Kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Rikhard Sotamaa leikkasi yötä päivää hirmuisella Pervitiini-annoksella - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kenttäsairaaloiden kauhu­kuvat eivät unohdu – Rikhard Sotamaa leikkasi yötä päivää hirmuisella Pervitiini-annoksella

Lääkintämajuri Rikhard Sotamaa teki työssään lähes ihmeitä. Myöhemmin hän kertoi kenttäsairaaloiden kammottavista tilanteista.

3.1. 0:03

Osa sairaalalotista ei kestänyt katsoa. Teki pahaa.

Mies oli haavoittunut vaikeasti, kuten tapaukset kirjattiin taistelukertomuksiin ja sotapäiväkirjoihin. Mitä vaikeasti ihan käytännössä tarkoitti, makasi nyt heidän edessään paareilla.

Kranaatinheittimen sirpale oli repinyt vatsan ja sen sisältö oli valahtanut ulos. Suolet olivat osin repeytyneet ja viistivät maata.

Oli varhainen aamu 19. elokuuta 1944 lääkintämajuri Rikhard Sotamaan johtamassa 25. Kenttäsairaalassa Antrean Lottolassa. Se ei edes ollut päivistä pahin.

Tuuli ajoi sumua pois. Juuri tuo tähystyssuojaa antanut sumu oli ollut ratkaiseva tekijä siihen, että edellisenä yönä Jalkaväkirykmentti 5:n 9. komppania oli määrätty hyökkäämään pahaiseen Kytösaareen Tali-Ihantalan lohkon koillispuolella Kavantsaaressa.

Koko yö taisteltiin. Tappioita tuli. Yksi kaatui, parikymmentä haavoittui. Kello 6.20 iskuryhmälle annettiin lupa vetäytyä ja tuoda haavoittuneet mukanaan. Vihollinen ampui vetäytymispaikalle rajun kranaattikeskityksen. Miehiä haavoittui 27. Heitä virtasi joukkosidontapaikalta kenttäsairaalaan. Yksi vaikeimmin haavoittunut oli vatsaansa sirpaleen saanut 38-vuotias Matti Kauppinen.

Kauppinen nostettiin leikkauspöydälle. Kenttäsairaalassa oli kolme lääkäriä. He kokoontuivat pöydän ympärille.

”Muistan aina, kun paareilla kannettiin vanhaa miestä, jonka suolet roikkuivat metrin verran paarien ulkopuolella ja suolesta lähti lapamatovyyhti”, Sotamaa kertoi Lääkäri ja vapaa-aika -lehden haastattelussa.

Toiset kenttäsairaalan lääkäreistä olivat epätoivoisia.

– Häntä ei kannata leikata. Teet turhaa työtä. On tässä muutakin tehtävää, yksi lääkäreistä aloitti ja katsoi päällikkölääkäri Sotamaan suuntaan.

Sotamaa vilkaisi kollegaansa tuuheiden kulmakarvojensa takaa. Hymähti.

Pienoiselämäkerrassaan hän muisteli kenttäsairaalan gynekologisen koulutuksen saaneen lääkärin ”kammoksuneen vatsaleikkauksia”. Itse asiassa molemmat hänen kenttäsairaala­kollegoistaan osoittivat kiinnostusta jalkojen kipsaamiseen ja sirpalenirhamien sitomiseen.

Rikhard Sotamaa kuvattuna sota-aikana.

Sotamaa poltti ketjussa. Tupakka kärysi leikatessakin huulessa. Yhden lääkintälotan tehtävä oli pidellä tupakkaa ja tuikata se säännöllisesti leikkaavan lääkärin huulille. Ehkä hän Kauppisen tullessa veti syvät sauhut ja katsoi arvioiden potilasta.

– Nostakaa potilas pöydälle.

Sotamaa ei tiennyt, että häntä neljä vuotta vanhempi potilas oli Laukaan miehiä niin kuin hän itsekin. Kauppinen oli ikänsä puolesta päästetty jo reserviin tammikuussa 1942, kun armeijaa supistettiin. Sotamaa puolestaan päästettiin toukokuussa 1944 työlomalle hoitamaan Laukaan kunnanlääkärin virkaa.

Kun suurhyökkäys 10. kesäkuuta 1944 alkoi, molemmat Laukaan miehet kutsuttiin rintamalle. Kiväärimies Kauppinen siirtyi JR 5:n III pataljoonaan. Siellä tarvittiin täydennyksiä, koska pataljoonassa palvelleet poliittiset vangit olivat pommituksen tuomaa epäjärjestystä hyväksikäyttäen karanneet.

Sotamaa oli jo siellä. Hän oli ehtinyt olla työlomalla vain viikon, kun tuli määräys palata mahdollisimman nopeasti Kannakselle. Oli kesäkuun toinen viikko. Suurhyökkäys raivosi, suomalaisten vastaiskut tuottivat tappioita, vetäydyttiin ja viivytettiin ylivoimaa vastaan. Haavoittuneita virtasi.

