävystä Norssin 9. luokalta esittää ylpeänä koulun puistoon kohonnutta lumiukkoa.
On lumesta topakka nenä, valloittava hymy ja risuista maailmaa syleilevät käsivarret täynnä nuoren lumiukon elämäniloa.
Nelikko karkasi lumiukon tekoon heti, kun ranskan tunti oli kello 16 päättynyt.
Ranska ei ole latinaa, mutta sanonta Nomen est omen (Nimi on enne) on seurueen pojille Pyryille tuttu. Jotta nuoret miehet eivät mene sekaisin, toinen heistä on Pyry P ja toinen Pyry J. Siis kaksi Pyryä saman lumiukon ympärillä, se ei voi olla sattumaa. Kohta täytyy pyryttää.
– Joo, kyllä tästä on kuultu, pojat naurahtavat.
Eikä ennustetut uudet pyryt haittaa seurueen tyttöjäkään.
– Se on aivan mahtavaa, lisää vaan lunta, Aljona ja Elle, 15, hihkaisevat.
Norssin 9- luokkalaiset Elle, Aljona, Pyry J. ja Pyry P. rakensivat Kimmo-lumiukon koulunsa eteen heti, kun ranskan tunti oli ohi.
Mutta mikä on lumiukko ranskaksi?
– Hmm... Sitä pitää vähän miettiä.
Onko lumesta tehty ukko ollut koulua vastapäätä niin harvinainen vieras, että ranskan kielen lehtori ei ole substantiivia nuorille katsonut tarpeelliseksi opettaa.
– Se täytyy olla bonnhomme de niege, nuoret päättelevät, hyvä lumen mies.
Vastauksen kuulee ehkä huomenna koulussa, terveisiä vaan opettajalle.
Pyry P on aloittanut hiihtokauden mökillä Taipalsaarella, mutta kotikulmilla suksille ei ole päässyt. Lumesta on iloa myös välillisesti.
– On ihanaa, kun tulee valoisaa, Aljona sanoo.
Kaivopuistosta kuuluu kirkumista. Lumi on nuoskaa, se narskuu jalan alla ja kiillottuu mäessä mitä parhaaksi liukualustaksi. Jalkamies on kitkanpuutteessa vaikeuksissa, mutta pulkkamäessä meno on erittäin vauhdikasta.
– Saa tulla lunta lisää, se on kivaa, sisarukset Olivia, 12, ja Sofia, 14, tuumivat mäen harjalla.
Sofian ystävä Nella on myös mukana laskemassa.
– Taitaa olla viides kerta tässä mäessä, porukka ynnäilee.
Sisarukset Olivia ja Sofia sekä ystävä Nella ottivat liukkaasta pulkkamäestä riemun irti Ullanlinnanmäellä Helsingin Kaivopuistossa.
Ilta on pimentynyt, mutta laskeminen ei vielä lopu.
– Tämä on niin ihanaa!
Mikä on suosikkivuodenaika?
– Talvi tietysti, kajahtaa yhdestä suusta.
Onko talvessa sitten mitään ikävää?
Kolmikko aprikoi hetken. Juuri nyt korkealta pulkkamäen harjalta laskuun lähtiessä talvesta ei tahdo löytyä mitään moitittavaa.
Ehkä kohteliaisuudesta, kun kysytään tulee yksi vastaus:
– Loska, se on huonoa talvessa.
Sitäkään ei ole ihan heti luvassa. Kun tiistaina alkavat mahtavat lumisateet joskus torstain maissa ennusteen hellittävät, alkaa pakkanen puhua. Maan eteläosia myöten tuntuvasti pakkaselle painuvat kelit lupaavat talvelle ja Kimmo-lumiukolle pitkää ikää.
Anna Häggman ja tyttäret Lina ja Matilda pulkkailivat Koffin puistossa Helsingissä. Linan mielestä lunta saisi tulla vielä metri lisää.
Takaisin mäkeen. Koffin puistossa Matilda Häggman ja äiti ovat järjestäneet yllätyksen nuorimmalle Liinalle, 6-vuotta.
– Päätimme yllättää Liinan ja tulla suoraan päiväkodista laskemaan mäkeä, Anna Häggman kertoo.
Mäkeä on päästy laskemaan Koffin puistossa nyt viikon päivät, kiitos perinteisten talvisäiden. Kyllästymisen merkkejä ei näy.
– Joka päivä pari tuntia on mennyt pulkkamäessä, Anna Häggman kertoo.
Lumen kanssa voi touhuta muutakin, vaikka omassa pihassa.
– Me tehtiin oma talo lumesta, Matilda kertoo ylpeänä.
Se on kaksio ja muodoltaan pyöreä. Olohuone ja keittiö, jossa voi tehdä ruokaa.
– Me tehtiin lumilasagnea, lumipastaa ja lumilettuja, tytöt luettelevat sesongin suosituimmat lumiherkut.
Mikä mahtaa olla paras vuodenaika?
– Talvi on paras vuodenaika, sisarukset vastaavat.
Muita vastauksia ei tähän puistogallupiin lumisessa Helsingissä tällä erää mahtunut.
Missä vaiheessa lunta rakastavista lapsista tulee lunta vihaavia aikuisia? Vai onkohan se lumetulon siunailu sittenkin aikuisen opittua sääpuhetta, jonka takana paatuneinkin aikuinen salaa tykkää lumesta, edes ihan vähän? Sen lähipäivät näyttävät, kun pyry iskee.