Raoilla on väliä!
Ei ole yhdentekevää, onko rako sentin tai viisi senttiä.
Ja nyt ei puhuta turvaväleistä, kerrankin.
– Se on aina hämmästyttänyt minua, että vaikka kyseessä on itsestään selvyys, sitä ei ajatella sen tarkemmin, sanoo Alpo Hassinen, eläkkeellä oleva ilomantsilainen metsätalousinsinööri.
Määrämittainen rako, jolloin yksi tuohenpala riittää sytykkeeksi.
Alpo löysi ihanteellisen raon kokeilemalla. Eläkkeellä on aikaa.
– Kolmen–neljän sentin rako on paras.
Väljempi rako vaatii enemmän – usein hankalasti löytyviä tai syntyviä – sytykkeitä, ahtaampi ei syty, vaan tukahtuu.
Niinpä 3–4 senttiä on optimaalinen leveys.
Alkuun päästään, kun muistaa vanhat sanonnat ”kaksin aina kaunihimpi” ja ”ei puu yksin pala” tai kuten Hassinen tiivistää:
– Jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin, mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?
Tarvitaan siis kaksi puuta, klapia tai vaikka halkoa, sinänsä koolla ei ole merkitystä.
Kun ne palavat, kohta palavat muutkin puut.
Kas näin.
Vaikka suurin osa suomalaisista saa saunan pesän tai takkatulen syttymään ja moni onnistuu ulkona nuotionkin kanssa, yllättävän usein touhu menee sähläämiseksi ja vaatii useita yrityksiä.
Oma kärsimättömyys tai mahdollinen ympäriltä kohdistuva sosiaalinen paine (neuvominen, nälviminen) eivät helpota tehtävää.
Silloin auttaa, kun pitää mielessä Hassisen löytämän ihanneraon: 3–4 senttiä.
Yksinkertaista, kun muistaa: pystyrako, 3–4 senttiä leveä.
Ja sen, että raon pitää olla pystysuunnassa, mikä ei tarkoita, että puiden pitäisi seistä pystyssä. Eivätkä ne seisokaan, jos kyse on saunan pesästä tai uunista.
Riittää, että rako on pystysuuntainen.
Sitten tarvitaan enää sytyke.
Toimii karuissakin olosuhteissa, kun vain rako on oikea.
Kun rako on oikea, männylle ja kuuselle riittää yksi tuohenpala, viisi kertaa kymmenen -senttinen ei-aivan-ohut käppyrä.
Tai vähän lastua.
Puut voi asettaa myös siten, että ne koskettavat toisiaan takapäistään, kunhan sytytyspään rako on oikean levyinen.
Kun tuli palaa raon seinämissä, seinämät lämmittävät toisiaan ja kohta on valkea valmis: tuli elää ja liekit leviävät.
Samat perusasiat tässäkin.
Karheita havupuita kiinteämpi koivu voi Hassisen kokemuksen mukaan vaatia hiukan pitempään palavan sytykkeen kuin yhden tuohen.
Esimerkiksi kaksi tuohta.
Samoin, jos sytytetään ulkona nuotiota, jonka puut ovat kylmiä ja kosteita.
Kaikki alkaa kuitenkin raosta. Kun rako on kunnossa, ei tarvita ylen määrin sytykkeitä, joiden löytäminen tai veistäminen (kiehinen) ei aina ole helppoa.
Eikä aina huvita, kun on kiire saunaan.
– Kaikki sanovat, että noinhan on aina tehty, Hassinen naurahtaa.
– Niin onkin, mutta jostain syystä kukaan ei ole puhunut selväsanaisesti tuosta 3–4 sentin pystysuuntaisesta raosta.
Toki ihanteellinen rako syntyy usein vahingossa, kun puita ladotaan ristikkäin kiehisten tai muiden sytykkeiden päälle.
Mutta jos ja kun vaikeudet alkavat, auttaa kun tietää, mihin pitää kiinnittää huomiota.
Rakoon.
Vinkit pätevät myös jätkänkynttilään ja rakovalkeaan.
Jätkänkynttilän yläosan raot pitää leventää, moottorisahan terän alkuperäinen leveys ei riitä.
Jätkänkynttilä ei tahdo syttyä, ellei siihen vedä moottorisahalla riittävän leveitä rakoja.
Kas näin.
Rakovalkea taas on tunnetusti työläs sytytettävä. Silloin auttaa, jos tekee alkusytytyksen pystyraon kanssa, ja kääntää valkean vaakarakoiseksi vasta, kun se on palaa kunnolla.