Keuhkolääkäriltä positiivinen arvio korona­epidemian hiipumisesta Suomessa: ”Tuo on ihan realististakin”

Husin keuhkolääkärin Marjukka Myllärniemen mukaan koronavirus on kukistettavissa kesään mennessä, jos Suomeen saadaan riittävästi rokotteita.

2.1.2021 6:20

Husin keuhkolääkäri ja Helsingin yliopiston keuhkosairauksien professori Marjukka Myllärniemi toi paljon positiivisuutta synkkään korona-aikaan heti uuden vuoden kunniaksi.

Myllärniemi kirjoitti perjantaina Twitterissä ”omana optimistisena mutta ihan realistisena veikkauksena”, että parin kuukauden kuluttua Suomessa on jo miljoonas rokote annettu.

– Ja rajoitusten avulla epidemia alkaa maaliskuussa hiipua, Myllärniemi jatkoi.

Myllärniemi painotti Ilta-Sanomille, että kyseessä oli puhdas arvaus.

– Jos kaikki menee hyvin ja jos rokotteita saadaan Suomeen paljon, tuo on ihan realististakin. Ei ole ollenkaan mahdotonta, että saataisiin riskiryhmät rokotettua maaliskuuhun mennessä. Auttaisi jo paljon, jos saataisiin siihen mennessä riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat rokotettua, Myllärniemi sanoi puhelimitse.

Myllärniemi kuitenkin korostaa, että Suomi on täysin EU:n yhteishankintajärjestelmän armoilla. Suomi ei pysty omaehtoisesti kiirehtimään rokotuksia tai hoputtamaan rokotetoimituksia. Ne tulevat yhteishankintamekanismin kautta sitä tahtia kuin tulevat.

Keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi sanoo, että sekin auttaa epidemiatilanteeseen jo paljon, kun riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat saadaan rokotettua.

Myllärniemi ei usko, että epidemia alkaa automaattisesti hellittää kevään koittaessa – etenkin, jos Britanniassa riehuva paljon herkemmin tarttuva uusi virusvariantti leviää Suomeen.

– Jonkinlaista kausivaihtelua varmasti on, mutta jos uusi variantti pääsee Suomeen, niin sitten olemme lirissä. Jos tiukkoja rajoituksia jatketaan, sillä saamme voitettua aikaa. Kunhan vain rokotteita tulisi riittävästi, Myllärniemi mietti.

Myös Myllärniemi tiedostaa, että koronaviruksen kukistamisen avainasemassa on AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston kehittelemä rokote, jota on lääketehtaan ilmoituksen mukaan varastoissa kymmeniä miljoonia annoksia odottamassa Euroopan lääkeviraston EMAn ja Euroopan komission myyntilupaa.

– Just niin se on, siitä se on kiinni. Pfizerin ja Modernan toimittamat rokote-erät eivät yksin riitä.

Ruotsin koronavirusrokoteohjelmasta vastaava Richard Bergström sanoi perjantaina Ruotsin yleisradioyhtiölle SVT:lle, että kun AstraZenecan rokote saa myyntiluvan ja kun rokotetta alkaa tulla runsaasti tarjolle, koko Ruotsin aikuisväestö voi olla rokotettu juhannukseen mennessä.

Ihannetapauksessa elämä voisi jo ensi kesänä alkaa palailla normaaleihin uomiinsa – jos vain rokotteita saadaan Suomeen riittävästi.

Myllärniemi ei pidä mahdottomana, etteikö Suomessa voisi olla samoin.

– Se on tietysti sellainen tilanne, jota kaikki toivovat. Ei se mahdotonta ole, jos vain rokotetoimituksia tulee riittävästi. Sen jälkeen ei menisikään kovin kauan, kun immuniteetti alkaisi kehittyä. Ei auta kuin toivoa, että rokotetta saataisiin Suomeen paljon, Myllärniemi sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?