Joonas Könttä (kesk.) on kolmas kansanedustaja, jolla on tähän mennessä todettu koronavirustartunta. Tartunta todettiin viime lauantaina.
Könttä, 31, kertoo, että hän oli käynyt aiemmin epidemian aikana koronatestissä hyvin lievillä oireilla tai oireettomanakin. Lauantaina Könttä hakeutui testiin, koska hänen vireystasonsa laski.
– Energiatasot olivat alhaalla ja kävin sen takia testissä. En odottanut, että se olisi koronaa. Se oli yllätys, koska hakeutuessani testiin ei ollut juurikaan muita oireita kuin väsymystä, Könttä kertoo.
Köntän vointi heikkeni lauantaina päivän mittaan. Testitulos valmistui kahdeksan aikoihin illalla.
Könttä kertoo, että hänellä on ollut lauantai-illasta asti samanlainen olo. Kuumetta ei ole juuri ollut, ainoastaan hieman lämpöä.
– On ollut flunssaa. Lisäksi haju- ja makuaisti on ollut poissa. On lihaskipuja, ja varsinkin alaselkä on ollut todella kipeä, Könttä kertoo.
Könttä on ottanut kipuihin särkylääkettä saadakseen nukuttua.
– Kipu saattaa herättää yöllä, Könttä kertoo.
– Pystyn ruokaa tekemään ja katsomaan telkkaria. Välillä sitten lepäilen.
Könttä on karanteenissa ja sairauslomalla ainakin kymmenen päivää.
– Se katsotaan sitten tilanteen mukaan, miten tämä etenee, Könttä sanoo.
Könttä on ensimmäisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä. Hän on syntynyt vuonna 1989.
Noin viikko sitten, 8. joulukuuta, Arto Satosella (kok.) tiedotettiin olevan koronatartunta. Satonen oli hakeutunut koronatestiin flunssaoireiden vuoksi.
Nyt 54-vuotias Satonen kertoo voivansa hyvin.
– Olo vaikuttaa nyt terveeltä, Satonen kertoo.
Satonen on edelleen karanteenissa ja sairauslomalla. Hän on tosin parin viime päivän aikana voinut tarpeeksi hyvin seuratakseen joitakin kokouksia etäyhteyden avulla.
– Terveyskeskuslääkäri sen sitten päättää, että koska tästä vapautuu, Satonen sanoo.
Vaikka hirvittävän voimakkaita oireita ei Satosella ollut, hän on kuitenkin ollut kunnolla kipeänä.
– Kuumetta, kurkkukipua, päänsärkyä, lihassärkyä ja väsymystä oli alkuaikoina paljon, Satonen luettelee.
Satonen haluaa kertoa suomalaisille, että kyseessä on vakavasti otettava tauti.
– Vaikka tällä hetkellä näyttää siltä, että tämä on omalta kohdalta menossa ohitse, niin kyllä tässä hyvin erikoisia piirteitä on ollut. Yhtäkkiä kohde vaihtuu, että mikä paikka on kipeänä, ja on ollut yllättäviä tuntemuksia. Kyllä tätä tautia varoa kannattaa, Satonen sanoo.
– Ymmärtääkseni tämä on aika yksilöllinen juttu, että miten se vaikuttaa kehenkin.
Ensimmäinen koronatartunnasta kertonut kansanedustaja oli Tom Packalén (ps).
Hän kertoi Ilta-Sanomille lokakuussa, että taudin oireet olivat hänellä hyvin lieviä. 51-vuotias kansanedustaja kuvaili oloaan pian sairastumisen jälkeen lievästi flunssaiseksi ja sanoi ainoastaan nenänsä hieman vuotavan. Hänellä nousi kuume reiluun 38 asteeseen. Kuume laski jo seuraavana päivänä ja kaikki oireet katosivat.
Packalénin mukaan hänellä ei ollut nuhan ja kuumeen lisäksi muita flunssan oireita, mutta väsymys vaivasi ajoittain.
– Väsymystä on ollut. Välillä saman päivän aikana voi olla tosi virkeä ja ajatella, että tässähän pääsee muutaman päivän päästä urheilemaan. Muutaman tunnin päästä voi olla ihan veto pois, Packalén kertoi lokakuussa.