Al-Holista kotiutuneet naiset ovat voineet syyllistyä useisiin rikoksiin – ”Syytä selvittää kaikilta osin” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Al-Holista kotiutuneet naiset ovat voineet syyllistyä useisiin rikoksiin – ”Syytä selvittää kaikilta osin”

Mahdollisia rikosnimikkeitä voivat olla esim. seksuaalinen hyväksikäyttö, vamman tuottaminen, pahoinpitely tai vapaudenriisto.

22.12.2020 15:01

Keskusrikospoliisi aloittaa esiselvityksen viime sunnuntaina Koillis-Syyriasta al-Holin pakolaisleiriltä kotiutetuista Suomen kansalaisista, onko jotakuta heistä syytä epäillä rikollisesta toiminnasta. Jos riittävä epäily tai näyttö saadaan, valtakunnansyyttäjänvirasto tekee päätöksen esitutkinnan aloittamisesta.

Ulkoministeriö kotiutti Koillis-Syyriasta viime sunnuntaina kaksi perhettä, yhteensä kaksi naista ja kuusi lasta.

Voiko pelkkä oman alaikäisen lapsen vieminen vuosikausiksi julman ja brutaalin terrorijärjestön keskelle ja altistaminen hengenvaaraan ja mahdolliseen kuolemaan täyttää rikoksen tunnusmerkistön?

Suomessa on aika ajoin langetettu tuomioita esimerkiksi siitä, jos vanhemmat ovat jättäneet pienet lapset yöksi yksin kotiin lähdettyään ravintolaan juhlimaan.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että alaikäisten huollettavien vieminen vuosikausiksi konfliktialueelle keskelle kärsimystä, pelkoa ja epävarmuutta olisi tekona paljon vakavampi.

Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen löytää pikaisella pohdinnalla useita mahdollisia rikosnimikkeitä.

Vakavin mahdollisista rikosnimikkeistä voi Tolvasen mielestä olla seksuaalinen hyväksikäyttö tai ainakin avunanto seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sillä tietojen mukaan toinen kotiutetuista naisista salli 13-vuotiaan tyttärensä mennä Syyriassa naimisiin.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen näki, että usean rikosnimikkeen kriteerit voivat täyttyä ja että ne kaikki on syytä tutkia tarkasti.­

– Minusta tämä kohta täyttyy kirkkaasti. Jos Suomessa joku menee avioliiton kaltaiseen suhteeseen 13-vuotiaan kanssa, tuomio tulisi ihan varmasti. Avioliitto on kuitenkin seksuaalinen suhde, tuskin platonisesta avioliitosta on ollut kyse, Tolvanen miettii.

– Suomessa seksuaalisen kanssakäymisen ikäraja on 16 vuotta. Vaikka teko tapahtuisi ulkomailla, mutta jos suomalainen on kohteena, Suomen laki pätee, Tolvanen sanoo.

Muita mahdollisia rikosnimikkeitä voisivat Tolvasen mukaan olla vamman tuottaminen, pahoinpitely ja vapaudenriisto.

– Vamman tuottamisesta tai pahoinpitelystä voi olla kyse, jos lapselle aiheutetaan lääketieteellisesti todennettavissa oleva fyysinen tai henkinen vamma tai jos lapsi on altistettu väkivallalle tai jos lapsella ei ole mahdollisuuksia saada perusedellytyksiään tyydytettyä, esimerkiksi riittävää määrää ruokaa tai riittävää terveydenhoitoa. Tällaisia tapauksia on tutkittu Suomessakin ja jopa annettu tuomioita, Tolvanen vertaa.

– Vapaudenriisto voisi periaatteessa olla mahdollinen tällaisessa suljettuun leiriin sijoittamisessa, Tolvanen jatkaa.

Tolvasen mielestä julkisuudessa on keskitytty jopa liiaksi pohtimaan terrorististen rikosten mahdollisuuksia.

– Melkein pidän todennäköisempänä, että voi löytyä näitä muita rikoksia. Ne ovat aiheellisia pohdintoja, ja ne on syytä selvittää kaikilta osin. Kun lasten etu vaati kotiuttamista pois leiriltä, lasten etu pitää olla myös selvittää mahdolliset rikokset. Lasten pitäminen tuollaisissa oloissa on ihan hirvittävää. Siellä voi tulla pysyviä vaurioita, joiden korjaaminen vaatii rankkoja toimia, Tolvanen näkee.

Al-Holin leirille on kerätty sortuneen Isisin kalifaatin alueella eläneitä naisia ja lapsia. Osa leirin naisista on toiminut Isisin taistelijoina itsekin.­

Joissakin tulkinnoissa kyseeseen voisi tulla myös heitteillepano. Se tosin vaatii äideiltä aktiivista roolia, pelkästään lapsen vieminen huonoihin elinoloihin ei täytä lainkohtaa.

Rikoslain heitteillepanopykälässä todetaan, että ”joka saattaa tai jättää avuttomaan tilaan sellaisen henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan ja siten aiheuttaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle”.

– Näiden kahden edellytyksen pitää täyttyä. Pelkästään se, että vie lapsen Syyriaan, ei riitä. Olkoonkin, että aika yleisesti on tiedossa, että olot siellä ovat sellaiset, että selvä henkeen ja terveyteen kohdistuva vaara on olemassa, rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopistosta pohtii.

Rikosoikeuden professori Sakari Melander sanoo, että pelkkä matkustaminen lapsen kanssa Syyriaan ei vielä täytä rikoksen tunnusmerkistöä.­

– Eihän se arkijärjellä ajateltuna ole lapsen edun mukaista. Jos lapsesta kuitenkin huolehditaan niiden mahdollisuuksien mukaan, mitä siellä on, eikä lasta jätetä yksin tai itse aiheuteta lapselle konkreettista vaaraa, heitteillepanopykälää on aika vaikea soveltaa pelkästään sen perusteella, että lapsi on viety sinne, Melander lisäsi.

Tilanne muuttuu Melanderin mielestä, jos vanhempi laiminlyö huolehtimisvelvollisuutensa ja lapsi jätetään yksin vaille huolenpitoa.

– Jos on Syyriassa tai esimerkiksi leirillä jättänyt lapsen pitkäksi aikaa yksin tai jättänyt varmistamatta, että joku toinen huolehtii lapsesta, kriteeristö voi täyttyä. Perusajatus heitteillepanossa on, että henkilö jätetään yksin oman onnensa nojaan, Melander selvensi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?