Oudot keltaiset valoilmiöt meressä hätkähdyttivät ulkoilijoita Lauttasaaressa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Oudot keltaiset valoilmiöt meressä hätkähdyttivät ulkoilijoita Lauttasaaressa

Koulupojan havainto 70 vuoden takaa yhdistyi ”vaaran vuosien” ilmiöihin.

1.12.2020 19:55

Keltaista kuultoa... vedenalaisia valoja...

Yksi, ei kaksi. Valokeilat leikkaavat toisiaan, sitten taas erkaantuvat.

Kuplia pinnassa. Mustia hahmoja.

Valoa meressä? Aavesäteilyä? Taustalla Spede-elokuvista tuttu Laukkaniemen laituri.­

Sunnuntaina puolilta päivin meri kummitteli Helsingin Lauttasaaressa, Laukkaniemestä Kaskisaareen vievän sillan pielessä.

Ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään. Lapset epäilivät nähneensä hylkeitä, aikuiset kysyivät ääntään hiljentäen, ei kai siellä ruumista etsitä?

Tässä rannassa tapahtui ilmeisesti pian sodan jälkeen jotain, mistä ei tietoa ole säilynyt.­

– Sukellamme vain asekätköä, ei hätää, rauhoitteli Antti Matilainen, lauttasaarelainen paikallishistoria-aktivisti.

Matalassa rantavedessä, välillä pinnalla, välillä pinnan alla risteili kaksi pulloselkäistä sammakkomiestä, Helsingin Urheilusukeltajien kokeneet hylkysukeltajat Teemu Kerola ja Sami Sahramies.

Rannalla odottivat jännittyneinä Matilainen, Lauttasaaren historiatoimikunnan voimamies Ville Elomaa ja Juhana ja Tupu Ylinen.

Odottavan aika on pitkä, vasemmalta Lauttasaaren Historiatoimikunnan aktivistit Ville Elomaa ja Antti Matilainen ja Juhana ja Tupu Ylinen.­

Etsinnät keskitettiin lopuksi lähelle rantakivikkoa.­

Juhana Ylinen, 78, seikkaili tässä samassa rannassa noin 70 vuotta sitten. Se oli lauttasaarelaisten pikkupoikien parasta ajanvietettä, rantojen koluaminen.

– Siihen aikaa rannat olivat täynnä kiinnostavaa romua, kaikenlaista rakennusjätettä ja pirtukanistereitakin, Ylinen kertoo.

Hänen äitinsä oli Lauttasaaren toinen lääkäri ja joskus vastaanotolla kävi kieltolain ajan vanhoja pirtumiehiä. Tarinat kuumottivat korvia.

Kieltolain ajan syrjäinen ja metsäinen Lauttasaari oli yksi pirtukaupan keskuksia, Pikku-Viroksikin kutsuttu.

Laukkaniemen rannasta Ylinen löysi 70 vuotta sitten patruunoita.

Ne olivat hänelle tuttuja esineitä edellisestä asuinpaikasta Järvenpäästä, jossa Ylisen perhe oli asunut vanhassa Liikkasen huvilassa.

– Sen talon vintti oli täynnä sota-aikojen memorabiliaa: nagant-pistooleja, kolmenlinjan kivääreitä, käsikranaatteja, patruunoita, univormuja...

– Liikkanen oli ollut jossain lääkintäpuolen korkeassa tehtävässä Venäjän tsaarin armeijassa, Ylinen selittää.

Ylisen insinööri-isä oli ollut sotavuodet töissä Tampereella Valtion lentokonetehtaassa. Arvo Ylinen oli aloittanut tehtaan pääsuunnittelijana jo vuonna 1931 ja johtanut Tuiskun, Viiman ja Pyryn suunnittelua.

Mutta palataan asekätköihin. Asekätkentä oli ilmiö sodanjälkeisessä Suomessa. Haluttiin varautua Neuvostoliiton miehitykseen.

Puhuttiin niin sanotuista ”vaaran vuosista”.

