Hemmingsin tila Inkoon Tähtelässä on ollut Koivistoille rakas paikka siitä asti, kun silloinen Suomen Pankin pääjohtaja, sittemmin muun muassa Suomen presidenttinä vuodet 1982–1994 toiminut Mauno Koivisto osti tilan vuonna 1971. Mauno ja Tellervo Koiviston tytär Assi oli tuolloin 14-vuotias.
Presidentti Koivisto nukkui pois toukokuussa 2017. Siitä vuodesta alkaen joulua on Tähtelässä vietetty samalla kokoonpanolla – niin tänäkin jouluna.
– Tellervo tulee jouluaattona lounaalle minun ja Heikin kanssa. Mukaan tulevat myös lähimmät naapurimme, jotka minä olen tuntenut koko ikäni ja Tellervo suunnilleen yhtä kauan kuin minut. Sillä porukalla nautitaan aaton lounas nyt neljättä vuotta peräkkäin, Assi Koivisto-Allonen kertoo Ilta-Sanomille.
– Tapaninpäivänä on sitten vuorossa ”vanhusten lounas”, jolle osallistuvat minun ja Heikin lisäksi Tellervo ja Heikin isä, hän jatkaa.
Joko te Heikin kanssa luette itsenne kuuluvaksi vanhusten lounaalle…?
– Kyllä se siltä jo alkaa vähän tuntua, keväällä 63 vuotta täyttänyt Koivisto-Allonen naurahtaa.
– Muuten joulumme on hyvin hiljainen ja rauhallinen, kuten varmaan kaikilla tänä vuonna. Emme ole lähdössä minnekään.
Tellervo Koivisto, Heikki Allonen ja Assi Koivisto-Allonen viettivät joulun 2019 Hemmingsin tilalla Inkoon Tähtelässä. Sama kokoonpano juhlii yhdessä tänäkin vuonna.
Koivistoille yhteinen joulu on tärkeä siksikin, että koronapandemian aikana tapaamisia on pitänyt vähentää normaalista huomattavasti.
– Pääsääntöisesti ”tapaamme” äidin kanssa puhelimessa. Hän kävi kyllä Tähtelässä keväällä, kesällä ja vielä syksynkin aikana, mutta harvakseltaan. Nytkään ei ollut itsestään selvää, että vietämme joulun yhdessä. Pohdittuamme asiaa päädyimme tähän, että tavataan pienellä, tutulla porukalla.
Koivisto-Allosen miehellä Heikki Allosella on edellisestä liitostaan kaksi täysikäistä poikaa. Näillä näkymin nämä eivät tänä jouluna ole mukana yhteisessä joulunvietossa.
– Normaalisti he olisivat mukana, mutta nyt yritämme viettää joulun niin, että kaikki pysyvät kodeissaan. Emme ole sopineet vielä mitään, mutta luulisin, että emme tapaa jouluna. Lahjoja toki vaihdamme.
Tellervo Koivisto Hemmingsin tilalla Inkoon Tähtelässä.
Assi Koivisto-Allonen kertoo, että sen enempää hän kuin rouva Tellervo Koivisto eivät ole varsinaisia jouluihmisiä.
– Siksi meidän joulumme on hyvin riisuttu. Suurin osa koristeista ja joululaulut jäävät pois, eikä esimerkiksi kirkossa käynti kuulu joulunviettoomme. Jouluumme kuuluvat vain meille mieluisimmat asiat ja jouluruuat. Joulurauhan julistus Turusta toki katsotaan aina.
Koivisto-Allosen mukaan Tähtelän joulupöydässä näkyy vahvana länsisuomalainen jouluruokaperinne. Presidentti Mauno Koivisto oli syntyjään turkulainen, rouva Tellervo Koivisto on syntynyt Punkalaitumella.
