Ulla Appelsinin kommentti: Linnan juhlissa nousi esiin kipeä kysymys, joka Suomella on vielä käsittelemättä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ulla Appelsinin kommentti: Linnan juhlissa nousi esiin kipeä kysymys, joka Suomella on vielä käsittelemättä

Uskaltaisiko Suomi vihdoin puhua siitä, miten veteraaneja kohdeltiin sotien jälkeen? kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Veteraani Yrjö Rimpinen vieraili etäyhteydellä Linnan juhlien lähetyksessä presidenttiparin haastateltavana.­

7.12.2020 12:47

Linnan juhlissa nähtiin tänä poikkeusvuonna monta erilaista kohtaamista ja esitystä. Mutta ehkä tärkein kommentti tuli harjavaltalaiselta sotaveteraanilta Yrjö Rimpiseltä. Hän nosti esiin veteraanien takavuosien kohtelun, josta Suomessa ei juuri ole haluttu puhua. 18-vuotiaana rintamalle lähtenyt Rimpinen kertoi presidentin kysyessä itse aina tunteneensa ylpeyttä Suomen puolustamisesta. Mutta hän lisäsi, että kaikkien asenne ei sotien jälkeen ollut arvostava:

– Kyllä siinä välillä oli sillä tavalla, että kun näistä asioista puhui, niin vastaus oli, mitä menitte sinne.

Tämä oli tärkeä ja rohkeakin kommentti, sillä valitettavasti Rimpinen ei ollut ainut. Kyseessä oli ajan henki. ”Mitä menitte sinne” oli kysymys, joka heitettiin aikoinaan monen veteraanin kasvoille.

”Mitä menitte”. Näin sanottiin miehille ja niille naisille, jotka panivat alttiiksi oman henkensä Suomen puolesta. Aivan kuin isänmaan ja itsenäisyyden puolustaminen olisi ollut väärin. Ikään kuin heillä, tavallisilla rintamalle kutsutuilla miehillä edes olisi ollut muuta vaihtoehtoa. Tai ikään kuin olisi ollut häpeä olla lotta.

Valtiokin katsoi toisaalle, kun tuhannet fyysisesti tai mieleltään haavoittuneet olisivat tarvinneet tukea. Kuntoutusta alettiin sittemmin antaa, mutta moni ehti poistua keskuudestamme ja jäi ilman, sekä apua että tunnustusta.

Sen jälkeen kun presidentti Martti Ahtisaari teki merkittävän symbolisen eleen – jota hän itse kutsui yhdeksi parhaista päätöksistään – ja kutsui ensimmäisenä presidenttinä kaikki elossa olevat Mannerheim-ristin ritarit Linnaan vuonna 1994, veteraanien kunnioitus on vuosi vuodelta noussut.

Mutta ennen sitä oli aika, eritoten 60- ja 70-luvuilla, kun veteraanit eivät nauttineet kaikissa piireissä arvostusta. Päinvastoin: oli tahoja, jotka heitä halveksuivat, pilkkasivatkin. Se oli aikaa, jolloin moni Marskin ritari joutui ritarikokoontumiseen lähtiessään vetämään takkia mitaliensa päälle, jottei kadulla tullut pilkkahuutoja. Se oli aikaa, jota jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth muisteli vielä vanhuusvuosinaankin raskain sydämin.

– Meille sanottiin, että mitä te sinne menitte, oma oli sotanne.

Se oli aikaa, jolloin Tapio Rautavaara, sotaveteraani itsekin, katsoi tarpeelliseksi laulaa siitä, miltä ajan henki tuntui.

En laulullani mieli riitaa haastaa

Mä tarpeekseni riidoista jo sain

Mut vanhan jermun rintaa se niin raastaa

Kun pilkkalaulut kuulee nuorempain.

Se oli aikaa, jolloin suomalaisessa älymystössä moni kumarsi Neuvostoliittoa ja ylenkatsoi heitä, joilta oli mennyt Neuvostoliittoa vastaan taistellessaan nuoruus juoksuhaudoissa ja jotka olivat nähneet ystävien kaatuvan viereltään.

Presidentti Niinistö lähetti Linnan juhlien lähetyksessä Rimpiselle ja samalla muillekin veteraaneille merkittävän viestin.

– Jos minä nyt sanon – enkä pelkästään omasta puolestani – kiitos, että menitte.

Se oli tärkeä kiitos, joka ansaitsi tulla koko Suomen kansan edessä sanotuksi. Vielä on kiitettäviä, mutta määrä vähenee koko ajan. Tänäkin vuonna veteraaneja on 2 500 vähemmän kuin viime vuonna, kertoi Sotaveteraaniliitto. Ensi vuonna taas moni poistuu keskuudestamme.

Mutta tarvitsisiko Suomi kiitoksen lisäksi jotain muutakin – rehellisen katsauksen menneisyyteen? Suomi on viime vuosina perannut oman historiansa taitekohtia, aina sisällissodasta alkaen. Mutta taistolaisvuodet ja niiden kipeät sivuvaikutukset on vielä kunnolla läpikäymättä. Olisiko vihdoin sen aika?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?