Tupu Ylinen pääsi nuorena eräässä illanvietossa kuulemaan asekätköstä, joka oli sijainnut Lauttasaaren Pajalahdentiellä, talon numero 4 vintillä.

Antti Matilaisella puolestaan on erehtymätön vainu kaikelle Lauttasaaren historiaan liittyvälle jännittävälle.

Hän on tuonut päivän valoon Myllykalliolla heti sodan jälkeen muutaman vuoden ajan toimineen kommunistisen Sirola-opiston.

Hän on selvitellyt, oliko Kotkavuoren kallion sisään tarkoitus rakentaa kirkko vai peräti valtava bunkkeri sodanajan valtiojohdon suojaksi.

Matilainen asuu aivan sen risteyksen tuntumassa, joka marraskuussa 1944 nosti Lauttasaaren Suomen poliittisen historian valokeilaan. Lauttasaarentiellä ammuttiin kuoliaaksi puna-armeijan merijalkaväen kuormastossa Länsisatamasta kohti Porkkalan vuokra-aluetta matkannut kapteeni Ivan Belov.

Ampujaan ei koskaan tavoitettu, vaikka tapausta on luonnehdittu ”Suomen tutkituimmaksi murhaksi”. Matilainen on kysynyt, oli murha Mainilan laukausten kaltainen provokaatio Suomen yhteiskuntajärjestelmän kaatamiseksi.

Kun Juhana Ylinen äskettäin mainitsi Matilaiselle löytäneensä patruunoita Laukkaniemen rannasta, Matilaisen reaktio oli odotettu.

– Sanoin helkkari, tämä täytyy selvittää!

Sitten piti enää löytää sukeltajat sukeltamaan, ja nehän löytyivät.

Helkkari, selvitetään, sanoi Antti Matilainen (vas), kun Juhana Ylinen äskettäin kertoi poikavuosien patruunahavainnosta.­

Sukelluspaikka on poikkeuksellinen kiinnostava suomalaisen kulttuurielämän katsannosta, eräänlainen moderni versio Tuusulan Rantatiestä.

Olemme miltei Pertti ”Spede” Pasasen entisen kotitalon pihalla. Tässä rannassa Spede testaili vetehisiä vehkeitään, keksintöjä, joista osa esiteltiin suurelle yleisölle Speden elokuvissa.

Kaskisaaren puolella siltaa asuu Lenita Airisto. Siellä asuivat myös Mika Häkkinen ja myöhemmin hänen vanhempansa, Kimi Räikkönen ja suomalaisten naislentäjien pioneeri, lokakuussa kuollut Orvokki Kuortti.

Markku Alenkin asui näillä kulmilla.

Kaskisaaren sillan (uudelleen) rakentaminen kohtasi aikoinaan suurta vastustusta. Kaikki tahot eivät halunneet yhdistää Kaskisaarta ja Lauttasaarta.

Etsii, etsii, soisi löytävänsä, mutta mitä etsii? Sitä ei varmuudella tiedetty.­

Reilun tunnin sukelluksen jälkeen Teemu Kerola kahlasi rantaan ja uskalsi sanoa, ettei mitään ”isompaa” tule löytymään.

– Pohja on kuitenkin aika kova ja vaikka siellä on vähän liejua ja ahvenpartaa ja levää, niin kyllä ne olisivat löytyneet, Kerola uskoo.

Aivan tarkkaa käsitystä kenelläkään ei tosin ole, mitä ”ne ” olisi pitänyt sisällään? Aselaatikoita, ammuslaatikoita?

Lauttasaaren historiatyöryhmä ei vaikuta pettyneeltä. Tähänkin vaihtoehtoon, vesiperään, oli varauduttu.

Sukeltajat istahtavat penkille riisumaan varusteitaan. Sataa räntää.

– Siellä oli olutölkki, Saku, kuohuviinipullo, viilipurkkeja, Sahramies luettelee havaintoja. Ei yhtään polkupyörää, mitä voi pitää ihmeenä.

Urheilusukeltajat ry:n Sami Sahramies (vas) ja Teemu Kerola kertoivat maakravuille havainnoistaan. Kumpikin on kokenut hylkysukeltaja.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?