– Pöydässä on ne perinteiset ruuat: kinkku, laatikot, rosolli, graavilohta, mätiä, lihapullia. Tellervo tykkää sillistä ja silakasta, niitä on joitakin sortteja. Mitään suursyömäreitä emme ole. Kohtuus kaikessa joulunakin, Koivisto-Allonen kertoo.
– Me Heikin kanssa laitamme ruuat. Muut laatikot ostamme, mutta perunalaatikon teimme valmiiksi sunnuntaina!
Koivistojen jouluperinteisiin ei kuulu myöskään rakkaan isän ja aviomiehen haudalla käynti.
– Käymme isän haudalla, kun on sellainen tunne, että haluamme käydä. Se ei ole joulun perinne eikä kuulu muutenkaan ”pakollisiin” juhlapyhiin, Koivisto-Allonen kertoo.
Tellervo Koivisto Hemmingsin tilalla Inkoon Tähtelässä.
”Äiti kävelee päivittäin ja antaa itselleen pisteitä”
Vuosina 1982–1994 Suomen ensimmäisenä naisena tunnetuksi tullut rouva Tellervo Koivisto on tyttärensä Assi Koivisto-Allosen mukaan edelleen kaikin puolin erinomaisessa kunnossa. Tammikuun toisena päivänä 92 vuotta täyttävä Tellervo Koivisto pitää kunnostaan huolta säännöllisesti.
– Äiti käy suurin piirtein päivittäin kävelylenkillä, jonka jälkeen hän antaa itselleen pisteitä sen mukaan, miten hyvin meni ja millaiseksi hän tuntee olonsa. Hänen pisteasteikkonsa on 1–10, ja yleensä hän tuntee olevansa siellä 8–9 pisteen nurkilla, Assi Koivisto-Allonen kertoo.
– Hänen lenkkinsä pituus riippuu säästä, mutta se on yleensä noin 45 minuutista tuntiin. Hän kiertää Katajanokalla, ulkoministeriön ja jäämurtajien luona. Jos ilma on karskimpi, lenkki on lyhyempi. Tällöin hän kiertää lähikorttelit. Siinäkin on jo haastetta, koska hänen asuintalonsa on mäen päällä. Ensin hän kävelee alamäkeä ja sitten takaisin ylämäkeä. Hän on oikeasti hyvissä voimissa ja hyvin skarppi, tytär sanoo.
Assi Koivisto-Allonen ja Tellervo Koivisto lokakuussa 2019 näytelmän Mauno Koivisto – Tähtelän presidentti -näytelmän ensi-illassa Inkoossa.
Koivisto-Allonen on iloinen siitä, että hänen äitinsä ei ole jäänyt koronan aikanakaan neljän seinän sisälle.
– Hän on koko tämän korona-ajankin pyrkinyt pitämään kunnostaan huolta, mikä on ollut erittäin viisaasta.
Huonossa kunnossa ei ole Koivisto-Allonenkaan: hän voitti marraskuussa painonnoston veteraanien Euroopan mestaruuden omassa sarjassaan (60–65-vuotiaat, alle 55 kiloa).
Koivisto-Allonen ja Heikki Allonen taas saavat rutkasti arkiliikuntaa yli 200 vuotta vanhan Hemmingsin tilan askareissa. Mauno Koivistosta tehtiin aikoinaan dokumentteja tilalla, jossa hän nautti suunnattomasti arkisesta puuhastelusta. Tytär ja tämän mies jatkavat samoissa merkeissä.
– Se on kuule pakko. Tuollainen maatila on sellainen pallo jalassa, että jos on laiska tai tumpelo, siitä ei hyvää seuraa. On pakko pysyä liikkeessä, muuten kaikki alkaa repsottaa.
– Tilan päärakennuksen eli vanhimman osan kurkihirressä lukee vuosiluku 1818. Ja parikymmentä hehtaaria metsää pitää Heikin hyvinkin kiireisenä! Koivisto-Allonen naurahtaa.