Suosikkimeteorologi: Etelään tupruttaa lunta jopa 40 senttiä – hyytävä ilmamassa pudottaa lämpötilaa kymmeniä asteita - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suosikkimeteorologi: Etelään tupruttaa lunta jopa 40 senttiä – hyytävä ilmamassa pudottaa lämpötilaa kymmeniä asteita

Tulevan viikonlopun jälkeen alkavat lumipyryt, jotka kestävät keskiviikkoon. Sen jälkeen pakkanen kiristyy paikoin jopa 30 asteeseen.

Suomeen sataa alkuviikosta paljon lunta.­

8.1. 16:27

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Anniina Valtonen ennustaa Twitterissä, että Suomeen on luvassa sunnuntain ja keskiviikon välissä valtavan paljon lunta.

– Keskiviikkoon mennessä lunta sataa eniten maan eteläosaan, paikoin jopa liki 40 cm, Ilmatieteen laitoksella työskentelevä Valtonen kirjoittaa.

Forecan meteorologi Ilkka Alanko lupailee myös lunta, mutta ei aivan yhtä paljon.

– Potentiaalia hyville lumikertymille on kiistatta olemassa etelärannikon maakunnissa. Ihan puoleen metriin ei ennusteiden mukaan päästä, mutta noin 30 senttiä tai kenties vähän ylikin voi sataa koko etelärannikon matkalle, Alanko sanoo ja muistuttaa, että ennusteiden epävarmuus on vielä huomattava.

Alangon mukaan lunta sataa enimmäkseen öisin sunnuntaista keskiviikkoon. Sakein lumipyry osuu näillä näkymin maanantain ja tiistain väliselle yölle.

– Tiet ovat varmaan aamuisin huonossa kunnossa ja ajokeli heikko, Alanko sanoo.

Alangon mukaan suurimmat lumikertymät satavat alkuviikolla nimenomaan maan eteläosiin. Lumipyryt kuitenkin liikkuvat muuallekin Suomeen.

– Runsaiten lunta sataa Salpausselän eteläpuolella. Keski-Suomeenkin näyttäisi tulevan sellainen 10–15 senttiä, eniten sielläkin pyryttää maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Alkuviikolla on siis syytä varautua lumisiin olosuhteisiin varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa.

Loppuviikkoa kohti sää selkenee, ja pakkanen kiristyy.

Anniina Valtosen mukaan pakkasta voi olla jopa 30 astetta. Alangon mukaan kovimmat pakkaset ajoittuvat näillä näkymin ”perjantain tienoolle”.

– Etelä-Suomeenkin näyttäisi tulevan 20 asteen pakkasia perjantaiyölle. Eikä se siitä miksikään muutu päivälläkään, jos sää pysyy selkeänä, Alanko sanoo.

Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa on Alangon mukaan vieläkin kylmempää.

– Jopa 30 astetta. Ja Lapissakin ainakin käydään yli kolmenkymmenen pakkasasteen.

Keskiviikkona ja torstainakin jo pakastaa, mutta näillä näkymin pakkanen on kuitenkin leudompi.

– Kokonaisuutta kun katsoo, niin perjantain tienoo on kylmin. Sen jälkeen keli alkaa vaihdella, eikä välttämättä koko ajan ole kovia pakkasia.

Tulevana viikonloppuna, ennen lumipyryjä ja pakkasia, koko maassa on ”normaalimpi” talvikeli.

– Lauantaina on kylmä ilmamassa koko maan ympärillä. Pakkanen kiristyy lauantaina myös etelässä noin viiteen–kymmeneen asteeseen. Keski- ja Pohjois-Suomessa pakkasta on 10–20 astetta, paikoitellen kylmempääkin, Alanko kertoo.

Sunnuntaina lumisadealue työntyy Suomen etelä- ja länsiosiin.

– Maan itäosasta Lappiin sää näyttäisi sen sijaan pysyvän poutaisena. Itä- ja Pohjois-Suomessa pakkasta voi olla jopa 15–30 astetta. Lounaisrannikolla lämpötila voi nousta jopa nollan tienoille.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?