Kun Tarja täytti 18, isä halusi kertoa salaisuuden – kylmäävä totuus isoisästä alkoi paljastua - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kun Tarja täytti 18, isä halusi kertoa salaisuuden – kylmäävä totuus isoisästä alkoi paljastua

Monella suomalaisella on suvussa vaiettu salaisuus.

28.11.2020 18:03

Kun sukulaisista paljastuu jotain, mitä on pitkään pidetty salassa, moni tuntee yllättäen helpotusta. Jokin mielen perukoilla vaivannut tunne tai kysymys on vihdoin saanut vastauksen.

Tämä kokemus toistuu monissa tarinoissa, joita Ilta-Sanomien haastattelemat ihmiset kertoivat.

Näin kävi esimerkiksi Tarjalle, kun hänen isänsä aikoinaan kertoi, ettei hänen isoisänään pitämänsä mies olekaan biologinen isoisä.

– Kun olin 18-vuotias, isäni tuli luokseni ja sanoi, että hänellä on kerrottavaa. Hän pohjusti asiaa toivomalla, että paljastus ei tule sokkina minulle. Sitten hän kertoi, että isoisäni asuu Saksassa, ja olen tavannutkin hänet, kun olin 9-vuotias.

 Äitini ei tiedä vieläkään, että hänen miehensä isä oli Suomessa palvellut SS-sotilas.

Tarja muistaa elävästi tunteen, joka hänet valtasi. Se ei ollut järkytystä eikä pettymystä salailusta. Asiat tuntuivat loksahtavan paikalleen.

– En tunnistanut itseäni sukuni luonteenpiirteistä. Olen hirveän tarkka ja järjestelmällinen, pidän esimerkiksi järjestämisestä ja aakkostamisesta. Äitini taas on pikemminkin boheemi. Kun sain tietää saksalaisesta perimästäni, oma persoonani sai selityksen.

Tarjalla on isoisästä muistona vanha vyö. Se palveli alunperin hänen isoisänsä äidin vyölaukkuna.­

Asiassa oli myös synkempi puoli. Tarjan ”opa” eli saksalainen isoisä oli palvellut Suomessa jatkosodan aikana. Hän oli SS-sotilas.

Tarjan isoäiti toimi sodassa sairaanhoitajana ja saksan kielen tulkkina.

Tarjan isoäiti ja isoisä tutustuivat, ja isoäiti tuli suhteesta raskaaksi.

– He tapasivat juhannuksen aikoihin 1943. Pian sen jälkeen saksalaisia alettiin työntää pois Suomesta. Isäni syntyi vuonna 1944, ja sitä ennen mummi oli pakotettu naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Hekin tosin erosivat sodan jälkeen.

 Kun tietää, millaisia hirmutekoja natsi-Saksan hallinto toteutti Puolassa, ajatus ”opasta” siellä oli ensin ahdistava.

Yhteys Tarjan mummin ja ”opan” välillä pysyi vielä sotien jälkeenkin. Mummi kirjoitteli miehelle ja kävi myös tapaamassa tätä vuonna 1952.

Heidän poikansa eli Tarjan isä jopa lähetettiin Saksaan miehen luo kieltä oppimaan, mutta isyydestä hänelle ei tuolloin vielä kerrottu.

– Vasta tultuaan täysi-ikäiseksi isä sai tietää, kuka hänen oikea isänsä on. Se on ollut hänelle varmasti hirveän traaginen paikka, ja se vaikuttikin hänen elämänvalintoihinsa paljon.

Saksalaisten sukulaisten käsin kirjoittama saatekirje.­

Kun Tarjan isä aikanaan tapasi Tarjan äidin, asiasta ei puhuttu.

– 60- ja 70-luvuilla kaikki sotaan liittyvä oli häpeällistä ja traumaattista. Äitini ei tiedä vieläkään, että hänen miehensä isä oli Suomessa palvellut SS-sotilas.

 Olen päässyt itseni kanssa sopuun siitä, että en ole vastuussa edellisten sukupolvien teoista.

Tarja on ottanut isänsä kuoleman jälkeen itse selvää tämän suvusta. ”Opa” on ollut SS Oberscharführer, ja viettänyt kuvien perusteella aikaa muun muassa Puolassa, jossa hän oli myös mennyt naimisiin.

– Kun tietää, millaisia hirmutekoja natsi-Saksan hallinto toteutti Puolassa, ajatus ”opasta” siellä oli ensin ahdistava. Olen kuitenkin päässyt itseni kanssa sopuun, että en ole vastuussa edellisten sukupolvien teoista.

Tarjan tarina ei ole ainoa laatuaan. Monissa suomalaisissa suvuissa on salaisuuksia, joita on varjeltu vuosikymmenten ajan.

 Häpeä saattaa kulkea suvussa käytösmalleina, vaikenemisen kulttuurina ja huonommuuden tunteina.

Moni myös selvittää nyt itse sukunsa salaisuuksia, kun sukututkimusbuumi on saanut uutta nostetta kaupallisista DNA-testeistä.

Ilta-Sanomat haastatteli useita suomalaisia, joilla on ollut suvussa jokin tällainen salaisuus. Joissakin tapauksissa edellisten sukupolvien tarve salailla asioita tuntuu nykypäivän nuoremmista sukulaisista hämmentävältä. Ne asiat, jotka sata tai 50 vuotta sitten olivat häpeällisiä, voivat nyt olla täysin tavanomaisia puheenaiheita.

Ira Vihreälehto kuvaa häpeän periytymistä tuoreessa kirjassaan Isä tuntematon seuraavasti:

”Häpeä saattaa kulkea suvussa käytösmalleina, vaikenemisen kulttuurina ja huonommuuden tunteina. Aikoinaan aviottoman lapsen syntymä - - aiheutti huonommuuden tunnetta sekä äidissä että lapsessa. - - Sellaisesta taakasta, häpeästä, oli vaikeaa irrottautua.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?