Sotamaan käskettiin ottaa hoitaakseen 25. Kenttäsairaala, joka oli evakuoitu Äänisen pohjoispäästä Käppäselästä ja purettu Talin asemalla lähellä Viipuria. Se oli jo vetäytymässä sieltä länteen pakokauhuisissa tunnelmissa, kun Sotamaa tuli vastaan ja käski kaikkien kääntyä ympäri.

”Kyllä ne vähän murisi, kun sanoin, että takaisin, takaisin vain.”

Sairaala perustettiin Kilpeenjoelle Illilän kartanoon. Ihantalan taistelumaastot olivat neljän kilometrin päässä.

Maataistelukoneet ottivat kenttäsairaalan kohteekseen. Pommituksen paineaalto heitti nukutusta antavan ylihoitajan kauaksi potilaasta, joka sai lisähaavoja. Mutta leikkausta jatkettiin.

Viisi päivää myöhemmin 23. kesäkuuta 1944 vihollisen panssarivaunujen telaketjujen kirskunta alkoi kuulua liian läheltä. Oli lähdettävä.

Siirryttiin hetkeksi Jääsken Kontuun, mutta Sotamaa siirrätti pian sairaalan lähemmäksi rintamaa Lottolaan, Antrean tien varteen.

”Erikoista, lähemmäksi linjaa”, ihmetteli kenttäsairaalan sotapäiväkirjan pitäjä. Sotamaalla oli syynsä. Talvisodassa hän oli oppinut, että nopea hoitoon pääsy on ratkaisevaa.

”Jos saimme vatsaan haavoittuneen kahden-kolmen tunnin kuluttua leikkaukseen, suurin osa selvisi. Silloin päätin, että jos joskus joudun samaan tilanteeseen, vien kenttäsairaalan niin eteen kuin suinkin”, Sotamaa muisteli Rukajärven suunnan historiatoimikunnan haastattelussa.

Uudessa kenttäsairaalassa Lottolassa kansakoululla hoidettiin Tali-Ihantalan torjuntataisteluiden pahiten haavoittuneet sotilaat.

”Siellä minulla oli elämäni raskaimmat työt”, Sotamaa muisteli.

”Se oli kauheaa. Oli koko ajan 80–100 paaripotilaan jono odottamassa, vaikka ei leikannut muita kuin vatsaan haavoittuneita.”

Sotamaa leikkasi tauotta kymmenen vuorokautta, yötä päivää. Kun hoitajat valmistelivat seuraavaa potilasta pöydälle, Sotamaa torkkui sen lyhyen hetken.

Hän muisteli tehneensä heinäkuun 10.–15. päivien välillä yli 60 suolenpoisto­leikkausta vatsaan haavoittuneille. 1940-luvun lääketiede ei tuntenut antibiootteja, mutta toivottomina pidetyistä potilaista 60 prosenttia selvisi. Mutta univelka kasvoi sietämättömäksi. Oli pakko turvautua tapoihin, joita nykyisin kammottaisiin.

”Söin noin 100 pervitiini­tablettia pysyäkseni hereillä, ja hoitaja sytytti aina uuden savukkeen, kun edellinen sammui”, Sotamaa muisteli kiivainta kaksi viikkoa kestänyttä ajanjaksoa.

Lopulta Sotamaan esimies tuli tarkastamaan kenttäsairaalaa.

”Hän varmaan näki silmistäni, että olen humalassa ja sanoi, että nyt sinä menet sänkyyn.”

Kun Matti Kauppinen tuotiin kenttäsairaalaan, Sotamaa otti tämän hoitoon viivyttelemättä, suolineen päivineen. ”Kaikki pantiin pesuvatiin, vuotavat suonet tukittiin ja elinvoimainen osa suolistosta jätettiin.” Sitten vatsa ommeltiin kiinni.

Ja Matti Kauppinen selvisi. Hänen sotansa oli sodittu. Kauppinen siirrettiin 5. Sotavammasairaalaan ja sieltä huhtikuussa 1945 Jyväskylään. Vapun alla 1945 hän palasi lopulta kotiin Laukaaseen. Löysi vaimon naapurikunnasta Hankasalmelta ja sai tyttären.

– Ei isä sota-ajoista paljon puhunut muuta kuin miesporukoissa, mutta kertoi kyllä haavoittumisestaan, tytär Maija-Riitta Hintikka muisteli IS:lle vuonna 2016.

Vaikeasta haavoittumisesta ja kehoon koteloituneista sirpaleista huolimatta Matti Kauppinen toipui raskaan jälleenrakennusajan täyspainoiseksi työmieheksi.

– Meillä oli pikkutila ja isä teki metsähommia, pokasahalla ja kirveellä, kuten siihen aikaan oli tapana, Hintikka kertoi.

19. elokuuta 1944 Matti Kauppista pidettiin kuoleman omana, mutta aika hänen tiimalasissaan kesti seuraavalle vuosituhannelle. Kauppinen kuoli vuonna 2001 korkeassa 94 vuoden iässä, arvostettuna kunniakansalaisena – sotaveteraanina.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin vuonna 2016.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?