Aluehallintoviraston kokoontumisrajoituksia rikkoneet yleisötilaisuudet työllistivät viikonloppuna Helsingin poliisia. Johtokeskuksen johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen kommentoi tapahtumia sunnuntaina Twitterissä peräänkuuluttamalla, että epidemia-ajan rajoituksissa on kyse ihmishenkien suojelemisesta.
Helsingin Uutiset kertoi maanantaina poliisin estämistä noin sadan hengen teknobileistä. Järjestäjät olivat vuokranneet tapahtumaa varten erillisen tilan, jonne osallistujat pääsivät maksua vastaan. Tilassa osallistujille tarjoiltiin poliisin käsityksen mukaan alkoholia.
Ilta-Sanomien tiistaiaamuna tavoittama ylikomisario Lehtinen kertoo tapahtuman tulleen poliisin tietoon netin kautta.
– Kutsut levisivät sosiaalisessa mediassa ihan avoimesti, Lehtinen sanoo.
Lehtisen mukaan poliisi kävi paikan päällä tilaisuuden alkuvaiheessa ennen suuremman ihmisjoukon saapumista. Järjestäjää pyydettiin perumaan tilaisuus, mihin hän poliisin kanssa keskusteltuaan suostui.
– Kehotimme häntä olemaan yhteydessä aluehallintovirastoon. Sanoimme, että emme muuten suhtaudu hänen juhliinsa tai teknobileisiin mitenkään kielteisesti vaan että nyt on kyse koronatilanteesta.
Helsinki on kieltänyt yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet 18. joulukuuta saakka. Lehtisen mukaan pääkaupungin asukkaat ovat noudattaneet kokoontumisrajoituksia pääsääntöisesti hyvin, mutta yksittäiset rikkojat työllistävät aika ajoin virkavaltaa.
Näkemyserot viranomaisten ja tapahtumien järjestäjien välillä liittyvät muun muassa yleisötilaisuuden määritelmään. Koska järjestäjät Lehtisen mukaan usein tietävät tapahtumiensa joutuvan viranomaisten hampaisiin, vältellään niistä ilmoittamista etukäteen.
– Näillä toimijoilla on halua tulkita eri tavalla määräysten lainvoimaisuutta, tai sitä, koskevatko ne heitä.
Lehtinen korostaa poliisin valvovan rajoitusten noudattamista mahdollistaakseen paluun kaikkien kaipaamiin normaalioloihin.
– Meidän on pakko saada tämä infektiotilanne haltuun. Myös poliisi haluaa sitä. Se ei onnistu ilman, että käymme läpi tällaisen epämiellyttävän aikakauden, jossa rajoitamme sosiaalista elämäämme. Poliisi tekee tässä oman osansa avin, THL:n ja ministeriöiden ohjauksessa.
Helsingin Uutiset kertoi poliisin puuttuneen lauantaina iltapäivällä myös Kansalaistorilla järjestettyyn mielenosoitukseen. Lehtisen mukaan tapahtumaan osallistuneet protestoivat muun muassa koronarajoituksia. Noin 50–70 hengen väkijoukon hajottaminen sujui kuitenkin rauhallisesti.