Nyt puhuu Presidentinlinnaan kutsuttu Biolapset – 8-vuotias Toivo kertoo IS:lle, miksi hän esitti presidentti­parille kriittisen kysymyksen

Ilta-Sanomat tapasi somesensaatioksi nousseen yhtyeen maanantaina Itä-Helsingin Musiikkiopistossa.

7.12.2020 21:30

Itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa nähtiin tänä vuonna suurta huomiota herättänyt ohjelmanumero, jossa neljä alakouluikäistä esitti ilmastotalkoita puoltavan kappaleensa Ota pallosta kii.

”Tuu messiin ilmastoo suojelee, päättäjät pitäis saada kuuntelee”, raikuivat raplyriikat Presidentinlinnan juhlasalissa.

Musikaalisia taitojaan nelikko on hionut Itä-Helsingin Musiikkiopistossa ja Rauhatäti-artistinimellään tunnetun Hanna Yli-Tepsan vapaa-ajallaan järjestämässä opetuksessa. Yhdessä kymmenen muun 8–12-vuotiaan kanssa he muodostavat Biolapset-nimisen bändin.

Ilta-Sanomat vieraili maanantaina lasten opinahjolla kysyäkseen itsenäisyyspäivän tapahtumista ja yhtyeen historiasta. Kuultuaan kutsusta tasavallan säkenöivimpiin tiloihin lapset olivat kertomansa mukaan ällikällä lyötyjä.

– Oli tosi epätodellinen olo, että vau, että meidät on kutsuttu sinne, 12-vuotias Hilde kuvailee tuntemuksiaan.

Biolapset-ryhmään kuuluu 14 jäsentä.

Koronan vuoksi kaikki yhtyeen jäsenet eivät voineet osallistua itsenäisyyspäivän esityksen. Tämän vuoksi koko 14-henkinen kokoonpano kutsuttiin Presidentinlinnaan erikseen edellisen viikon keskiviikkona. 12-vuotias Niilo kuvailee tuolloista kokemustaan upeaksi.

– Tiesin, että se on hieno paikka, mutta se oli hienompi kuin olisin ikinä voinut kuvitella.

– Kun äiti kertoi, että meidät on kutsuttu sinne, sanoin, että nyt sinä huijaat. Ei sitä ensin voi ajatella mitään niin hienoa, 10-vuotias Iiris virkkoo.

– Siellä oli hienoja patsaita, hienoja maalauksia, hienoja kattokruunuja ja kaikki oli jotenkin tosi koristeellista ja upeata. Se oli hieno kokemus, sanoo paikalla myös itsenäisyyspäivänä ollut 12-vuotias Alba.

Sunnuntai-iltana sosiaalisen median hullaannutti juhlatilaisuudessa napakan kysymyksen täräyttänyt Toivo. ”Suojeletteko te metsiä?” 8-vuotias poika kysyi presidenttiparilta.

Toivo kertoo Ilta-Sanomille tiedustelleensa asiaa, koska metsät ovat ihmisille tärkeitä.

– Vaikka ne luulevat, etteivät ne ole niin tärkeitä, hän huomauttaa.

Toivo uskoo presidenttiparin ymmärtäneen hänen huolensa ja ottaneen kysymyksen vakavasti. Tilaisuudessa presidentti Sauli Niinistö vastasi parin suojelevan Biolasten viestin kuultuaan metsiä kahta enemmän. Lisäksi Niinistö nosti esiin tasavallan ensimmäisen naisen Jenni Haukion Metsähallitukselta vastaanottaman mitalin.

8-vuotias Toivo herätti itsenäisyyspäivänä huomiota esittämällä presidenttiparille kriittisen kysymyksen.

Biolapset kertovat ilmastoteemojen tulleen tutuiksi perhepiirissä. 10-vuotias Auri luki hiljattain lahjaksi saamansa elämäkerran ruotsalaisaktivisti Greta Thunbergistä. Lukukokemus teki keltapipoiseen tyttöön suuren vaikutuksen.

– Se lähti heti, kun luin ensimmäisen sivun. Tosi hienon tuntuista lukea kirjaa, joka kertoo toisesta ihmisestä, joka on sellainen, josta itse tykkää tosi paljon. Inspiroiva ihminen, Auri sanoo.

– Meidän kaikkien perheet ovat tosi aktiivisia ja niissä välitetään tästä asiasta. Lähipiiri vaikuttaa tosi paljon, taustoittaa Hilde.

Greta Thunbergin elämäkertaan tutustunut Auri kertoi vaikuttuneen syvästi lukemastaan.

Vaikka Ota pallosta kii koki läpimurtonsa arvattavasti itsenäisyyspäiväesityksen myötä, ei tekele ole uunituore. Ensimmäistä kertaa kappale julkaistiin keväällä 2019. Aiemmin työkseen räppipajoja pitänyt Hanna Yli-Tepsa perehdytti lapset raplyriikalliseen ilmaisuun omalla ajallaan.

Yli-Tepsa tutustui tulevan yhtyeen jäseniin niihin kuuluvan tyttärensä kautta. Tyttären luokkatoverit esiintyivät Ilmastoveivi 2019 -kampanjaa varten kuvatulla Minä suojelen sinua kaikelta -musiikkivideolla.

– Lapset saivat siinä sellaisen idean, että haluaisivat tehdä omia biisejä. Biolapset perustettiin sitten siltä seisomalta. He keksivät nimen saman tien. Ilmastoteemat kiinnostivat heitä. Se oli täysin heidän oma ideansa, Yli-Tepsa sanoo.

Muusikot kertovat Ilta-Sanomille, että alkukipinän kappaleelle tarjosi jaettu huoli planeetan tulevaisuudesta. Lopulliseen teokseen koostettiin Yli-Tepsan opastuksella joukko kunkin itse kirjoittamia säkeitä.

– Päätimme räpätä siitä (ilmastonmuutoksesta) ja levittää sanaa ihmisille, 12-vuotias Helvi sanoo.

Ohjaaja Yli-Tepsa kertoo jännittäneensä alkuun Linnan juhlien kulisseissa siinä missä esiintyjänelikkokin. Koronarajoitusten vuoksi hän ei päässyt seuraamaan tilaisuutta salin puolelle.

– Mutta toisaalta nämä muksut alkavat olla jo vähän konkareita esiintymään isoille yleisöille, Yli-Tepsa sanoo.

Biolasten ohjaaja Hanna Yli-Tepsa huomauttaa lasten olevan jo kokeneita esiintyjiä.

Yli-Tepsan mukaan Biolapset ovat kerenneet esiintyä muun muassa Eduskuntatalon portailla 20 000 ihmisen ilmastomarssilla vuonna 2019. Sen jälkeen he ovat keikkailleet erilaisissa tapahtumissa sekä esiintyneet televisiossa.

Kyseessä ei ole myöskään ensimmäinen kerta, kun Biolapset ovat olleet tekemisissä presidenttiparin kanssa. Jenni Haukio kutsui yhtyeen esiintymään myös Turun kirjamessujen avajaisiin syksyllä 2019.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?