Husin diagnostiikkajohtaja: Britannian korona­muunnos tulee leviämään laajasti Suomessakin

Husin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan Britannian koronavirusmuunnos menee vanhan edelle Tanskassa helmikuun aikana. Myös Suomessa kilpaillaan aikaa vastaan rokotusten kanssa.

Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan Britanniasta tullut koronavirusmuunnos leviää myös Suomen sisällä.

11.1.2021 0:10

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kirjoittaa Uuden Suomen blogikirjoituksessaan Britannian koronavirusmuunnoksen vaikutuksista Suomeen ja muihin Pohjoismaihin.

Lehtonen kirjoittaa uskovansa, että Britannian koronavirusmuunnos tulee leviämään kevään aikana myös Suomen sisällä.

Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 17 muuntunutta koronavirustartuntaa, THL kertoi torstaina. Näistä 16 on Britannian virusmuunnosta, jotka on todettu Britanniasta 7–20. joulukuuta tulleilta tai heidän lähikontakteiltaan. Yhdellä henkilöllä on todettu Etelä-Afrikan koronamuunnosta. Lisäksi 14:llä Britanniasta matkustaneella tai heidän lähikontaktillaan on todettu positiivinen koronalöydös, mutta viruskanta vielä tutkittavana.

Tartunnat on todettu pääosin Etelä-Suomessa ja tartunnan saaneet ovat jo pääosin parantuneet.

– Infektiolääkärit arvioivat kuitenkin, että tapausten todellinen määrä on jo joitain satoja tapauksia, Lehtonen kirjoittaa.

Britannian virusmuunnos vaikuttaisi tämänhetkisen tiedon mukaan selvästi aikaisempaa nopeammin leviävältä.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomeen ostettu koronarokote tehoaa riittävästi myös Britanniassa leviävään koronamuunnokseen.

Lehtonen kirjoittaa käynnissä olevan kilpailun rokottamisen ja uuden muunnoksen leviämisen välillä.

– Oman arvioni mukaan olemme B117-virusmuunnoksen tartuntatilanteessa ehkä noin kuukauden jäljessä Tanskasta.

Lehtosen mukaan olisi aiheellista jatkaa rajoitustoimia sekä tiukentaa niitä entisestään, jotta aikaisempaa tarttuvampi virusmuunnos saadaan Suomessa pidetyksi kurissa, tai nopeuttaa väestön rokotuksia niin, että ne toteutuisivat vähintään samaan tahtiin kuin mitä Tanska suunnittelee.

Tankassa rokotustahti on ollut suhteessa väkilukuun nähden tehokkainta.

Perjantaina Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoi laajentavansa koronavirusmuunnosten takia säädettyä matkustajalentojen keskeytystä.

Lentojen keskeytys Britanniasta Suomeen jatkuu viikolla 18. tammikuuta asti. Lisäksi keskeytykset laajenevat koskemaan Irlantia ja Etelä-Afrikkaa 11.–18. tammikuuta väliseksi ajaksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?